20. Hallelujah! (The Fucking World)

1988

Pokon mainos Rumban takakannessa.

Ensimmäisen pitkäsoiton julkaisun jälkeen mentiin promoreissulle Tampereelle, ensin Rockstopin kuvauksiin Tohloppiin, ja sit tekemään pressiä. Poko myös syötti ja juotti meitä. Taidettiin ottaa jotain promokuviakin.
Muuten hyvä reissu, mutta mä olin silloin just tietysti yövuoroissa. Lähdettiin aamulla heti mun yövuoron jälkeen Tampereelle, kun Nevakaren Rockstopin kuvauksilla oli sovittu aikataulu aamupäiväksi. Sit koko päivä pyörittiin siellä Tampereella. Takaisin ajettaessa torkahdin autossa hetkeksi, ja sit olin taas Postin ovella. Takaisin yövuoroon lähes samoilla silmillä. Kylläpä olin seuraavana aamuna väsynyt, kun pääsin töistä.

Huvitti se Rockstopin videointi; soitettiin playbackinä lavalla ja kameramies oli siellä meidän seassa kuvaamassa. Mähän juoksin koko ajan sitä kameramiestä karkuun. Enemmän varmaan näkyy mun persettä, kuin naamaa.
Ja mä katkoin sitä nauhoitusta tehdessä kitarasta jatkuvasti kieliä. Mä sain neljä kieltä poikki playback -esityksessä!
Meidät myös puettiin frakkeihin, tai mitä ne hienot puvut on, ja siinä me rivissä mukamas laulettiin biisin mukana, tehden käsillä jotain koreografiaa, huh huh. Mä siellä täällä unohtelin aukaista suutani, tulin mukaan taas kun huomasin. 

Ohjelma tuli ulos ihan vuoden -88 lopussa. Meidän osuus alkaa kohdassa 17.48. Ja täältä se löytyy:

https://areena.yle.fi/1-50165017?seek=1068

Mehän soitettiin useamman kerran Lepakon yöbileissä. Ne oli kyllä hienoja tapahtumia. Jengi oli kieltämättä aika sekaisin. Sekä väsymyksestä, että muista nautintoaineista. Yöbileissä tuli notkuttua useamman kerran ihan vieraanakin.
Yksien bileiden jälkeen lähdettiin aamulla Kemisen Timpan kanssa kohti Kontulaa, jossa Timolla oli sivarikämppä, ja jossa mä tuolloin majailin. Pysähdyttiin rautatieasemalla ostamaan Möttöset ja koitettiin pokata tyttöjä. Pyydettiin muutamaa tyttöä lähtemään meidän kanssa "nukkumabileisiin".

Kukaan ei suostunut. Ihme meininkiä.

Ja ne meidän bileet olisi oikeasti ollu nukkumabileet, oltiin nimittäin ihan ryytyneitä kaikesta juopottelusta ja valvomisesta. No, "biletettiin" sitten kaksistaan.

Suosikki 8/88

Oltiin Jypän kanssa Suosikin Jukebox Juryssä arvioimassa Tapani Ripatin valitsemia biisejä. Suurimmaksi osaksi ihan kauheata paskaahan se meille soitti.

Oli siellä toki jokunen hyväkin biisi, niin kuin Yari & Onnensoturit, jolle annoin täyden kympin. "Tämä mies ei ole koskaan tehnyt mitään skeidaa. Eikä tee vieläkään. HYVÄ!"
Jukebox Juryn jälkeen mulle tuli joku hiton sähke, tai vastaava vanhan ajan juttu, jossa ilmoitettiin palkkiosta. Olisiko ollut 100 markkaa. Ja olihan siellä hyvät kahvit ja pullat tarjolla. Ei paskempi keikka.

Lopetettiin vuosi 1988 kunnon keikkasumaan; soitettiin reilun kahden viikon aikana 12 keikkaa. Oli kovin erilaisia keikkapaikkoja: Backstage, Lahden Torvi, Satakuntatalo, Rauma, Vuoritalo, Kannas, Turku, Lepakko, Sörkan vankila…

Ton kahden viikon aikana soitettiin kahtena peräkkäisenä päivänä kaksi keikka molempina päivinä - ja tietysti mulla oli yövuorot menossa silloinkin.

