23. Fuckhill invaasio Siperiaan (The Fucking World)

1989

Toukokuun puolessa välissä Natsalla järjestettiin hyväntekeväisyyskeikka, johon meidät oli kutsuttu mukaan soittamaan. Muut bändit oli Reds, Kadotetut, Ne Luumäet ja Pelle Miljoona & Linnunlaulu. Ajateltiin, että soitetaan hiukan erilainen setti, kun oltiin soitettu Helsingissä kuitenkin aika usein. Oltiin aiemmin tutustuttu Sakkeen (Public Reaction), jonka biisejä oltiin joskus kimpassa huvikseen soiteltu Lepakon treeniksellä. Pyydettiin Sakke mukaan kokoonpanoon sillä idealla, että soitetaan jokunen sen biisi ja muutama oma biisi. Soundcheckissä pyydettiin myös Kadotettujen Tejaa ja Vesaa soittamaan percussioita, kaikkia kilikali-juttuja mitä niillä oli mukana.

Meillä oli siis iso kokoonpano (seitsemän henkeä) ja soitettiin muitakin kuin omia biisejä. Ja kuinka kirjoittaa Rumban Jarmo Perälä arviossaan?!
"Fukkarit esittävät yllättävän lyhyen standardiohjelman, jossa ei ole varsinaisia kohokohtia, mutta jota silti tsekkaan mielellään. Janihan on, kuten tunnettua, varsin persoonallinen ja ilmeikäs artisti." (Rumba 11/89)
Olikohan Jarmo oikeasti katsomassa meidän keikkaa? Standardiohjelma? Siinä Jarmo oli oikeassa, että keikka oli lyhyt. Jotain meni sentään oikein.

Kuva: Päivi Sava

Toukokuun lopussa mentiin taas Tukholmaan keikalle. Edellä mainittu Sakke oli tällä reissulla mukana. Kuten myös Rantsilan Repa (soitti silloin Pellen bändissä). Repa kuiskutteli meille, että häntä on pyydetty soittamaan Smackiin, joka on lähdössä Los Angelesiin. Asiasta ei saanut missään tapauksessa puhua ulkopuolisille, koska asia oli vielä kovin kesken. Repa siinä useaan otteeseen mietti, että kannattaako hänen lähteä vai ei. Kovasti kannustettiin miestä lähtemään. Eihän tollasia tilaisuuksia tule usein vastaan. Ja niinhän siinä kävi, että Repa lähti ja olikin Jenkeissä vuosikymmeniä.

Kuva: Päivi Sava

Meillähän oli aina frendejä mukana noilla Tukholman reissuilla. Saatiin Echon, eli järjestävän osapuolen kautta ilmaiset matkat Silja Linellä, niin oli helppoa ja halpaa lähteä meidän mukaan. Mukana oli esim. yksi hullu (jonka nimeä en tilanpuutteen vuoksi pysty kertomaan), Sakke (Public Reaction), Repa (Pelle Miljoona, Smack), Mannisen Jussi (R.I.P.), kadulle unohtunut miksaaja, Otra (Psychoplasma, jne.), Kossu. Yhdelle Tukholman keikalle oli meidän kanssa sovittu Paska, tuo mainio yhden miehen orkesteri. Mutta Tavastia halusi Paskan soittavan heillä edellisenä iltana. Asia järjestettiin niin, että Tavastia maksoi Paskalle lentolipun Tukholmaan, että mies/orkesteri kerkesi seuraavan päivän keikalle.

Sain juuri vähän aikaa sitten käsiini vanhoja kuvia Tukholmasta, joita en itsekään ole aiemmin nähnyt. Vaikkei ne olekaan juuri tältä reissulta, niin laitan niitä tänne sekaan. Kiitti Tossu!

Kuva: Päivi Sava

Kesällä soitettiin Ruisrockissa. Voi vittu. Mua edelleen korpeaa meidän touhu tuolloin. Oltiin mukamas niin kyllästyneitä soittamaan samoja biisejä, joten ajateltiin, että soitetaanpa välillä suomenkielistä kamaa. Ja ruotsinkielistä. Ja olipa mukana biisejä, joissa laulettiin sekä suomea, että englantia samassa biisissä. Ja ihan ihme biisejä ne olikin. Jossakin biisissä laulettiin jotenkin näin: “kauan eläköön tunkiovaappu, kauan eläköön Näkä!” Huh huh. Ja tollanen sekava setti haluttiin soittaa just Ruisrockissa, missä oli helvetisti porukkaa katsomassa. En tajua vieläkään mikä meihin meni. Ja miksei kukaan meistä tajunnut, ettei tää välttämättä ole paras idea. Toisaalta, Janihan oli, ja on edelleen sellainen, että halusi kokeilla kaikkea uutta ja ihmeellistä. Ei halunnut mennä aina saman kaavan mukaan. Toisin kuin minä, joka halusin vaan soittaa punkrokkia.

Sakki 4/89

Dinosaurockissa soitettiin kuitenkin ihan kunnon setti. Niistä festareista on jäänyt mieleen se, että oltiin siellä isolla bussilla ja meikä makaa bussissa lähes tiedottomassa tilassa, kun vieressä soittaa lempparibändi New Model Army. Pahus. En päässyt näköetäisyydelle, mutta kuulin kyllä, että siellä ne nyt soittaa. Ei osunut kuntopiikki kohdilleen.

