13. Suklaakiisseli -EP (The Fucking World)

1987

Turun Palo oli julkaissut vuonna 1986 Fucking Worldin "esiasteen", tai pikemminkin edeltäjän, FSF:n ja Viimeisen Rakkauden split-ep:n. Yhteistyö koettiin puolin ja toisin sen verran antoisaksi, että Turun Palon kanssa sovittiin uuden, nyt ihan oman EP:n tekemisestä. Levyn tekoa suunnitellessa Jani näki TV:stä, tai kuuli jostain Leidénin Hannusta (Havana Blacks), että siinä ois kova mies tuottajaksi. Saatiin kaivettua miehen numero jostain, joten ei muuta kuin saman tien soittamaan Hannulle. Nähtiin Hannu muutaman päivän päästä Tavastialla, ja hetken juteltuamme sovittiin, että mies tulee tuottamaan meidän tulevan EP:n. Palkkiona annettiin Hannulle ja äänittäjä Ari Hämäläiselle viskipullot. En muista saiko Hannu mitään muuta palkkiota tuottajana olemisesta.

Juuri ennen studioon menoa Tammisen Jape (RIP) liittyi bändiin. Japehan soitti Pieksämäellä Janin Romanttisessa Sementissä, sekä aiemmin Klunssissa. Tuttu mies siis. Ei keretty soittamaan yksiäkään treenejä Japen kanssa ennen studioon menoa. Kovin tuttua touhua meille. Mutta Jape oli tekijämiehiä, se oli opetellut biisit omin päin, eli ei ollut asian suhteen hätää.

Studiossakin voi olla kivaa. Kitaristikaksikko Näkä ja Jape.

 Kuvaaja tuntematon.

Mentiin äänittämään Human Rights -EP:tä (tai “Suklaakiisseli”-EP:tä, kuten levyä yleisesti kutsutaan) Leidénin kanssa tuttuun Equaliz -studioon. Studiossa oli hyvä ja vapautunut ilmapiiri. Ja se kyllä mielestäni kuuluu levyllä. Yksi parhaita sessioita, missä olen ollut mukana.

Kenttu, Hannu Leidén ja Ari Hämäläinen
Kuva: Katriina Etholén

“Suklaakiisseli” -nimi tulee siitä, kun oltiin Janin kanssa tekemässä/suunnittelemassa EP:n etikettiä kirjapainossa, niin siellä oli joku naistenlehti, jossa oli suklaakiisselin ohje. Meidän mielestä oli hyvä idea laittaa se ohje hiukan muunneltuna siihen etikettiin.

Mukana olleella Turun Palon Jussi Soinisella sattui olemaan mukana kirja anarkismista, myös siitä napattiin hyvältä kuulostavia lauseita etikettiin. Oltiin siis tosi hyvin suunniteltu etikettiä etukäteen.

Kenttu, Hannu ja Jani
Kuva: Katriina Etholén

Kansiahan me ei tehty EP:lle laisinkaan. Haluttiin pitää kustannukset niin alhaisena kuin vain mahdollista. EP:tähän myytiin omakustannehinnalla, muistaakseni 7 tai 8 markkaa kappale, kenenkään ei pitänyt saada levystä voittoa. Paitsi tietty kauppojen, jotka sitä möi. Mutta niillekin sanottiin, ettei sille saa laittaa liian kovaa hintaa. Tai me mitään millekään kaupoille sanottu, Turun Palon tyypithän sen homman hoiti. Mietittiin siis, että tehdäänkö levyyn kannet vai etiketti, niin jostain syystä päädyttiin etikettiin. Ja fontin piti olla mahdollisimman “kaunis” ...ja vaikealukuinen.

Levyn kataloginumeroksi on useissa yhteyksissä virheellisesti mainittu ‘Fucking A’. No, se ei ole se, vaan jos tarkasti katsoo, niin levyn etiketissä ja matriisissa lukee A-puolella ‘Fucking A’ ja B-puolella ‘Fucking A again’. Tää oli mun ajatus kertoa, että kyseessä on levy, jossa on kaksi A-puolta. Ilmeisen huono idea, koska se on tulkittu täysin väärin.

