lauantai 19. maaliskuuta 2022

22. Tallinna-Haapsalu (The Fucking World)


1989

"Mahorkan tuoksu leijailee ympäriinsä sekoittuen länsitupakan hajuun. Tuossa tuoksussa on jotain mystistä. Silloin tällöin mietin, ja jopa ehkä kaipaankin sen tuoksua."

Tallinna

Huhtikuussa Rumba järjesti rock-henkisen ystävyysmatkan Eestiin. "Valuuttavapaata kulttuurinvaihtoa", niin kuin menomatkalla laivalla johonkin viralliseen lappuun kirjoitettiin. Bändeinä oli Suomesta Shadowplay ja Fucking World. Samoilla bändeillä, lisättynä eestiläisillä Röövel Ööbikillä ja Babachilla oltiin soitettu aiemmin maaliskuussa Helsingissä Vanhalla.
Mulla ei ole mitään muistikuvaa kuka tai miksi meidät otettiin mukaan tonne. Mutta hyvä, että päästiin.

Mentiin Tallinnaan hyvissä ajoin (aikaeron takia, heh) ja oltiin siellä kaikkiaan viisi päivää ja soitettiin kaksi keikkaa. Eka keikka oli jossain klubilla (taisi olla Kino Kosmos nimeltään) ja toinen oli keskeneräisessä (?) jäähallissa. Siis ihan helvetin isossa ja kylmässä mestassa. Se oli kyllä yksi oudoimmista keikkapaikoista jossa on tullut soitettua.

Tässä ote Joose Berglundin Stupido Records 30 vuotta kirjasta: "Lupailtu 'jäähallikiertue' supistui pariin keikkaan Tallinnassa, joista toinen todella oli Katriorgin vanhassa jäähallissa. Halli ei ollut muutamaan vuoteen nähnyt jäätä, eikä paljoa muutakaan remonttiaktiviteettia. Lepakkoluola oli tuohon halliin verrattuna luksusta. Takahuonetarjoiluista ei ollut tietoakaan, vaan Fukkari-kitaristi Näkä haki meille kaupasta virolaisia kalasäilykkeitä. Puutikulla siinä sitten popsittiin sardiinia suoraan purkista ja huuhdeltiin vodkalla alas."

Toi koko matka oli kauhiata juopottelua. Tai siis ainakin osalla meistä, osa porukasta sai käsiinsä morfiinia ja lukittautuivat hotellihuoneeseen. “Kivun lievitystä, varmuuden vuoksi.” Toki mullekin tarjottiin mahdollisuutta tutustua mister Morfiiniin, mutta jätin tapani mukaan väliin moiset tuttavuudet.
Joku ilta oltiin jossain baarissa, ja siinä samassa porukassa oli paikallinen nätti nuori tyttö. Toki kiinnostuin ja koitin päästä juttusille. Tuntui, että homma jo hiukan lämpeni, kunnes selvisi, että tytön poikaystävä istui siinä vieressä. Mä ihmettelin meininkiä, mutta se poika oli vaan, että ei haittaa, anna mennä vaan. No en antanut. Eihän tollanen nyt oo mistään kotoisin, että annetaan joidenkin ulkomaan rokkipellejen tehdä mitä huvittaa.

Taidettiin saada jotain pientä päivärahaa Rumbalta. Ei mitään isoja summia ja silti tuntui, että oli miljonääri. Huvitti kun syötiin hotellin ravintolassa ja melkein kilpailtiin kuka saa maksaa. Ja listalta tilattiin kalleinta sapuskaa. Huonepalvelu toimi myös moitteetta. Mikäs siinä ollessa, kun olutta kannettiin huoneeseen asti. Eipä tuon jälkeen ole vastaavaa tullut harrastettua.

Jonain välipäivänä mentiin koko revohka johonkin Tallinnan ulkopuolelle syömään, juomaan ja saunomaan. Pysähdyttiin jossain tienvarsibaarissa, jossa oli piikki auki. Pyysin vodkaa limulla. Lasi yli puoleen väliin vodkaa ja ihan vähän limua. Pyysin laittamaan lisää limua, jolloin baarimikko kysyi: “eikö vodka hyvä?” No olihan se ihan jees, mutta kun vatsa kipuili jo muutenkin ja halusin aloittaa hiukan kevyemmin. Mulla oli tuohon aikaan viski-kuuri menossa, eikä mun vatsa siitä tykännyt. Fiksuna poikana tuumin tuolloin, että kyllä se on kahvi, kun rikkoo vatsan. Lopetin siis kahvin juomisen... ja jatkoin viskin juomista. Eikä vatsa parantunut yhtään.