Hyppäsin festareiden jälkeen sunnuntaina Jalla Jallan bussiin, kun olin sopinut, että menen silloisen tyttöystävän vanhempien luokse Rovaniemelle. Matka meni iloisesti juopotellessa. Jalloilla oli jotain omatekoista viiniä (vai kiljua, en muista). Sitä siinä tuli aikalailla nautittua. Hyvin varhain aamulla perille päästyäni löysin oikean talon ja menen koputtelemaan ikkunaa samalla kun oksennan. Oli lystikästä olla anoppilassa. Anoppi ihmetteli, kun olin kovin vaisu, eikä ruokakaan maistunut. Olin ollut jo pari viikkoa lomalla ja röpötellyt koko sen ajan. Huh ja yök.

Sakki 4/89

Kesällä soitettiin myös Helsingissä Kaivarin konsertissa. Kylläpä oltiin taas väärässä paikassa. Muut bändit oli Albert Järvinen Band ja Miljoonasade. Jälkimmäisen piti soittaa ekana, koska niillä oli myöhemmin samana päivänä keikka jossain toisaalla. Albert Järvinen yritti saada meitä olemaan viimeisenä. Ei suostuttu.

Oli hieno ilma ja paikalla oli ihan perkeleesti porukkaa. Että mua pelotti. En varmaan kertaakaan katsonut keikan aikana yleisöön. Lavalle mennessä vilkaisin, ja meinas paskat tulla housuun…

Mun mielestä me ei vaan oltu tollasten isojen paikkojen bändi. Tai ainakin tuntui siltä, ettei saanut sitä samaa draivia aikaiseksi, kuin pienillä klubeilla. Lava oli niin saatanan iso, ja tuntui, että bändikaverit oli jossain tosi kaukana, oli ihan yksinäinen olokin siellä lavalla… Noh, tulipahan sekin koettua.

Jatkettiin keikkailua. Oli Tamperetta, Puntalaa, Harjun nuorisotaloa, Pieksämäkeä, Oulua, jonne mentiin lentämällä. Ajateltiin, että kun on pistokeikka, niin ei jaksais ajaa. Siispä lentämällä. Oltiin jo menomatkalla taloudellisesti perseellään. Kunnon rokkitähtiä? Ennemminkin kunnon pösilöjä.

No, itse asiassa toi meni niin, että mä olin nähnyt jostain, että lento Ouluun oli tosi halpa. Nuorisolle. Eli mulle. Mutta enhän mä tajunnut, että muut jätkät oli jo sen verran vanhoja, ettei ne saa mitään nuorisoalennusta. Tämä tajuttiin niin myöhään, eli lentokentällä, että oli pakko mennä lentämällä vaikka tiedettiin, että takkiin tulee. No tulipahan tämäkin koettua.

Pieksämäen lehden Pertti Ojala näki tuon meidän Ruisrockin "hassuttelukeikan" ja kirjoitti meidän Pieksämäen keikan jälkeen näin: "Heinäkuisen Ruisrock -keikan perusteella heränneet pahat aavistukset bändin tilasta saattoi sunnuntaina nähdyn ja kuullun ansiosta unohtaa. The Fucking World on kunnossa ja valmiina uusiin haasteisiin."

Kuva Pieksämäen lehdestä. Kuva: Pertti Ojala.

Rumba 16/89

Syksylle oli kaavailtu Fucking Worldin ja Hearthillin kahden viikon yhteistä Neuvostoliiton kiertuetta, joka päättyisi Vladivostokiin. Tästä kerkesi jopa Rumba uutisoimaan numerossa 16/89. Valitettavasti tuo reissu ei ikinä toteutunut. Syytä siihen en muista. Vai oliko se niin, että sinne lähti loppujen lopuksi Sielun Veljet?

Toinen reissu, joka ei toteutunut olisi suuntautunut Koreaan. Taisi olla samoihin aikoihin tuon Vladivostokin kanssa, vai olisiko ollut peräti sama reissu? Kovasti kerettiin suunnittelemaan, että jäädään samalla reissulla johonkin kauko-itään lomalle keikkojen jälkeen. Se olisikin ollut aikamoinen seikkailu, tietäen eräiden innostuksen tiettyihin nautintoaineisiin.

Tuntui, että kaikki muut tiesivät tuosta Siperian reissusta enemmän kuin me. Ollessamme elokuun loppupuolella Pieksämäellä keikalla, kirjoitti Pertti Ojala Pieksämäen lehteen asiasta näin: "...valtakunnan ykköslehti tiesi keikan aattona kertoa sen verran, että bändi olisi yhdessä Hearthillin kanssa menossa ensi kuussa reilun kahden viikon pituiselle Neuvostoliiton kiertueelle. 11 keikan matkan olisi määrä päättyä esiintymiseen Moskovan Gorki -puistossa. Yhtye oli kuitenkin autuaan tietämätön ja vähintään epävarma moisen visiitin toteutumisesta."

Mulla lukee kalenterissa syyskuun 14. päivän kohdalla lyhyesti ja ytimekkäästi: NL. Ja sen alla FUCK. Oli näköjään tiedossa päivä milloin olisi pitänyt lähteä Siperian valloitukseen.

Syyskuun lopussa meillä oli keikka City Marathonissa pitkän sillan kupeessa Helsingissä. Tutut tyypit oli järkänny punk-keikan, jossa soitti useampi bändi. Meidän ei tarvinnut viedä kamoja, kunhan vaan mentäis paikalle kitaroiden kanssa.