Mullahan oli enemmänkin näitä “outouksia” levyjen kansissa, mutta niistä myöhemmin. Tai no, tän vois tässä vaiheessa kertoa: Mulla oli ajatuksena, että Fuckareiden levyjen puoliskot olisi laitettu niin, että ekassa julkaisussa olisi ollu A ja B -puolet, toisessa C ja D -puolet, ja niin edelleen. Olisi tullut hieno jatkumo. Itse asiassa tällä idealla oltaisi päästy L ja M -puoliin asti. Toki välistä olisi jäänyt I ja J -puolet julkaisematta jääneen singlen takia. Tää idea taisi tulla liian myöhään, eli ekan Pokon sinkun julkaisun jälkeen, eli silloin oli jo myöhäistä. Kyllä minnuu harmitti. Onkohan kyseistä ideaa käytetty kenenkään toimesta?

Ari, Hannu ja Jypä
Kuva: Katriina Etholén

Suklaakiisseli-EP julkaistiin toukokuussa -86. Kävin Katriinan (Etholén, Turun Palon toinen pääpuuhaihminen) kanssa hakemassa levyt Finnvoxilta. Oli hieno tunne saada käsiin vihdoinkin ihan oma levy. Ja se kuulostaa edelleen ihan helvetin hyvältä. Jotkut sanoo, että Fuckarit ei tämän jälkeen päässyt enää samalle tasolle. Se saattaa hyvinkin olla totta. Tuo EP vaan onnistui niin hyvin, siinä on kaikki kohdallaan; biisit toimii, soitto kulkee, Jani laulaa aivan helvetin hienosti ja Leidénin tuotanto on kohdillaan. Tässä vaiheessa lanseerattiin "piipaa"-kitara, joka on kuultavissa esimerkiksi Human Rights ja Shout -biiseissä. Piipaa on pysynyt mun mukana kaikki nämä vuodet.

Oh, It's A Modern Town -biisissä on Janin kehittämä Clash -tyyppinen kitarariffi, joka mun piti soittaa. Ai perkele, että sitä kuviota treenattiin monet kerrat ja kovin hartaasti. En meinannut millään saada sitä haltuun, mutta en antanut periksi. Ja lopulta mä opinkin sen soittamaan. Hatarasti, mutta kuitenkin. Ei ollut helppoa, ei. Toisaalta, vastapainoksi mulle annettiin sit myös ne helpoimmat hommat. Esim. Shoutissa mä soitin pelkästään sitä piipaata. Kysyin treeneissä ihmeissäni, että vedänkö mä ihan oikeasti vaan tätä piipaata. "Joo, joo, anna mennä vaan."

Tältä kuulostaa se hankala Oh, It's A Modern Townin riffi:

Human Rights on monelle ollut se tärkein/paras Fucking Worldin biisi. Ja joo, kyllähän se on biisien aatelia. (Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että vuosia myöhemmin miettiessämme eräälle bändillemme nimeä, sain päähäni sanat Human Rights. Sen perään lisättiin vielä Inc. ja bändillä oli nimi. Mutta tästä lisää myöhemmin.)
En tiedä mikä "nyrjähdys" Janilla oli käynyt tuohon aikaan, kun sai aikaiseksi noin hienon biisi-nelikon. Tämä EP on ehdottomasti yksi parhaita levytyksiä jossa olen saanut olla mukana.

(Kuva napattu Discogsista)

EP:tä painettiin aluksi 1000 kpl, ja myöhemmin 200 kpl lisää. Eka painoksen etiketin väri on punertavan ruskea, toisen painoksen väri on sinertävä. Käsittääkseni molemmat painokset saatiin myytyä suht nopeasti loppuun.

Levyähän myytiin suurimmaksi osaksi kädestä käteen -tyyppisesti. Isoimman työn tekivät tietysti Turun Palon Katriina ja Jussi.

Mäkin sain niitä myytyä esmes saman vuoden Provinssi Rockissa ison läjän. Ja vaikka tarkoitus oli, ettei kukaan ottanut voittoa levyn myynnistä, niin kyllä jotkut ostajat itse halusivat pyöristää hinnan tasarahaksi, eli maksoivat kympin. Joku halusi maksaa jopa 15 markkaa. Kyllähän se mulle sopi.

Ja pentele, sen verran olen hehkuttanut tätä EP:tä, että laitetaan se tähän loppuun kokonaisuudessaan, jos joku sen haluaa kuulla.