Maanantain 5.12. jälkimmäinen keikka oli Kannaksessa. Siellä piti soittaa eestiläisiä bändejä, mutta ne tyypit eivät saaneet viisumia, joten keikan järkänneet Idioottikaksoset, eli Joose Berglund ja Jorma Ristilä pyysivät Fuckareita paikkaamaan. Tapahtuman lipputuloilla piti jotenkin jeesata eestiläisiä. Lopulta niillä rahoilla julkaistiin kaksi 7”:sta, JMKE:n Tere Perestroika ja Babachin Russkaya Vodka. Oltiin siis osaltamme auttamassa Stupido Recordsia syntymään. 

Tuon Kannaksen keikan jälkeen menin taas Postiin yöksi hommiin ja aamulla Kemisen sivarikämppään. Sinne oli muutkin bändin pojat menneet nukkumaan. Kerkesin ottamaan siinä tunnin-kahden unet, kunnes oli lähdettävä Sörkan vankilaan päiväkeikalle. Nää vankilakeikat on todellakin omanlaisia tapahtumia. Jengi istuu rauhallisesti tuoleilla ja välillä huutelevat jotain biisien välissä. Itsellä oli aina sellainen olo, että en varmana katso yhtään yleisöön päin. Pää alhaalla soittelin menemään. (Ihan kuin olisin ns. normikeikoilla katsellut sen enempää yleisöä, enhän mä uskaltanut.)

Pari kertaa käytiin Sörkassa ja kerran Keravan nuorisovankilassa soittamassa. Hienoa oli kieltämättä päästä esittämään tyypeille musaa. Siellä kun ei taida liiemmälti huvituksia olla. Joskus olin myös Jalla Jallan, Kelpo Poikien ja Kumikamelin mukana Kakolassakin. 

Sörkan jälkeen mentiin Lepakolle roudaamaan kamoja veks, niin eikös vastaan kävele Harri Jones, joka meidät nähdessään riemastuu: “Jumalauta! Siinähän on bändi! Te tulette illalla tuuraamaan Hearthilliä yläkertaan. Niiden laulaja on kipeä.” Lepakossa oli sinä iltana, itsenäisyyspäivänä, isot Itsari-88 -bileet. Siellä soitti mm. Topi Sorsakoski & Agents, Sielun Veljet, Clifters…
Aluksi vähän mietitytti koko homma; jätkillä oli krapula ja mä olin nukkunut vain muutaman tunnin. Mutta sitten Harri loihe lausumaan: "Lyhennetään teidän treenikämpän vuokravelkaa xxx:n verran." Jep, tullaan toki. Onneksi mentiin, sillä toi oli yksi parhaita keikkoja, mitä ikinä soitettiin. Tupa oli täynnä ja bändi rokkasi hienosti.

Siellä oli paikalla kuvausryhmä, eli koko ilta kuvattiin useammalla kameralla. Myöhemmin eräs Radio Cityn/Elmun tyypeistä tyrkkäsi mulle VHS-kasetin kouraan ja sanoi, että tää saattais sua kiinnostaa. Kasetilla oli Fucking Worldin keikka lähes kokonaisuudessaan. Näytti pirun hyvältä ja kuulosti vielä paremmalta. Minä tapani mukaan pysyttelin poissa kirkkaista valoista.

Tässä yksi näyte Itsari -88 bileistä. Sieltä löytyy muutama muukin biisi, jos kiinnostaa.

Vuosi 1988 oli varsin kiireinen ja hyvä vuosi bändin kannalta. Saatiin vihdoin julkaistua eka oma LP ja tehtiin pirusti keikkoja. Oli hyvä noste, kaikki näytti hyvältä.

Omassa elämässä vuoden -88 alussa alkoi muutaman vuoden irtolaisuus/poste restante -jakso, eli olin ilman omaa kotia, osoitetta ja virallista asuinpaikkaa.

(1980 luvulla oli vielä olemassa irtolaisuuslaki. Wikipedia: Irtolaisen määritelmä sisältyi lakiin. Irtolaisella tarkoitettiin esimerkiksi yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneitä, prostituoituja tai kerjäläisiä.)

Ihan vaan selvyyden vuoksi: mä olin toi eka.

Olikohan se vuosi -90, kun selvisi, että minua ei ollut virallisesti olemassa. Ainakaan Veroviraston mielestä. Odottelin verokortin tulemista, ja kun sitä ei näyttänyt tulevan, soitin verotoimistoon ja kysyin missä ongelma. No, ongelma oli se, että minua ei löytynyt heidän tiedoistaan. Olihan se sikäli hassua, kun olin kuitenkin ollut koko ajan töissä ja maksanut veroa. Ja yhtäkkiä minua ei verotoimiston mukaan ollutkaan olemassa, eivätkä he pystyneet tulostamaan mulle verokorttia. Ratkaisu oli, että mun piti saada hoidettua itseni kirjoille johonkin. Onneksi se onnistui ja sain taas maksaa iloisena veroja.