Tää keikka jäi mieleen, koska keikan jälkeen kun saatiin jokainen soittaja 50 markkaa kouraan, puhuttiin, että jokainen antaa kympin Kemisen Timolle joka oli taas kerran mukana jeesaamassa meitä, niin että saadaan kaikki saman verran. Reilu meininki ja niin edelleen. Yksi meidän soittajista oli, että hän ei anna mitään, kun saatiin muutenkin niin vähän rahaa. Mä olin, että mitä vittua! En oikeasti meinannut uskoa todeksi. Ajattelin, että vitsailee, mutta ei, oli ihan tosissaan. Tää oli pieni asia, mutta vahvisti sen, millaiseksi meininki oli joillain mennyt.

Kuva: Päivi Sava

Joulukuun alussa lähdettiin Nuorallatanssi-yhdistyksen mukana Leningradiin soittamaan pari keikkaa. Mulla oli työpaikan (Posti) kanssa hiukan vääntöä mun jatkuvasta tarpeesta saada vapaata keikkoja varten. Nuorallatanssin Mia jeesasi ja kirjoitti alla olevan lapun tukemaan mun selityksiä. Huvittaa lapussa oleva maininta: "Matkan kannalta on tärkeää, että yhtye on täysilukuisena paikalla." Niin vähän me tiedettiin tulevasta tuossa vaiheessa...

Lähtöä edeltävänä iltana tuli tieto, että Kenttu ei saa viisumia. Ei ollut mitään tietoa miksi näin kävi. Toki eihän niiden tarvitse asiaa selitellä, eikä kertoa mitään. Olisiko tämä ollut syynä myös aiemmin syksyllä mietinnässä olleen Siperian kiertueen peruuntumiseen meidän osalta?

Mietittiin hetki mitä tehdään. Sovittiin, että lähdetään kolmestaan kuitenkin. Jani soittaisi bassoa toisella keikalla ja mä toisella. Kenttu reiluna jätkänä toi bassonsa aamulla rautatieasemalle, josta bussi kohti Leningradia lähti. Oli kyllä paskamainen fiilis, kun bändikaveri ei päässytkään reissuun mukaan.

Leningradissa oli taas hillitöntä juopottelua. Ainakin meikäläisellä. Meidän paikallisissa "oppaissa" oli joku miliisin kätyri, ja se uhkaili mua putkalla, kun ostin pimeää viinaa joltain tyypiltä. Mulla oli juuri ostettu vodkapullo jemmassa nahkatakin hihassa, kun se koitti kärttää, että ostit juuri viinaa. Mä olin vaan, että enhän mä oo mitään ostanut. Hetken siinä jankattiin asiaa. En antanut periksi. Silloin se uhkasi putkalla ja vaikka millä, mutta mä olin vaan, että en ole mitään ostanut. Sit se kyllästyi, manasi jotain ja lähti menemään.

Samalla reissulla oli mukana Ema ja Teho HC Andersen -bändistä. Oltiin jotenkin aloitettu niiden kanssa leikkimielinen vittuilukisa. Siinä kevyesti vittuiltiin aina kun osuttiin kohdalle. Se kisa loppui siihen, kun jätkät tuli erään meidän bändin jäsenen hotellihuoneeseen, joka oli ihan sikakorkealla. Tällä meidän tyypillä oli pussillinen maria siinä pöydällä, ja HCA:n jätkät sitten vittuilemaan siitä. “Tollasta paskaa pitää poltella!” Meidän hemmo katseli jätkiä hetken hiljaa, avasi ikkunan ja heitti pussin ulos. Hienosti levisi mari tuulen sekaan. HC Andersenin pojat hiljenivät ja lähtivät menemään. Tiedä vaikka olisivat halunneet saada maistiaiset tuosta pussin sisällöstä. Poikien lähdettyä pussin heittänyt musikanttimme naurahtaa ja kaivaa kassistaan vielä isomman pussin maria, sanoen “Tätähän riittää!”

Edellisiltä Viron reissuilta tutuksi tullut kontakti oli hoitanut meidän pojille "tervetuliaislahjan" Leningradiin.

Reissun jälkimmäisellä keikalla mukana ollut miksaaja Kirvesmäen Antti tokaisi, että “Huh, nyt on onneksi turvalliset sähköt.” Mä siinä ihmettelemään, että miten niin NYT on turvalliset sähköt? Antti sitten kertoi, että edellisessä paikassa olisi voinut soittajille käydä huonosti sähköjen kanssa. Kiva kun nyt ilmoitit!

Nähtiinhän me Leningradissa nähtävyyksiäkin. Meidät vietiin Eremitaasiin, jonka aulassa aloimme kyselemään ja etsimään valuuttabaaria. Ei silloin paljoa kulttuuri ja historia kiinnostanut.

Reissusta takaisin tullessa mulla oli ihan järkyttävä olo. Väsytti, vapisutti, pelotti, ahdisti ja oksetti. Jos laittoi silmät kiinni, niin oksennus meinasi tulla heti. Oli siis vain vaikeroitava ja huokailtava silmät auki oksennuspussi kourassa. Oli pitkä matka kotiin.

Kuva: Päivi Sava

Joulukuun lopussa käytiin jälleen kerran Tukholmassa keikalla. Olikohan tää jo neljäs reissu sinne? Tää taisi olla kuitenkin meidän viimeinen Tukholman reissu.