EDIT: Tuli vasta nyt mieleen, että vuosia sitten eräs tsekkiläinen tyyppi olisi halunnut julkaista Suklaakiisseli -EP:n uusiksi, mutta tällä kertaa kansien kanssa. Valitettavasti asia ei koskaan edennyt ajatusta pidemmälle.

10. FSF, eli Fucking Finland

1986

Roppolan Jani, tuttu mies muun muassa näistä bändeistä: Blääh, Fucking Finland, Vapaa Kalja ja Romanttinen Sementti, muutti Pieksämäeltä Lempäälän ja Lahden kautta Helsinkiin. Jossain vaiheessa Turun Palon tyypit Katriina Etholén ja Jussi Soininen kysyivät Janilta, josko Fucking Finland, eli FSF voisi tehdä kesällä -86 keikan Turussa ja split-EP:n Viimeisen Rakkauden kanssa.

Jani innostui asiasta ja kysyi mua mukaan bändiin. Tottakai mä lähdin. Olin todella otettu asiasta, olihan Jani yksi eniten muhun vaikuttaneista ihmisistä.

Olin soittanut kerran aiemmin Janin kanssa Fucking Finlandin biisejä. Tämä tapahtui toukokuun lopussa 1984, kun saatiin yhtäkkiä päähämme lähteä Lappeenrannan Monarille katsomaan Kaaosta. Päästyämme perille serkkuni Ilpon (Kinnunen) kyyditsemänä, harmistuksemme oli suuri, kun kuulimme, että Kaaos on joutunut perumaan keikan rumpali Pokon sairastumisen takia.
Jani sai päähänsä, että meillähän on mukana bändi, kun mun ja Janin lisäksi mukana oli Linttu (Kimmo Järvinen), pieksämäkeläinen rumpalimies. Ehdotettiin järjestäjille, että voitais soittaa muutama biisi bileissä, jahka päästäis ensin treenaamaan. Siellähän oli treenikämppä ja siellä kamat, eli ei muuta kuin treenaamaan muutama biisi ja sitten soittamaan. Kylläpä jännitti. Mä soitin tuolla keikalla bassoa. En kyllä muista mitä biisejä tuolloin soitettiin.

FSF Turussa. Näkä, Toby, Jani, Mikko ja Jussi.

Kuva: Katriina Etholén

Takaisin vuoteen 1986. Sovittu keikka oli siis Turussa. Menin Janin luokse Helsinkiin pari päivää aikaisemmin treenaamaan. Tai no, voidaanko sitä kovin treenaamiseksi sanoa… Keikkaa edeltävänä iltana näin ekaa kertaa bändin rumpalin Haapasen Mikon. Basisti Tobyn (Timo Toppari) mä jo tiesinkin entuudestaan Lempäälän jutuista.
Ne “treenit” pidettiin Janin asunnossa akustisesti. Mikko rummutti kapuloilla tyynyyn.

Turun Suurtorilla.

Kuva: Katriina Etholén

Keikka meni hyvin, vaikka olihan se aikamoista hapuilua. Soitettiin muistaakseni osaksi sisällä ja osaksi ulkona, koska silloin oli sateen uhka.
Jani oli sanonut, että keikkapalkkion pitää sisältää matkat ja kymmenen pulloa viiniä. Joku sekaannus siellä Turussa oli, koska viiniä ja viinaa oli paljon enemmän kuin se kymmenen pulloa. Ja sehän sopi varsin hyvin nuorille punkkareille.

EDIT: Tuolla Turun keikalla, joka oli 11.7.1986, soittivat myös nämä bändit: Evulaatio, Painajainen ja Kumikristus.

Splitin biisit, eli Jazz My Time ja Cause I Will Pay About My Woman äänitettiin myöhemmin kesällä Helsingissä Equaliz -studiossa. Ilman treenausta tietty.

Studiossa Jani pakotti kaikki paikalla olevat laulamaan taustakööriä. Kyllä mä siellä olin mukana suuta aukomassa, mutta enhän mä oikeasti mitään laulanut. Mutta Jazz My Timen alussa olevaan vihellyskuoroon mä kyllä osallistuin!



Heinäkuun lopussa oli toinen keikka Liedon Punk Festareilla. Sinne matkaaminen olikin oma tapaus. Olin persaukisena Pieksämäellä. Jani oli luvannut laittaa mulle sen verran rahaa, että pääsen Lietoon. Tuohon aikaan rahaliikenne ei kulkenut kauhian rivakasti ja tottakai kävi niin, etten kerennyt saamaan Janin rahoja. Pääsin kuitenkin kaverin kyydissä Tampereelle ja sain samalta kaverilta sen verran rahaa, että sain ostettua junalipun Turkuun. Turussa Jani olisi vastassa ja hoitaisi loppumatkan.