14. Lepakon hämyt (The Fucking World)

1987

Alkuvuosi 1987
Meillähän ei ollut Helsingissä treenistä, mikä hankaloitti toimintaa huomattavasti. Pari kertaa saatiin käydä treenaamassa Narrissa Pasilassa, mutta pääasiassa treenattiin Pieksämäellä, jossa osa bändistä vielä tässä vaiheessa asui.

Blondi-Näkä.

Kuva: Katriina Etholén

Käveltiin kerran keväällä -87 Töölössä Janin kanssa, kun vastaan käveli Helistön Kimmo, joka oli mulle tuttu mies Kadotetuista. Vaihdettiin siinä kuulumisia ja satuttiin kysymään, tietäisikö hän mitään treenistä. Kimmo ehdotti, että menkää kysymään Lepakosta, siellä saattais olla tilaa. Mentiin siitä suurin piirtein saman tien Lepakkoon kysymään asiaa. Juteltiin asiasta Hopposen kanssa ja meidän ihmetykseksi ja suureksi iloksi vapaata tilaa löytyi. Saatiin siis Lepakon kakkoskämpästä treenis, jaettiin tavarakoppi Wanna Beesin kanssa. Samassa kämpässä treenasi myös Nights of Iguana. Oli ihan mieletön fiilis saada treenikämppä Helsingistä, ja varsinkin Lepakosta. Enää ei tartteis lähteä Pieksämäelle treenaamaan. Ja sikäli muutenkin hyvä juttu, koska Jypä, Kenttu ja Jape olivat jokainen pikkuhiljaa muuttamassa joka tapauksessa Helsinkiin.

Lepakosta tulikin meille rakas kotiluola. Siellä tuli vietettyä paljon aikaa, treenattiin monta vuotta ja soitettiin monen monta keikkaa. Kerran ihan alkuvaiheessa kun treenattiin, niin sinne pamahtaa kesken kaiken tyyppi, jolla on joku ihme kypärä päässä. Siinä se sählää, sauhuaa ja kuuntelee hetken treenejä, ja lopulta sanoo: "pakko myöntää, että Harri Jones on oikeassa, Fucking World ON kova bändi." Sit se häviää paikalta yhtä nopeasti kuin oli paikalle tullutkin. Mä ihmettelen, että kukas hitto toi nyt oli. Kenttu siihen, että etkö tunnistanut. No en tunnistanut. Se oli Räkä Malmi. "Ai toi on Räkä Malmi?"
Yksi mun suurista suosikkilevyistä on Pete Malmin soolo-LP. Yhä edelleen.

Siellä treeniksellähän kävi kaikenmaailman popparit "nuuhkimassa" meininkiä ja rassaamassa piippua. Aikamoista säätöä siellä oli useammankin kerran.
"Onks kellään mitään?"
"No hitto ei kyl oo."
"Ootteko jo karstannu noi jemmapiiput?"
"Ei olla. Pitäiskö?"
"No pitäis."
Siellä välikatossa oli muutamakin jemmapiippu, ja sit nää alkaa hoonaamaan niitä ja kiroilevat kun maistuu niin paskalta.

Yksi asia mikä mua ärsytti ihan perkeleesti, oli ne ainaiset jamit. Meidän piti treenata, ja eikös sinne pamahda poppareita sauhuttelemaan ja sit ne halus alkaa jammailemaan. Yleensä mä hävisin paikalta siinä vaiheessa. Mua ei saanu mukaan kumpaankaan puuhaan. Ihan helvetin puuduttavaa katsella, kun tyypit jamittaa/jumittaa samaa bluesia kymmeniä minuutteja. Jani koitti puhua mua mukaan niihin jamisessioihin, mutta enhän mä sellasta paskoa halunnut (lue: osannut) soittaa.

4.5.1987 KY Exit, Helsinki.

Kuva: Katriina Etholèn

Kerran odotettiin rumpali-Jypää saapuvaksi treeneihin. Ei näy, ei kuulu. Sattumalta Tokela (Melrose) tulee paikalle ja lupautuu soittamaan rumpuja. Hyvin toimi. Lahjakas mies.