Keikan jälkeen mentiin jatkoille johonkin yökerhoon ja sieltä valomerkin jälkeen aikamoisessa humalassa yöbussiin, jolla piti päästä yöpaikan lähelle. Noh, koko revohka nukahti samantien bussiin, ainoastaan minä ja Otra oltiin valveilla. Eikä meillä tietenkään ollut mitään hajua missä pitäisi jäädä veks. Eikä saatu yöpaikan omistajaa hereille. Siispä me katseltiin ikkunasta ulos, kun bussi ajeli ympyrää ja tyypit nukkui. Jossain vaiheessa varhain aamulla kuski suuttui, kun me vielä vaan istutaan kyydissä. Kai sillä loppui työvuoro, tai jotain. Tuli kiukkuisena ajamaan meidät ulos. Jouduttiin kirjaimellisesti kantamaan osa hemmoista ulos. Jypää kun kannettiin ulos, niin se havahtui hereille ja lähti automaattisesti kävelemään eteenpäin. Äkkiä perään, että älä nyt perkele lähde minnekään, ku ei tiedetty edes missä ollaan. Mukana ollut yöpaikan haltija sen verran heräsi, että osasi johdattaa meidät kotiinsa nukkumaan.

Kuva: Janne Mäkinen

Vuosi 1989 meni siis keikkaillessa. Keikkoja olikin melkein joka viikko. Meillä oli tarkoitus tehdä sinä vuonna toinen LP, mutta se meni mönkään Pokon kanssa tapellessa. Eikä me siinä keikkoja tehdessä ja touhutessa tajuttu (tai haluttu) edes etsiä uutta levy-yhtiötä.

Mulla lukee kalenterissa lokakuulla “Studio”, mutta mulla ei ole ihan varmuutta mikä sessio toi oli. Saattoi olla se, kun ajateltiin, että tehdään levy omakustanteena. Mentiin Örnin studiolle Lepakolle yöaikaan äänittämään uusia biisejä. Otra oli alussa mukana äänittäjänä. Niistä sessioista piti tulla meidän kakkos-LP.
Ajatuksena oli tosiaan tehdä levy omakustanteena, mutta ongelmana oli, ettei kellään ollut rahaa.

“Otetaan laina ja maksetaan se takaisin levyn myynnistä saatavilla tuloilla.”

Pojat sitten saivat päähänsä, että mun pitää hakea sitä lainaa, koska mä saattaisin sen saadakin, kun olin kuitenkin meistä ainoana vakituisessa työsuhteessa. Tuolloin oli R-kioskeilla jonkun tahon esitteitä, josta pystyi hakemaan lainaa ilman takaajia. Sen kun vaan täytti kaavakkeen ja laittoi postiin. Ja korkoprosentti ihan helvetin kova. Sen aikainen pikavippi-yhtiö?

Enhän mä nyt tollaseen halunnut lähteä mukaan. Mietin, että miten hitossa mä saan hoidettua tän asian. Sanoin sit ihan pokkana jätkille, että hain lainaa, muttei mulle myönnetty sitä. Syyksi sanoin, ettei ne varmaan halunneet myöntää mulle lainaa, koska mulla oli vielä armeija käymättä. Toi selitys meni onneksi jätkille läpi. Kyllähän se tietysti harmitti, että joutui valehtelemaan, mutta en mä halunnut ottaa yksin vastuulle isoa lainaa. Ei meillä kuitenkaan ollut mitenkään organisoitua se meininki, yhtä sekoilua vaan.

Armeijasta puheen ollen, sain lopulta vapautuksen vuonna -90, vihreet paperit. Jani ja Kenttu kävi sivarin, mä ja Jypä saatiin vapautus. Se, että sain kutsunnoissa lykkäystä monta vuotta vaikeutti passin saamista. Sai aina väliaikaisen passin, kun haki esikunnasta jonkun lapun. Vitutti hoitaa noita juttuja, ja käydä niissä kutsunnoissa. Pääsin kyllä aina heti lääkärin luokse, kun sanoin, että lähden menemään jos en heti pääse tapaamaan lääkäriä. Lopulta sain hoidettua itselleni ajan psykiatrille/psykologille. Session lopuksi psykologi sanoi, ettei sua kyllä voi päästää armeijaan, hän suosittelee vapautusta. Ja lopuksi vielä tokaisi: "mene hoitoon!". No en mennyt hoitoon, mutta sain onneksi hoidettua itseni ulos armeija-systeemeistä. Oli helpotus.

Kuva: Päivi Sava

Palataanpa takaisin aikajanalle: Stupidothan olivat jo aiemmin tuoneet esiin, että haluaisivat meidät talliinsa, mutta en tiedä miksi ei heti siihen suostuttu. Kai se oli se omakustanteen tekemisen ajatus. Että olisi kaikki langat omissa käsissä.

Törmäsin kerran Tavastialla Joose Berglundiin ja kerroin meidän mietteistä tehdä omakustanne, niin Joose oli, että mitä vittua, miksette tee levyä Stupidoille? Kun ei "saatu" lainaa, niin puhuttiin asiasta poikien kanssa, ja lopulta sovittiin, että unohdetaan omakustanne ja mennään Stupidoille.