Noh, persaukisena junaan ja kun olin Turussa, niin olin kännissä ja mulla oli rahaa! Samassa junassa sattui olemaan tuttuja punkkareita, jotka juottivat mua. Ja mulla sattui olemaan mukana jotain seiskatuumaisia joita möin heille. Ei paskempi reissu.

Liedon keikka taas ei ollut ihan parhautta. Jossain vaiheessa keikkaa Janin kitarasta katkesi kieli, joten heitti kitaran veks. Ihan keikan loppupuolella mun kitaraan tuli joku vika, piuha tai jakki tai vahvistin pätki niin paljon, että mietin hetken mitä teen. Näin Janin laulavan yleisön seassa. Kitara veks, ja sinnepä minäkin sekaan. Toby ja Mikko hoitivat soittamisen.

Keikan jälkeen mua ja Jania vitutti ne kitarat. Saatiin päähämme,  että heitetään ne kitarat seinään. Näin tehtiin. Mulla sattui olemaan kova laukku, eli kitaralle ei tapahtunut mitään, mutta Janilla oli vain pussi, joten sen kitaraan tuli jotain vaurioita sen heittämisen takia.

Soitettiin sinä kesänä kolmaskin keikka, nyt Puntala Rockissa. Haapasen Mikko ei päässyt paikalle, joten rumpaliksi tuli Janin ja Tobyn vanha tuttu Köpi (myöhemmin mm. Hank and his Milkmen).

Puntala Rockissa. Rummuissa Köpi.

Kuva: Katriina Etholén

Olikohan oikeasti niin, että FSF teki noilla yksillä olohuonetreeneillä kolme keikkaa ja yhden studiosession?! En ainakaan muista, että oltais treenattu sen enempää.

Myöhemmin syksyllä julkaistiin tuo split-EP. Jani koki jo ennen EP:n julkaisua, että bändiä on turhan hankala pitää kasassa, koska mä asuin Pieksämäellä, Toby oli menossa sivariin, ja Mikon ei ollut tarkoituskaan olla vakijäsen. Janilla oli jo siinä vaiheessa uudet kuviot mielessä, niin kuin EP:n etiketissäkin lukee:

"This is the last FSF product. Thank God. Why? Because our problem is not just fucking Finland, it's the whole fucking world! A new band, a new name. With hand boys... The Fucking World!"



FSF oli hieno, lyhyt tarina mun silloisessa tilanteessa. Pääsin soittamaan suuren innoittajani (Jani) kanssa ja pääsin ainakin hetkellisesti pois Pieksämäeltä. Osaltaan noi sessiot vakuutti, että mun kannattaa muuttaa Helsinkiin. Isot muutokset olivat ihan nurkan takana...

8. Viimeinen Rakkaus

1986

Klimaxin taru loppui siis siihen, kun vuodenvaihteessa 85/86 otettiin mukaan toinen kitaristi, Mika Jantunen. Klimax oli ollut niin tiivis kokonaisuus, ettei voitu ajatellakaan jatkaa samalla nimellä kokoonpanon muuttumisen jälkeen. Uuden bändin nimeksi valittiin Viimeinen Rakkaus. Nimi bongattiin Romanttisen Sementin Malja (niille jotka koskaan ei luopuneet) -biisistä.

Timo, Mika, Nipe ja Näkä
Kuva: Anne Ylisaari

Mikan mukaan tulon jälkeen unohdettiin lähes kaikki Klimaxin biisit ja aloitettiin tyhjältä pöydältä. Musa muuttui vielä enemmän sielunveljet-vaikutteiseksi post-punkiksi, ja ehkäpä jopa suomi-rockiksi.

Kun saatiin tarpeeksi biisejä valmiiksi, tehtiin treenikämpällä demo, joka oli itseasiassa aika hyvä. Soitettiin ja laulettiin livenä kaikki sisään. Silloinen $tyxin kitaristi Jape Tamminen (RIP) äänitti tän session. Demon biisit on mukana bonuksena Hätäapu Recordsin vuonna 1999 julkaisemalla Klimaxin Suvivirsi CD-R:llä.