Kuva: Janne Mäkinen

Tuolla Rumban reissulla oli mukana ainakin Stupidon pojat Joose ja Jorma, sekä edesmennyt päätoimittaja Kuusinen (joka siellä saunaillassa näytti mulle, miten voi päätellä onko tulossa täysikuu, vai oliko se jo. Tätä olen useasti koittanut muistella, mutta ei vaan tule mieleen mikä se jippo oli. Enkä jaksa googlailla. --- No joo, googlasin kuitenkin. Nyt mä tiedän. Tiedätkö sä?)

Oli siellä paljon muitakin, mutta enhän mä enää muista ketä. Meidänkin porukkaan kuului ainakin kaksi "roudaria", eli kaveria ketkä halusi lähteä mukaan juopottelemaan.
Joku yö, kun oltiin menossa jostain baarista hotellille, vai oltiinko me menossa Villun luo jatkoille, mutta joka tapauksessa yritettiin löytää taksia. Ei näkynyt taksia, eikä juuri muutakaan liikennettä. Villu sanoi, että odottakaa hetki. Sit se lähti säätämään ja eikös vaan saanut puhuttua tavallisen joukkoliikennebussin meidän käyttöön. 
Sillä sitten köröteltiin määränpäähän. Kun et saa taksia, ota bussi.

Oisko ollut viimeisenä iltana, kun Jani tuli poski ruvella hotellille. Olivat olleet jossain kadulla, kun paikalliset olivat alkaneet uhitella, tai toisin päin. Siinä sekoilun ytimessä eräs meidän porukasta oli kaivanut linkkarin taskustaan, kuulemma peloittelu tarkoituksella. Jani oli mennyt väliin, ja siinä sekavassa tilanteessa paikallinen urho oli potkaissut Jania naamaan. Jotain tollasta tyhmää ja sekavaa siellä oli käynyt. Kyllä vitutti.

Suomeen palatessa yksi meidän mukana ollut “roudari”, jonka nimeä en viitsi mainita, tuli takaisin perse täynnä sitä poikien hommaamaa morfiinia.

Itse keikoista mulla ei ole juurikaan mitään muistikuvaa. Kai ne ihan ok meni?! Shadowplay oli ainakin pirun hyvä siellä jäähallissa.

Kulttuuritalo

Pian Eestin reissun jälkeen soitettiin akustisesti Vasemmistofoorumin tapahtumassa Kulttuuritalolla.

Siellä oli menossa illallinen ja me sinne samaan aikaan soittamaan akustisesti muutama biisi. Diili oli hyvä: kolme biisiä - kaksi tonnia rahaa, vai olikohan se kaksi biisiä - kolme tonnia rahaa? Heti meidän soiton jälkeen kuultiin, että muuten kiva, mutta kun tuli niin kauhean lujaa. Mitähän ne olisi tuumanneet, jos oltais soitettu ihan oikea sähköinen keikka?
Olihan se nyt ihan absurdi tilanne soittaa punkkia, vaikkakin akustisesti, kun juhlaväki syö illallista. Ei oltu ihan oikeassa paikassa.
Myöhemmin illalla JMKE soitti samassa paikassa oman keikkansa. Oli huvittavaa katsoa, kun siististi pukeutuneet juhlavieraat pisti jalalla komeasti Tere Perestroikan tahtiin. Silloin ei enää syöty, silloin näemmä juotiin.

Haapsalu

Tässä vaiheessa mun henkilökohtaisessa elämässä taas sattui ja tapahtui. Sekoilu jatkui, eikä suhteet pysyneet kasassa. Pakko myöntää, etten todellakaan ollut mikään paras seurustelukumppani tuohon(kaan) aikaan. Oli muutoksia ilmassa. Isojakin muutoksia, joista en vielä tiennyt mitään, mutta niistä hiukan myöhemmin lisää.

Toukokuussa mentiin heti uudestaan Eestiin. Tällä kertaa Haapsaluun, jossa oli Haapsalu Kevad -niminen tapahtuma. Mentiin pari päivää ennen keikkaa Haapsaluun. Sinne päästyämme meidät vietiin heti johonkin kulttuurikeskukseen, jossa oli menossa iltamat. Ajateltiin lähteä katsomaan millainen pitäjä Haapsalu oikein on, mutta ovella olikin tiukkoja ja tylyn näköisiä tyyppejä estämässä meidän ulos menemisen. Ihmeteltiin, että mikäs juttu tää nyt on, kun ei saada lähteä sieltä kulttuurikeskukselta mihinkään. Selvisi, että emme saa kulkea kaupungilla ilman, että paikallinen järjestäjä on mukana. Saatiin puhuttua, että se edellisen reissun poikien tallinnalainen “kontakti”, joka oli tullut sinne Haapsaluun, oli meidän vastuuhenkilö. Hänen kanssaan saatiin kulkea kaupungilla. Mutta missään, siis MISSÄÄN tapauksessa merelle ei saa mennä! Se oli ehdottomasti kiellettyä. Eikä saanut olla kännissä.