Tässä vaiheessa oltiin siis jo aloitettu levyn tekeminen siellä Örnin studiolla. Stupidojen mukaan tulon jälkeen niistä nauhoista valittiin tulevat sinkkubiisit ja loput nauhat jyrättiin, eli äänitykset tuhottiin. Sääli, sillä nää versiot oli paljon paremmat, kuin mitä myöhemmin saatiin aikaiseksi. Useimmissa nauhan biiseissä oli vain demolaulu, ja nauha oli vain raakamiksattu, mutta ehkäpä juuri siksi se kuulosti hyvältä. Otra soitti omia tunnistettavia soolojaan joihinkin biiseihin. Biisien tempot oli kohdillaan ja soitossa oli rento, mutta tiukka meininki.

Mulla on niistä Lepakon sessioista vielä nauha tallessa. Nyt kun kuuntelen tuota jyrättyä nauhaa, niin voi perse, että tehtiin iso virhe, kun ei käytetty tätä nauhaa kakkos-LP:n tekemiseen. Hyvä, raikas, sopivalla tavalla sekava meininki näissä versioissa. Punkkia.

20. Hallelujah! (The Fucking World)

1988

Pokon mainos Rumban takakannessa.

Ensimmäisen pitkäsoiton julkaisun jälkeen mentiin promoreissulle Tampereelle, ensin Rockstopin kuvauksiin Tohloppiin, ja sit tekemään pressiä. Poko myös syötti ja juotti meitä. Taidettiin ottaa jotain promokuviakin.
Muuten hyvä reissu, mutta mä olin silloin just tietysti yövuoroissa. Lähdettiin aamulla heti mun yövuoron jälkeen Tampereelle, kun Nevakaren Rockstopin kuvauksilla oli sovittu aikataulu aamupäiväksi. Sit koko päivä pyörittiin siellä Tampereella. Takaisin ajettaessa torkahdin autossa hetkeksi, ja sit olin taas Postin ovella. Takaisin yövuoroon lähes samoilla silmillä. Kylläpä olin seuraavana aamuna väsynyt, kun pääsin töistä.

Huvitti se Rockstopin videointi; soitettiin playbackinä lavalla ja kameramies oli siellä meidän seassa kuvaamassa. Mähän juoksin koko ajan sitä kameramiestä karkuun. Enemmän varmaan näkyy mun persettä, kuin naamaa.
Ja mä katkoin sitä nauhoitusta tehdessä kitarasta jatkuvasti kieliä. Mä sain neljä kieltä poikki playback -esityksessä!
Meidät myös puettiin frakkeihin, tai mitä ne hienot puvut on, ja siinä me rivissä mukamas laulettiin biisin mukana, tehden käsillä jotain koreografiaa, huh huh. Mä siellä täällä unohtelin aukaista suutani, tulin mukaan taas kun huomasin. 

Ohjelma tuli ulos ihan vuoden -88 lopussa. Meidän osuus alkaa kohdassa 17.48. Ja täältä se löytyy:

https://areena.yle.fi/1-50165017?seek=1068

Mehän soitettiin useamman kerran Lepakon yöbileissä. Ne oli kyllä hienoja tapahtumia. Jengi oli kieltämättä aika sekaisin. Sekä väsymyksestä, että muista nautintoaineista. Yöbileissä tuli notkuttua useamman kerran ihan vieraanakin.
Yksien bileiden jälkeen lähdettiin aamulla Kemisen Timpan kanssa kohti Kontulaa, jossa Timolla oli sivarikämppä, ja jossa mä tuolloin majailin. Pysähdyttiin rautatieasemalla ostamaan Möttöset ja koitettiin pokata tyttöjä. Pyydettiin muutamaa tyttöä lähtemään meidän kanssa "nukkumabileisiin".

Kukaan ei suostunut. Ihme meininkiä.

Ja ne meidän bileet olisi oikeasti ollu nukkumabileet, oltiin nimittäin ihan ryytyneitä kaikesta juopottelusta ja valvomisesta. No, "biletettiin" sitten kaksistaan.

Suosikki 8/88

Oltiin Jypän kanssa Suosikin Jukebox Juryssä arvioimassa Tapani Ripatin valitsemia biisejä. Suurimmaksi osaksi ihan kauheata paskaahan se meille soitti.

Oli siellä toki jokunen hyväkin biisi, niin kuin Yari & Onnensoturit, jolle annoin täyden kympin. "Tämä mies ei ole koskaan tehnyt mitään skeidaa. Eikä tee vieläkään. HYVÄ!"
Jukebox Juryn jälkeen mulle tuli joku hiton sähke, tai vastaava vanhan ajan juttu, jossa ilmoitettiin palkkiosta. Olisiko ollut 100 markkaa. Ja olihan siellä hyvät kahvit ja pullat tarjolla. Ei paskempi keikka.

Lopetettiin vuosi 1988 kunnon keikkasumaan; soitettiin reilun kahden viikon aikana 12 keikkaa. Oli kovin erilaisia keikkapaikkoja: Backstage, Lahden Torvi, Satakuntatalo, Rauma, Vuoritalo, Kannas, Turku, Lepakko, Sörkan vankila…

Ton kahden viikon aikana soitettiin kahtena peräkkäisenä päivänä kaksi keikka molempina päivinä - ja tietysti mulla oli yövuorot menossa silloinkin.