Tässä noista Työkkärin treenikämpän sessioista Likaiset setelit.



En muista Viimeiseltä Rakkaudelta kuin kaksi tehtyä keikkaa: juhannuksena Konginkankaalla ja myöhemmin kesällä Puntala Rockissa.

Mika ja Näkä

Konginkankaalla oli aikamoinen meininki. Siellä oli kauheasti ihmisiä, oli tanssia, makkaraa ja muuta häppeninkiä. Mutta heti kun me illan päätteeksi tultiin lavalle, hävisi kaikki ihmiset. Siis ihan kaikki. Ainoastaan keikan hoitaneet Jussi ja Sirpa, sekä miksaaja jäivät paikalle. Mika kesken jonkun biisin tiputti kitaransa käsistään ja juoksi lähimmän puun luokse ja alkoi takomaan päätään siihen. Aikansa päätään hakkattuaan palasi lavalle ja jatkoi soittamista.

Mika, Näkä ja Timo Puntala Rockissa 1986

Kuva: Katriina Etholén

Kannattaa kaivella arkistoja. Löysin nimittäin "todisteita", että Viimeinen Rakkaus teki kolmannenkin keikan. Se oli Pieksämäellä Nuorisoseuran talolla. 
Itseasiassa Pieksämäellä dokumentoitiin aika hyvin kaikkia rokkitouhuja; siellä nimittäin asui eräskin Ojalan Pertti, joka kirjoitti juttuja/arvioita Soundiin, sekä teki myös paljon keikkaraportteja paikallisista bändeistä Pieksämäen Lehteen.

Pieksämäen lehdessä Näkä ja Timo.

Keväällä tuli kyselyä, josko tehtäisi split-EP Fucking Finlandin kanssa. Tästä innostuttiin kovasti. Päästäisi ihan oikealle, melkein omalle levylle. Mullehan tää oli tupla-voitto, mä kun satuin soittamaan tuolloin myös Fucking Finlandissa. Soitin siis EP:n molemmilla puolilla.

Mentiin elokuussa Helsinkiin Equaliz -studiolle tekemään EP:n biisit. Jälkikäteen ihmetyttää miksi helvetissä me valittiin levylle bändin kaksi (mun mielestä) huonointa biisiä. Paljon parempiakin biisejä olisi ollut. Niinko esim. kaikki noi aiemmin mainitun demon biisit.
Tää Riettauden oireet on oikeasti aika karsea biisi.



Studiossa ei taaskaan biisien äänittämisessä kauaa nokka tuhissut. Yksi juttu on hiukan hämärän peitossa. Kukaan ei nimittäin muista äänitettiinkö sekä Viimeisen Rakkauden, että FSF:n biisit sama päivänä. Veikkaisin, että näin tehtiin, koska en muista tehneeni erillistä reissua Equaliziin tuona kesänä.
Kun studion jälkeisenä päivänä olimme lähtemässä takaisin kohti Pieksämäkeä, ihmeteltiin miksi joka paikassa on liput puolitangossa. Sitten mä sen tajusin, Urkki on kuollut! Ja niinhän se olikin.

Viimeinen Rakkaus Puntala Rockissa 1986.

Kuva: Katriina Etholén

Olin jo pitempään ollut hankkimassa uutta kitaraa, mutta en vain saanut mitään aikaiseksi. Kerran treeneissä tuli sellainen fiilis, että nyt muuten homma menee eteenpäin. Iskin ihan yllättäen kitaran seinään. Oli muuten vankkaa tekoa se kitara. Joutui ihan kunnolla mätkimään, että sai sen palasiksi. Ja näin mun oli pakko hankkia uusi kitara. Silloin minusta tuli Telecaster-mies. Sellainen olen edelleenkin. Miksi Tele? Koska Joe Strummerillakin oli sellainen.

Mä jotenkin koin, ettei Viimeinen Rakkaus ollut täysin mun juttu. Ehkä siihen vaikutti Mikan mukaan tulo, ehkä mä koin jääneeni jotenkin hänen varjoonsa. Ei tehty enää Timon kanssa biisejä yhdessä, vaan Timo oli alkanut tekemään biisejä yksinään. Ja ne biisit muuttui aika paljon. Se mun mieleinen meuhkaaminen väheni, tai oikeastaan loppui kokonaan. Se Klimaxissa ollut "taika" katosi. Viimeinen Rakkaus ei ollut enää mun visio, muut oli nyt ohjaksissa. Eikä ne biisitkään enää olleet ihan sitä mitä mä halusin.