Tällä tallinnalaisella kontaktilla oli isänsä auto lainassa. Ajeltiin sillä autolla liian isolla porukalla, eikä sillä tyypillä ollut ajokorttia. Ja lisäksi hänellä oli isohko tukku Amerikan dollareita, joka oli tosi, tosi huono juttu. Taisi olla pikkasen maistissakin vielä. Niin ja taisi olla vielä tuliaisiakin meidän pojille, eli säkki ruohoa.
Ja tietysti miliisi pysäytti meidät. Me oltiin ihan varmoja, että nyt lähti heppu samantien vankilaan. Mutta ei, sai jonkun pienen sakon ja määräyksen viedä auto meidän kotiinlähdön jälkeen Tallinnan poliisiasemalle. Kilvet ottivat pois, ne sai takaisin sitten Tallinnan poliisilta. Mutta se sai kuitenkin edelleen ajaa sitä autoa. Eivät onneksi ratsanneet autoa, eli eivät löytäneet niitä dollareita, eikä ruohoa. Jos olisivat, niin silloin olisi häkki heilahtanut. Ja me oltais oltu aikamoisessa kusessa.

Soitettiin keikka ulkona linnan raunioiden keskellä. Tai en mä tiedä oliko se linna, mutta siltä se vaikutti. Mä olin vähän aiemmin hankkinut itselleni langattoman systeemin. Siellä mä sit juoksentelin pitkin isoa pihaa. Ihmiset katsoivat ihmeissään, osoittelivat mua ja supattelivat. Oli todennäköisesti ensimmäinen langaton systeemi Haapsalussa. Möin muuten ton langattoman muutaman vuoden jälkeen 69 Eyesin Timo-Timolle.

Keikan aikana yleisö istui kiltisti tuoleilla ja olivat ihan hiljaa biisien väleissä, mikä oli tosi omituista. Me katseltiin poikien kanssa toisiamme ihmetyksen vallassa, mitä helevettiä täällä tapahtuu...
Ja kun keikka loppui, niin ihmiset vaan lähtivät saman tien pois sen enempiä taputtamatta. Mistään encoreista ei tietoakaan. Olivat varmaan onnessaan, kun pääsivät pois. Olikohan niitä nätisti "pyydetty" olemaan paikalla koko keikan ajan?
Saatiin kuulla, että oltiin ensimmäinen länsimainen rockbändi Haapsalussa.

Jotain rahaa me siellä saatiin eikä kaikkea saatu millään kulutettua ja ennen Haapsalusta pois lähtöä piti päästä niistä lopuista eroon, niitä kun ei saanut viedä Suomeen. Jypä ainakin antoi loput omat rahansa jollekin mummolle jossain kauppakeskuksessa ja sanoi "ma armastan sind". Kauheasti se mummo jotain selitteli, mutta eihän me mitään ymmärretty. Taisi olla onnessaan.

Poislähtö olikin sitten oma episodinsa. Samaan aikaan meidän kanssa sinne Eestiin lähti joitakin ohjelmatoimiston tuttuja. Lähtiessä satamassa (Helsingissä) S-Tuotannon Sampo antoi kaikki laivaliput näille oululaisille, koska “teihin ei voi luottaa, hävitätte liput kuitenkin”. Oltiin siis sovittu, että treffataan tää porukka satamassa ja ne tulee samalla laivalla takaisin Suomeen. Mennään terminaaliin, eikä näitä tyyppejä näy missään. Aikaa kuluu ja laivan lähtö lähenee, eikä niitä "vastuullisia" tyyppejä - eikä meidän laivalippuja - näy missään. Eikä meillä tietenkään kellään ollut rahaa, että oltais voitu ostaa uudet liput. Näytti jo siltä, että joudumme jäämään perseaukisina yöksi Tallinnaan. Lopulta pitkän keskustelun jälkeen tää meidän paikallinen kontakti sai jotenkin puhuttua ihan viime tipassa meille liput laivaan.
Kylläpä vitutti koko sotku. Mutta päästiin kuitenkin kotiin.