Maanantain 5.12. jälkimmäinen keikka oli Kannaksessa. Siellä piti soittaa eestiläisiä bändejä, mutta ne tyypit eivät saaneet viisumia, joten keikan järkänneet Idioottikaksoset, eli Joose Berglund ja Jorma Ristilä pyysivät Fuckareita paikkaamaan. Tapahtuman lipputuloilla piti jotenkin jeesata eestiläisiä. Lopulta niillä rahoilla julkaistiin kaksi 7”:sta, JMKE:n Tere Perestroika ja Babachin Russkaya Vodka. Oltiin siis osaltamme auttamassa Stupido Recordsia syntymään. 

Tuon Kannaksen keikan jälkeen menin taas Postiin yöksi hommiin ja aamulla Kemisen sivarikämppään. Sinne oli muutkin bändin pojat menneet nukkumaan. Kerkesin ottamaan siinä tunnin-kahden unet, kunnes oli lähdettävä Sörkan vankilaan päiväkeikalle. Nää vankilakeikat on todellakin omanlaisia tapahtumia. Jengi istuu rauhallisesti tuoleilla ja välillä huutelevat jotain biisien välissä. Itsellä oli aina sellainen olo, että en varmana katso yhtään yleisöön päin. Pää alhaalla soittelin menemään. (Ihan kuin olisin ns. normikeikoilla katsellut sen enempää yleisöä, enhän mä uskaltanut.)

Pari kertaa käytiin Sörkassa ja kerran Keravan nuorisovankilassa soittamassa. Hienoa oli kieltämättä päästä esittämään tyypeille musaa. Siellä kun ei taida liiemmälti huvituksia olla. Joskus olin myös Jalla Jallan, Kelpo Poikien ja Kumikamelin mukana Kakolassakin. 

Sörkan jälkeen mentiin Lepakolle roudaamaan kamoja veks, niin eikös vastaan kävele Harri Jones, joka meidät nähdessään riemastuu: “Jumalauta! Siinähän on bändi! Te tulette illalla tuuraamaan Hearthilliä yläkertaan. Niiden laulaja on kipeä.” Lepakossa oli sinä iltana, itsenäisyyspäivänä, isot Itsari-88 -bileet. Siellä soitti mm. Topi Sorsakoski & Agents, Sielun Veljet, Clifters…
Aluksi vähän mietitytti koko homma; jätkillä oli krapula ja mä olin nukkunut vain muutaman tunnin. Mutta sitten Harri loihe lausumaan: "Lyhennetään teidän treenikämpän vuokravelkaa xxx:n verran." Jep, tullaan toki. Onneksi mentiin, sillä toi oli yksi parhaita keikkoja, mitä ikinä soitettiin. Tupa oli täynnä ja bändi rokkasi hienosti.

Siellä oli paikalla kuvausryhmä, eli koko ilta kuvattiin useammalla kameralla. Myöhemmin eräs Radio Cityn/Elmun tyypeistä tyrkkäsi mulle VHS-kasetin kouraan ja sanoi, että tää saattais sua kiinnostaa. Kasetilla oli Fucking Worldin keikka lähes kokonaisuudessaan. Näytti pirun hyvältä ja kuulosti vielä paremmalta. Minä tapani mukaan pysyttelin poissa kirkkaista valoista.

Tässä yksi näyte Itsari -88 bileistä. Sieltä löytyy muutama muukin biisi, jos kiinnostaa.

Vuosi 1988 oli varsin kiireinen ja hyvä vuosi bändin kannalta. Saatiin vihdoin julkaistua eka oma LP ja tehtiin pirusti keikkoja. Oli hyvä noste, kaikki näytti hyvältä.

Omassa elämässä vuoden -88 alussa alkoi muutaman vuoden irtolaisuus/poste restante -jakso, eli olin ilman omaa kotia, osoitetta ja virallista asuinpaikkaa.

(1980 luvulla oli vielä olemassa irtolaisuuslaki. Wikipedia: Irtolaisen määritelmä sisältyi lakiin. Irtolaisella tarkoitettiin esimerkiksi yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneitä, prostituoituja tai kerjäläisiä.)

Ihan vaan selvyyden vuoksi: mä olin toi eka.

Olikohan se vuosi -90, kun selvisi, että minua ei ollut virallisesti olemassa. Ainakaan Veroviraston mielestä. Odottelin verokortin tulemista, ja kun sitä ei näyttänyt tulevan, soitin verotoimistoon ja kysyin missä ongelma. No, ongelma oli se, että minua ei löytynyt heidän tiedoistaan. Olihan se sikäli hassua, kun olin kuitenkin ollut koko ajan töissä ja maksanut veroa. Ja yhtäkkiä minua ei verotoimiston mukaan ollutkaan olemassa, eivätkä he pystyneet tulostamaan mulle verokorttia. Ratkaisu oli, että mun piti saada hoidettua itseni kirjoille johonkin. Onneksi se onnistui ja sain taas maksaa iloisena veroja.

19. Kesäkivaa -88 (The Fucking World)

1988

Heinäkuussa Ahvenanmaalla järjestettiin Pohjoismainen Rauhanleiri/festivaali. Sinne oli pyydetty Suomesta useampikin bändi, myös Fucking World. Helsinkiläisbändien kanssa lähdettiin aikaisin aamulla bussilla Turkuun, josta laivalla Maarianhaminaan. Muita bändejä, ketkä tuli samalla bussilla oli ainakin Hearthill, Freukkarit, GiddyUps ja Havana Blacks (tuolloin oli vielä s-kirjain nimessä). Aamulla, kun odoteltiin lähtöä rautatieasemalla, niin Hearthillin Samulia (Laiho) ei näy missään. Eikä sitä saanut puhelimella kiinni, eikä ollut aikaa lähteä etsimään. Hypättiin siis bussiin ilman kitarasankaria. (Myöhemmin illalla Samuli pamahti paikalle kertoen, että oli ollut viihteellä edellisenä iltana, eikä tietenkään ollut herännyt kellon soittoon. Tuli sitten lentämällä Maarianhaminaan.)