Mulla on aika vähän muistikuvia koko bändistä, tai ylipäätään tuosta ajasta. Tokihan se oli lyhyt aika, olin mukana reilut puoli vuotta - vajaan vuoden.

Mähän olin tuon kesän mukana myös Fucking Finlandissa, ja bändin laulaja Roppolan Jani oli alkanut houkuttelemaan mua muuttamaan Helsinkiin. Tää ajatus jäi vahvasti muhimaan mun päähäni. Ehkä FSF:ssä soittaminen oli osa syy siihen, ettei Viimeinen Rakkaus tuntunut täysin omalta jutulta.

Yksi Janin mulle lähettämä viesti.

FSF/Viimeinen Rakkaus split-EP julkaistiin myöhemmin syksyllä -86 Turun Palon toimesta. Tässä vaiheessa mä olin jo päättänyt muuttaa Helsinkiin liittyäkseni FSF:n jatkeeseen The Fucking Worldiin. Viimeisen Rakkauden pojat ymmärsivät asian hienosti. Ehkä mun poisjäänti oli myös heille helpotus. Kai kaikki olivat jo huomanneet, etten mä ollut täysillä mukana. Mun eroaminen sujui siis hyvässä hengessä.

Nyt jälkikäteen kun ajattelee, niin on hurjaa kuinka paljon musa muuttui Klimaxin alkuajoista Viimeiseen Rakkauteen. Olen useasti

kironnut bändien liialliset kehityshalut.

Kehityksessä/muuttumisessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta jos muututaan sen takia, että on pakko muuttua, on se ihan perseestä. Toki ymmärrän, että noin nuorena ajatukset, fiilikset ja musiikilliset ambitiot saattavat muuttua; punk ei välttämättä enää kolise kaikille samalla tavalla kuin aiemmin. Soittotaito kasvaa ja halutaan kokeilla uusia juttuja. Se sama sahaaminen ei välttämättä enää kaikkia kiinnosta. Joskus saattaa tuntua, että itse joutuu sen muutoksen "uhriksi". Jos bändissä yksi, tai useampi haluaa muutosta, on joko mentävä heidän mukaan, tai lähdettävä kävelemään. Harvoin kaikilla bändin jäsenillä on täysin sama näkemys musiikista. Meillä Nipen ja Timon kanssa oli ...jonkun aikaa.

Mä oon aina vaan halunnut soittaa punkkia...

Viimeinen Rakkaus jatkoi toimintaansa siihen asti kunnes Timo ja Nipe muuttivat vuonna 1987 Helsinkiin.

4. Klimax tiivistyy

1983

Mietittiin Tommin poisjäämisen jälkeen uutta laulajaa, kokeiltiinkin, tai pikemminkin mietittiin paria, mutta ei siitä mitään tullut. Sitten katseltiin toisiamme: toi ei osaa laulaa (Nipe), ton äitikin on kieltänyt sitä laulamasta (Näkä), mutta hei, toihan osaa laulaa (Timo). Ja niinhän siinä kävi, että Timo alkoi laulamaan bassonsoiton ohessa. Ja näin syntyi se klassinen Klimax -kokoonpano.

Eka keikka Tommin lähdön jälkeen. Näkä-Nipe-Timo. (Kuva Liisa Räisä)

Voisi sanoa, että hyvin pienen ajan sisällä tapahtui kolme merkittävää asiaa: Tommin poislähtö, Vapaa Kaljan näkemisestä tullut ahaa-elämys; näinkin voi (ja kannattaa) hommia tehdä, sekä uuden treenikämpän saaminen.

Tässä vaiheessa biisit vaihtui täysin, unohdettiin kaikki Tommin aikaiset biisit. Heti ekoissa treeneissä syntyi biisi Sankarit, joka itseasiassa on kopio yhdestä Vapaa Kaljan biisistä. Mä tykästyin bändiin valtavasti ja koitin tapailla yhtä niiden biisiä, enkä tietenkään osannut sitä soittaa, mutta se mun renkutus kuulosti yllättävän hyvältä. Tehtiin siitä sitten oma biisi.