Tokelasta on toinenkin muisto: se tuli taas kesken meidän treenien hengailemaan, ja kun lopetettiin yksi biisi, se kysyi, että laulettiinko me siinä “Another piece of cake”. Vastattiin ettei laulettu, ja Tokela siihen, että hyvä, sit hän käyttää sen itse. Osaatte varmaan arvata, mikä seuraavan Melrosen levyn nimi oli.

Odoteltiin jälleen kerran erästä bändin jäsentä treeneihin. Mies tuleekin tunnin-pari myöhässä kauhia tohina päällä ja sanoo, että nyt olisi ainetta, jolla jaksaisi treenata aamuun asti. Hän kyllä tarjoaa. Mua ei moinen kiinnostanut ja mä pakkasinkin kamppeeni ja lähdin himaan nukkumaan, kun aamulla oli töihin meno. Olen monasti miettinyt millainen elämä mulla nyt olisi, jos olisin silloin jäänyt pulverin voimalla soittelemaan aamuun asti. Se oli yksi niitä tienristeyksiä, joissa pitää tehdä valinta. Tein mielestäni erittäin hyvän valinnan.

Keikalla Lepakon yöbileissä.

Kuvaaja tuntematon

Lepakosta on jäänyt paljon hienoja muistoja. Paitsi että sitä kellarin hajua ei ole ikävä. Ja se vitutti, kun sovittiin treenit joskus viikonloppuisin tosi aikaisin, ja kun meillä oli vain yksi avain, niin eikös siinä usein käynyt niin, että mä, joka olen yleensä aina ajoissa, usein jopa ennen sovittua aikaa, jouduin värjöttelemään ulkona, tai hengailemaan viereisellä huoltoasemalla odottaen sitä kellä ne avaimet oli.

Siellähän pyöri koko ajan paljon rokkiporukkaa. Mä kun olin niin ujo siihen aikaan, niin en juurikaan kunnolla tutustunut kehenkään. Meidän bändin hemmoilla oli vähän eri meininki, niillä kun oli näiden tyyppien kanssa pitkälti samoja "harrastuksia", niin aika nopeasti löysivät toisensa.

Näkä, Jani ja Jape. Huomaa Näkän Cyndi Lauper paita!

Kuvaaja tuntematon

Soitettiin eka keikka Lepakossa yö-bileissä 23.5.87. Keikka oli siinä kuppilassa. En enää muista ketä muita siellä silloin soitti. Mutta sen muistan, että olin varannut itselleni viinipullon keikan jälkeen ja se oli silloisen tyttöystävän kassissa. Keikan jälkeen menin iloisesti pöytään ja pyysin pullon itselleni. Juuri kun tyttöystävä oli sitä ottamassa kassistaan, niin se tiputti sen lattialle ja tottakai se hajosi. Voi kehveli, että minnuu otti päähän.

Meidän asunto Sturenkadulla oli sellainen mesta, että sinne eksyi ihan ihme tyyppejä. Kerran vitutti todella paljon, kun oltiin Jypän perheen kanssa käymässä Linnanmäellä ja palattuamme himaan, sinne oli tullut joku ihan tuntematon tyyppi yhden tutun mukana. No tää tuntematon hemmo oli just tykittämässä spiidiä hihaansa kun mentiin sisään. Sanoin saman tien, että nyt lähdet vittuun siitä tykittämästä. Kun olin ajamassa sitä ulos, niin pari meidän bändin tyyppiä oli, että odota ihan pikkasen, he ostavat ensin tältä hemmolta vähän pulveria.

Kerran meidän himaan tuli eräs Jouni, joka halusi lainata mun levyjä, kun sillä oli tulossa DJ-keikka. Olin hiukan epäileväinen, kun en miestä tuntenut, mutta joku sanoi, että lainaa vaan, se on hyvä tyyppi. Lainasin, enkä tietenkään saanut levyjä takaisin silloin kun oltiin sovittu.
Jonkun aikaa myöhemmin tää Jouni tuli Lepakossa meidän kämpään ku treenattiin. Kysyin tietysti siltä mun levyistä. Sillä oli mukana kassillinen levyjä, jotka mä selasin läpi. Ei ollu mun levyjä. Eikä se enää edes muistanut, mitä levyjä se multa lainasi, ja että onko hänellä enää niitä. Sit se sanoi, että ota siitä kassista mitä levyjä haluat. Enhän mä nyt muiden levyjä ala ottamaan. Olisi kyllä varmaan kannattanut, koska tuskin nekään levyt meni oikeille ihmisille takaisin.
Tuo Jouni oli eräskin Jouni Mömmö.