 

Laivamatkalla maistui olut useammallekin popparille. Oli aikamoinen meininki päällä heti aamusta.

Lopulta päästiin festaripaikalle metsän keskelle ja sielläkin ilottelu (lue: oluttelu) jatkui tukevasti.

Ennen meidän keikkaa Jypä meni nukkumaan (tai sammui) asuntoautoon, ja kun meidän soittoaika läheni, koitettiin saada mies hereille. Ei onnistunut millään. Kenttu sitten sanoi, että hän kyllä saa miehen hereille. Kävi hakemassa sangollisen vettä ja sanoi, että jättäkää reilusti tilaa. Heitti vedet Jypän päälle ja lähti saman tien juoksemaan karkuun. Ja hyvä että lähti, koska niin nousi Jypäkin ja lähti Kentun perään kauhiasti kiroillen. Kenttu juoksi ympäri nurmikenttää huutaen “se oon minä, Kenttu” ja Jypä perässä nyrkit pystyssä. Noh, ainakin heräsi.

 

Päivän ilottelu näkyi muidenkin bändien kohdalla, esim. Havana Blacksin rumpali Paku Pakkanen veti välillä ihan omaa show'ta. Se nousi välillä kesken biisin ylös ja käveli rumpujen ympäri kilkuttaen pelkästään peltejä. Bändin muut tyypit olivat hiukan ihmeissään.

 

Dave Lindholm soitti siellä soolokeikan. Yhdessä kohtaa sillä oli pitkähkö väli, missä se istui, poltti tupakkia, katseli yleisöä ja hoki harvakseltaan mikkiin pelkkää "joo... joo-o..." mantraa.

Yllä mainittujen lisäksi siellä soitti myös Good Evening Manchester, Ragnar Hare ja Levitators.

Keikkojen jälkeen istuttiin nuotiolla isolla porukalla. Siinä juttelin jonkun vanhemman “hippinaisen” kanssa pitkät tovit. Myöhemmin Kenttu kysyi, että tunnistinko kyseisen naisen. Enhän mä sitä tunnistanut. No, se oli Liisa Tavi.

Kuva: Anssi Männistö

Elokuussa soitettiin Ruis Rockin Röörissä. Olikohan se täällä, kun näin Boycotin Tommi Läntisen olutkarsinassa. Menin miehen luo ja sanoin: "Tommi vai Hombre? Tarjoo kalja?" Tommi vastasi: "Tommi, ja sopiihan se". Siinä jonotettiin oluet ja saatuani oman oluen kiitin kohteliaasti ja poistuin paikalta. Lähtiessäni kuulin, kun Tommi kysyi kassalta, että "olikos se viiskymppinen vai viissatanen millä maksoin?" Kauhian isoja rahoja noilla poppareilla.

Seuraavana(kin) päivänä oli kauhia juopottelumeininki koko porukalla. Oltiin Tinatuopissa, kun kuski vittuuntuneena vihdoin sanoi, että nyt porukka autoon ja Helsinkiin. Meitä oli siinä isompi porukka, oli mukana muitakin kuin bändin jätkiä, ja kauhia härdelli saada kaikki kyytiin. Lopulta päästiin matkaan ja oltiin ajettu varmaan puoliväliin asti, kun joku huurusilmäinen kysyy, että "missäs vitussa 'jäsen x' on?!" Siinä sit tehtiin pikainen laskutoimitus ja huomattiin yhden soittajan jääneen vahingossa Turkuun.

"Kyllä se sieltä jotenkin pääsee kotiin."

Eli ei käännytty hakemaan soittoniekkaa.
Noh, tämä 'jäsen x' oli huomannut a) auton kadonneen, ja b) olevansa yksin persaukisena Turussa. Onneksi siellä Tinatuopissa oli eräs kiltti ja avulias helsinkiläinen naisihminen, joka lupasi maksaa ystävämme bussimatkan Helsinkiin. Ja 'jäsen x' maksoi matkan takaisin tälle naisihmiselle ns. luonnossa, eli bussin takapenkillä.

Kuva: Anssi Männistö

Kerran kesken iltavuoron mulle soitetaan ohjelmatoimistosta, että joku bändi on joutunut perumaan keikan ja me tuurataan niitä. Ja että bussi tulee hakemaan tunnin päästä. Kiva selitellä pomolle, että nyt on mentävä.

Ja pomolta tuli se sama kysymys kuin aina ennenkin: "tuletko kuitenkin maanantaina töihin?" Ainahan minä tulin. Ihmetytti kyllä kuinka en saanut potkuja, mä jouduin kuitenkin monet kerrat ottamaan "omaa" vapaata keikkojen takia. Eikä ne edes ottaneet niitä tunteja palkasta pois, vaan laittoivat ne velkakirjalle. Jossain vaiheessa olin talolle niin paljon velkaa, että sanottiin etten saa enää edes vaihtaa vuoroja, ellen tee tunteja takaisin. Sit mä painoin pari viikkoa kahta vuoroa, että sain velat kuitattua. Perus postimeininkiä.