Tässä näyte tuosta varkaudesta. Ensin pätkä Vapaa Kaljan biisiä Sota vastaan sota, ja sen jälkeen Klimaxin Sankarit. Huomattavissa pientä yhteneväisyyttä, eikös?!

 

Vapaa Kaljan näkeminen vaikutti muutenkin tosi paljon. Niiden laulaja-basisti oli eräskin Roppolan Jani, joka oli muuttanut hiukan aiemmin Pieksämäelle sivariin. Tuo mies tulee myöhemmin vaikuttamaan meikäläisen musajuttuihin ja ylipäätään elämään valtavasti. Tuolloin miestä katsoi kaukaa pelonsekaisesti ja kunnioittaen. Olihan kyseessä kuitenkin Fucking Finlandin laulaja! Siis ihan oikea kuuluisuus. (Tuolla kyseisellä ekalla keikalla oli muuten paikalla Janin vieraana eräätkin Lahti ja Roitsu, tuttuja Bastards -yhtyeestä. Näitäkin kuuluisuuksia me pikkupojat vilkuilimme kaukaa. Hyvä ettei sormella osoiteltu, että "kato, noikin on tuolla".)

Alettiin tekemään uusia biisejä Timon kanssa yhdessä. Molemmat teki sekä sävellyksiä, että sanoituksia. Vaikka mä tykkäsinkin, ja tykkään yhä edelleen hc-punkista, niin pakko myöntää, että kyllä mun sydän sykkii enemmän melodiselle punkrockille. Ehkä meidän musa varsinkin tuolloin alussa oli kuitenkin enemmän hc-punkkiin kallellaan. Timon laulu kylläkin oli enemmän oikeaa laulua, eikä pelkkää huutamista.
Oli mahtavaa, kun sai rinnalle kaverin, jonka näkemys musiikista oli niin samankaltainen kuin itsellä. Eikä tuo ole muuttunut mihinkään, yhä edelleen meillä on Timon kanssa samansuuntainen näkemys siitä, millaista musaa haluamme kimpassa soittaa.

Samassa rytäkässä saatiin siis uusi treenis vanhalta työväenopistolta, eli Työkkäriltä, jossa oli reilusti tyhjää tilaa. Siellä treenasi meidän lisäksi mm. Klunssi, Vapaa Kalja, $tyx ja paljon muita bändejä.

Nipe ja Näkän selkä treeniksellä.

Työkkärillä treenattiin lähes päivittäin. Ja jos ei treenattu, niin vietettiin siellä muuten vaan aikaa. Käytännössä lähes asuttiin siellä. Mäkin menin sinne ennen kouluun menoa, ja takaisin heti koulusta päästyä. Yöksi kotiin nukkumaan ja seuraavana päivänä sama uudestaan.

Tutustuttiin nopeasti Roppolan Janin kanssa, mikä oli sikäli hienoa, koska sillä oli oma asunto, jossa pystyttiin hengailemaan. Nyt oli toinenkin mesta treeniksen lisäksi, missä viettää aikaa. Ja tottakai me laitettiin heti Nipen kanssa kiljut käymään Janin vaatehuoneeseen.
Janin kautta tutustuttiin mm. myös Räsäsen Eijaan (nyk. Keinänen), silläkin oli oma asunto. Hengailumestojen lisäksi meillä oli nyt myös useampi hakija. Ei tarvinnut aina pyytää Timon siskoa Saria (Keminen, nyk. Manninen) hakemaan juotavaa.

Mentiin mukaan Pielmun toimintaan ja saatiin sitä kautta paljon keikkoja. Ja muutenkin oli mahtavaa kuulua “vanhempien” tyyppien porukkaan. Mehän oltiin vielä kuitenkin ihan junioreita.

Nyt kun oltiin saatu oikea treenikämppä, niin pitihän mun saada oma vahvistin. Olin antanut, tai myynyt sen aiemmin ostamani Farfisan Fiaskon tyypeille ja soittanut itse jollain omatekemillä vahvistimilla. Kävin Pieksämäen Musiikissa katsomassa olisiko siellä mitään kivaa (lue: halpaa). No olihan siellä joku Vox AC 30 combo. Kokeilin sitä ja kysyin paljonko maksaa. 950 markkaa. Kun toinen liikkeen myyjistä kuuli mulle kerrotun hinnan, alkoi kauhia kinastelu siitä, ettei sitä niin halvalla voi myydä. Mutta kun toinen oli jo mulle hinnan sanonut, niin sillä mentiin. Ostin vahvistimen osamaksulla. Hyvä pelihän se oli.

