maanantai 24. kesäkuuta 2019

11. Saanko esitellä: The Fucking World!

1986

Syksyllä -86 törmäsin sattumalta Jypään (Rautio) Pieksämäen rautatieasemalla. Mies oli juuri palannut Helsingistä ja oli kovin lennokkaalla päällä. Sauhusi jotain tähän tyyliin:
“Vittu, nyt perustetaan Roppolan Janin kanssa kova bändi. Sen nimeksi tulee Fucking World! Tuu messiin!”
Ajattelin, että nyt noi jätkät on seonnu tosissaan. Vittu, mikä bändin nimi. En ikinä tuu soittamaan tuon nimisessä bändissä.
No, pian soitin kuitenkin…
Jani lähentelee Näkää.
Kuva: Katriina Etholén
Jani pommitti mua koko kesän ja syksyn kirjeillä ja korteilla, koittaen saada mut muuttamaan Helsinkiin. Asuntokin olisi valmiina. Tarkoitus oli tehdä töitä sen verran, että saadaan tarpeeksi rahaa, että voidaan lähteä ulkomaille pitkälle reissulle. Niin, ja siinä samalla perustaa uusi bändi, juurikin tuo The Fucking World. (Eihän me ikinä sinne reissuun päästy, mutta bändi sentään saatiin aikaiseksi.)
Mua oli alkanut yhä enemmän ja enemmän vituttaa Pieksämäen meininki. En nähnyt itselleni tulevaisuutta siellä.
Eräänä vitutuksen täyteisenä päivänä, saatuani taas yhden kortin Helsingistä, kirjoitin pöydällä olevalle paperille isolla VITTU! ja lähdin ulos kävelemään. Silloinen tyttöystäväni oli tullut tuossa välissä kotiin ja nähtyään vittu-tekstin, oli tajunnut samantien, että nyt se äijä meinaa oikeasti lähteä.

Ja niinhän se lähtikin. Asiat etenivät nopeasti. Sanoin asunnon irti, annoin kaikki huonekalut ja muut tavarat pois. Jätin vain vaatteet ja musakamat.
Muutin 25.10.1986 junalla Helsinkiin Janin ja erään toisen tyypin kämppäkaveriksi. Mukana oli vain kitara, kissa ja kassi.

Olen elämässäni tehnyt joitain isoja hyppyjä tuntemattomaan, pelkäämättä tulevaa (ja valitettavasti samalla satuttanut tiettyjä ihmisiä). Tämä oli yksi isoimmista loikista. Varsinkin, kun asunto oli tiedossa vain kolmeksi viikoksi eteenpäin. Se ei huolettanut yhtään, ajattelin että kyllä mä pärjään. Ja niinhän mä olen pärjännytkin, vaikkei aina niin helppoa ole ollutkaan. Silloin 80-luvun lopussa olin joitakin vuosia asunnottomana, irtolaisena niin kuin tuolloin sanottiin. Majailin kavereiden nurkissa, esimerkiksi edesmenneen Mannisen Jussin luona (nykyisen bändikaverini Larin isä muuten), Kemisen Timon luona asuin pariinkin otteeseen, asuin myös vuoden verran naisten asuntolassa, jne.
Jotain kertonee sekin, että vaikka muutin Helsinkiin jo 10/86, niin virallisesti musta tuli helsinkiläinen vasta 12/89. Tuossa vaiheessa oli pakko hoitaa itselleni ns. vakituinen osoite, koska en muuten olisi saanut verokorttia. Olin pudonnut järjestelmän ulkopuolelle.
Niin, ja kun kerroin äidilleni muuttavani Helsinkiin, sanoi hän vain, että "älä sitten sekaannu niihin huumeporukoihin!"
Kuva Rumba-lehdestä loppuvuodesta -86.
Kuvassa vasemmalta oikealle Ike, Jani, Jypä ja Kenttu.

En ollut Fucking Worldissa ihan alusta lähtien, vaan siinä soitti alussa kitaraa Ikosen Ari. Pian mun Helsinkiin muuton jälkeen tehtiin vaihdos, eli minä sisään, Ari ulos. Rumpalina oli edellä mainittu Jypä ja basistina Kenttu (Keinänen). Molemmat asuivat vielä tuossa vaiheessa Pieksämäellä. Jani oli soittanut Kentun ja Ikosen kanssa Romanttisessa Sementissä. Taisi Jypä tuurata siinäkin ainakin yhden keikan, eli noi kaikki oli Janille tuttuja soittokavereita.

Fuckarit teki kolme keikkaa alkuperäisen kitaristin kanssa. Arin viimeisellä keikalla Helsingin Backstage Clubilla mulla oli aikamoinen tunteiden myllerrys päällä. Siellä soitti mun vanha bändi (Viimeinen Rakkaus), josta olin juuri eronnut, sekä mun uusi bändi johon olin vasta menossa mukaan.

Jani opettaa Näkälle duureja ja molleja.
Kuva: Katriina Etholén
Alkoi mieletön treenaus Janin kanssa kahdestaan. Sille tuli isona yllätyksenä, että mä en osannut duureja ja molleja. Mä olin onnistunut siihen asti soittamaan jotenkin niin, ettei mun tarvinnut välittää tuollaisista pikkujutuista. Siinä sitä sit oltiin kitarat sylissä ja opeteltiin duureja ja molleja.

Jani: Tää E on muuten molli.
Näkä: Eli hä?
Jani: Jätä toi sormi pois. Jos otat sen täältä, ni se on sit tällanen.
Näkä: Äääh...
Jani: Voit ottaa sen myös Em7:na.
Näkä: Siis mitä vittua…


Niin, ja poseerausta kans.
Kuvassa oikealla edesmennyt Jussi Manninen Jaakko-kissan kanssa.
Kuva: Katriina Etholén
Kyllä se siitä pikkuhiljaa alkoi suttaantumaan. Opeteltiin miten sormet pitää laittaa milloinkin. Kovaa hommaa. En tiedä tuliko Janille silloin alussa sellanen fiilis, että perkele kun piti pyytää toi takkutukka tänne Helsinkiin, nyt siitä ei pääse enää eroon. Varsinkin kun asuttiin reilu vuosi kämppiksinä.
Ja näistä kuvista päätellen Jani halusi näköjään stailata mut. Puvuntakki ja villasukat...
Kuva: Katriina Etholén