Porissa oltiin pariinkin eri otteeseen. Soitettiin siellä kaikkiaan kolme keikkaa. Jollain näistä Porin keikoista yöpaikkaan tuli mukaan juopottelemaan Dingon Jonttu. Mua huvitti, kun se “vauhkosi” meidän nimestä. “Ei teidän nimi voi olla Fucking World. Vaihtakaa nimeksi vaikka FC World.”

 

Elokuun puolessa välissä palatessani keikkaviikonlopun jälkeen "kotiin", eli tyttöystävän solukämppään, näytti tyttöystävä ovea. Menemättä tarkempiin yksityiskohtiin, on sanottava, että ihan ansaitusti heitti retaleen pihalle.

Eli olin taas koditon.

 

Onneksi mulla oli sattumoisin broidin alivuokralaiskämpän avaimet ja pääsin sinne majoittumaan väliaikaisesti. Olin siellä siihen asti, kunnes omakotitalon eläkkeellä oleva isäntäpari tokaisi: "Nyt saa hippi lähteä!"
Ei ilmeisesti ollut kovin järkevää mennä kännissä parin työkaverin kanssa sinne yläkertaan keskellä yötä kuuntelemaan musaa.

Eli käytännössä kerkesin olemaan siellä kaksi tai kolme viikkoa.

Tässä vaiheessa majoitusavuksi tuli luottomies ja vanha soittokaveri Keminen (Klimax, jne.), joka sanoi että kyllä hänen sivarikämppäänsä pääsee joksikin aikaa asumaan.

Kuva: Anssi Männistö

Haluttiin (tai ainakin/varsinkin mä ja Jani) alkaa bändin kanssa soittamaan myös akustisia keikkoja. Innostuttiin, kun Jalla Jalla teki hienoja akustisia "hyökkäyksiä" sinne tänne. Mäkin olin niiden kanssa soittamassa Turussa, vähän niinko vahingossa. Olin niiden mukana pyörimässä DBTL:ssä, ja kun yksi niiden akustinen keikka alkoi, mulle lykättiin Hiltusen Joukon vasenkätinen kitara kouraan. Enkä mä tietenkään osannut soittaa yhtään niiden biisiä. Mulla oli siis kitarassa kielet väärin päin, ja mulle huudeltiin sointuja siinä samalla ku soitettiin. Kauheeta räpeltämistä, mutta ihan pirun hauskaahan se oli. Ja sain "soittajana" ilmaista kaljaa.

Joskus paljon myöhemmin ollessani Turun Tinatuopissa baarimikko sanoo, että sustahan on kuva täällä seinällä. Siellä oli kuva tuosta samaisesta keikasta.

 
Käytiin Fuckareiden kanssa Pieksämäellä soittamassa akustinen keikka yhdessä baarissa, mutta eihän se siellä ketään kiinnostanut. Kyllä vitutti, kun jengi vaan höpöttelee (eli kun Pieksämäellä ollaan: huutaa) omiaan, kun me yritetään soittaa. Perkele. Ja mä kun luulin, että kaikki istuisi hiljaa ja kuuntelisi tarkkaavaisesti meidän musisointia. Pöh ja pah.
Myöhemmin eräässä Helsingin Sanomien haastattelussa todetaan näin: "Janin ja Näkän suunnitelmissa olleet akustiset esiintymiset ovat kariutuneet muun bändin rahapulaan; rytmiryhmän soittimet makaavat panttilainaamossa."

 

Meillä oli loppukesän/alkusyksyn aikana keikkoja mm. Sörkän vankilassa, Keravan nuorisovankilassa, Tavastialla, Vanhalla (Dash Rip Rockin lämppärinä), Harjun nuorisotalolla, Lepakossa...

Kuva: Petri Anttonen

Ensimmäinen pitkäsoitto julkaistiin myöhemmin syksyllä. Mä diggaan levyn kannesta edelleen. Siinähän pikkupoika on keskisormi pystyssä bändin seisoessa taustalla. Niin no, mitäpä minä sitä selittämään, tuossahan se kuva on yllä...

Tuo pikkupoika on Jypän poika Ville. Meni aika tiukille, että saatiin kuva otettua. Ville oli paikalla äitinsä kanssa ja kun sessiot venyi ja oli jo aika myöhä, ei Ville meinannut enää jaksaa. Ton kuvan ottamisen jälkeen Ville heitti maapallon (joka hänellä oli käsissään, mutta se tummennettiin pois lopullisesta versiosta) pois ja juoksi äitinsä syliin itkien, että nyt riittää.

 

Takakannen kuvaa Jani usein nauroi. Sanoi, että siitä näkee selkeästi, ketkä on maalaisia ja ketkä kaupunkilaisia. Kuvan ottohetkellä rytmiryhmä asui vielä Pieksämäellä. Ja tässä tuo kuva:

Kuva: Jussi Soininen

Levyn puoliskot on tällä kertaa merkattu seuraavasti: A-puoli on World Side ja B-puoli on Fucking Side. Ja joo, mulla oli osuutta tähänkin.

 

Mehän ei oltais haluttu sinkkubiisejä mukaan levylle, mutta Poko vaati sitä ehdottomasti. Alun perin meillä oli tarkoitus, että kun biisi on kerran levytetty, niin se on siinä, sitä ei muualta löydä.
Mutta näin vain markkinakoneisto sai tahtonsa läpi ja punkkarit jäivät aatteensa kanssa oppositioon.