Keikalla Kinolinnassa. Taisi olla toinen keikka triona.

Kerran yksi sekopää puukotti reiät molempiin Voxin ämyreihin. Olin aluksi, että nyt meni vahvistin paskaksi, mutta paikalle osunut Kenttu sanoi, että hän korjaa ne hetkessä. Laittoi liimaa ja käsipyyhepaperia viiltokohtiin, ja avot, mun mielestä soundi vain parani!
Pari vuotta myöhemmin Rudi Lukkarinen (Ratsia, Rudi) nappasi luvatta Voxin mukaansa erään ryyppyreissun jälkeen. Meillä kyllä oli ollut puhetta, että hän ostaa sen, mutta saa sen mukaansa vasta, kun on maksanut. Nappasi sen mun vielä nukkuessa mukaansa, eikä tietenkään maksanut sitä ikinä. Eipä miestä enää näkynyt Pieksämäellä tuon tempun jälkeen, siihen loppui miehen vierailut (lue: ryyppyreissut) meikäläisen luona.

Joskus 80-luvun loppupuolella näin Rudia Helsingissä. Oli mies hiukan nolon oloinen. Eikä sillä silloinkaan mitään rahaa ollut. Eikä Voxia. En mä siitä enää sille jaksanut vihoitella.

Ihan alkutaipaleella käytiin soittamassa muutama keikka Haukivuoren koululla. Ekalla kerralla meitä oli kyyditsemässä mun isä (!). Isäukko ei tykännyt, kun meillä oli biisi jossa soitettiin yhtä sointua ja Timo lauloi Maamme-laulun sanoja siihen päälle. Oli se sen verran perinteinen mies, että tuo oli hänen mielestä rienausta.
Porukkahan noilla koulukeikoilla seisoskeli seinien vierustalla, mutta yksi tyttö tuli tuolin kanssa ihan lavan eteen istumaan. Vähänkö me ihmeteltiin sitä. Tuo tyttö tuli sitten keikan jälkeen esittelemään itsensä ja kertoi, että kun hänellä on niin huono näkö, niin siksi hänen piti tulla ihan lavan eteen. Nimekseen kertoi Räkä, tunnetaan nykyisin myös Liken kustannusjohtajana Päivi Paappasena.

Keikalla Pieksämäen Ylä-asteella.

Toinen kerta Haukivuoren koululla
ei mennyt ihan niin nappiin. Silloin oltiin juovuksissa, ja meillä oli jotain alkoholia mukana, ja eikös nää järjestäjät/opettajat löytäneetkin ne viinat ja kaatoivat viemäriin.

Siinä remutessa meni sitten yksi peili rikki ja mut raahattiin useamman opettajan tentattavaksi. Siinä jotain kiroilin, niin joku näistä vanhuksista tokaisi: "Älä kirua, poika!" Jos olet nähnyt Tabun Kyläkäräjät -sketsin, niin samanlainen meininki oli tuollakin. Laittoivat sitten 60 markan laskun uudesta peilistä.

Mietteliäs Näkä Työkkärin rappusilla.

Kun kaivelin vanhoja arkistoja tätä blogia varten, löysin listauksen Klimaxin biiseistä. Näistä seuraavista biiseistä mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Sen verran osaan kuitenkin tulkita listausta, että nämä ovat ihan niitä vanhimpia biisejä, mitä Klimax on tehnyt: Jeesus pommi, Täydellinen kuolema, Sotilaspoika, Tää maa on vankila, Suomi -83, Rasistiset kansanedustajat, Laitokset, Rock-tähdet, Historiaa, Järjetöntä, Maailmanloppu.

Mä niin haluaisin kuulla noi biisit. Tai edes lukea sanoitukset. Perkele, kun ei aikoinaan tajunnut tallentaa kaikkia biisejä... Saati säästää edes sanoituksia.

EDIT: löysin Suomi-83 -biisin sanat. Hitto, tää on kovaa kamaa.

Suomi-83
Ei oo ikää
Et saa viinaa
Et saa tehdä mitään

Mut sä haluut juoda
Sä haluut naida
Mut haluutsä muka ÄÄNESTÄÄ!!!!