21. Single, jota ei koskaan julkaistu (The Fucking World)

1989

Aloitettiin vuosi 1989 samalla tavalla mihin edellinen vuosi loppui, eli jatkettiin tiivistä keikkailua. Tammi-helmikuussa oli kuukauden aikana 12 keikkaa. Lapua, Jyväskylä, Turku, Tavastia, Kouvola, Tampere, Kokkola, Oulu, Seinäjoki, jne.

Promottiin siis muutama kuukausi aiemmin julkaistua pitkäsoittoa (jota eräs toimittaja kutsui, ilmeisesti Pokon mainokseen viitaten, virheellisesti nimellä "I have seen the future of the world and it's The Fucking World". Katso edellinen postaus, josta mainos löytyy).
Meinasin etten palaa tuohon levyyn, mutta käsiini osui muutamia arvioita, enkä voinut vastustaa kiusausta. Ripottelen otteita eri arvioista tänne oman tekstin sekaan.

"Fucking Worldin ykkönen on levy, joka kannatti tehdä. ... Suomen vihaisimpien livebändien rintamassa raivoavan porukan LP sisältää monenmuotoisia kappaleita. ... Biisejä on oikein hyviä, hyviä ja keskinkertaisia. Ehdoton helmi on tietenkin Något annat, kerrassaan sielun syövereitä raastava tunteenpurkaus." Ari Peltonen, Rumba 21/88

Kuva: Petri Anttonen

Yllä oleva kuva on mun mielestä ehdottomasti paras otos mitä meistä ikinä otettiin. Kuvan ottanut Petri Anttonen on saanut vangittua kuvaan jotain maagista. Ei ihan mikä tahansa live-kuva. Mä en edelleenkään tajua mitä tossa tapahtuu. Jani näyttää kävelevän pois, Jypä soittaa keskittyneesti, Kenttu katsoo ja ihmettelee mitä mä oikein teen. Niin, mitähän mä teen? Kova meininki mulla on, vai oonko mä kaatumaisillani? Vai olisinko kenties polvillani soittamassa sooloa? No ei, enhän mä soita sooloja. Käsikään ei ole otelaudassa kiinni.

Tästä kuvasta tehtiin ihan oikeutetusti juliste, sekä paljon myöhemmin kokoelma-cd:n kansi.

"Fucking Worldin esikois-LP on lyönyt meikäläiseltä jalat punaiseksi, puhekyvyn alta ja korvat sammaltaviksi! ... Laulu-, soitto- ja sävellyspuoli on harvinaisen hyvin hallussa, mutta sanoituspolitiikan fun-, fuck- ja fun-osasto panee epäilemään poikain olevankin tavallisen tyhmiä." Aamulehti 12.11.1988

Oltiin jossain keikkareissulla, kun kuultiin, että Womack & Womack, joilla oli keikka Tavastialla, vaati poistamaan meidän julisteet Tavastian aulasta. Tämähän nauratti meitä kovinkin.

Itse asiassa ihan helvetin hienoa, että on saanut omalla toiminnallaan maailmanluokan tähtien tunteet pintaan.

"Tässä ryhmä, joka on vihainen ja tosissaan, eikä silti kuulosta naurettavalta. ... Vuoden kovimpia kotimaisia rocklevyjä."  Aviisi 2.11.1988

Keikkailu oli mun mielestä ihan parasta. Sai tehdä just sitä, mistä tykkäsi. Eli roudata, istua helvetisti autossa, odotella että jotain tapahtuu, säätää ja sählätä checkin kanssa, odotella vähän lisää ja lopuksi keikka. Ja keikan jälkeen lisää roudausta ja känni päälle. Oikeasti ihan helvetin hienoa. Varsinkin silloin kun oma elämä on solmussa, eikä oikein tiedä missä menee, mikä on meininki, niin keikkailu antaa kaikkeen tuohon hengähdystauon.

Kuva: Janne Mäkinen

Osa reissuista tehtiin isolla bussilla, roudareiden ja miksaajan kanssa. Mut eihän meidän liksat nyt niin kovia ollut, että se olisi koko ajan ollut järkevää. Yleensä mentiin 9-paikkaisella pikkubussilla, johon saatiin just ja just backline mahtumaan. Mukaan lukien HH:n laulukamat, ne kaapit oli oikeasti aika helvetin isot, mut jotenkin me vaan mahduttiin. Kuskeina meillä oli yleensä joku kaveri, joka sattui olemaan vapaana. Ei noita mitenkään ammattimaisesti mietitty, aina oli joku valmiina lähtemään mukaan. Kemisen Timppa oli monella reissulla mukana, kuten myös Mannisen Jussi -vainaa.

Jussista tulikin mieleen, että taisi olla alkuvuodesta -89, kun pääsin asumaan sen luo Maununnevalle. Siitä oli ollut puhetta jo jonkun aikaa, mutta aina siellä oli jo joku sen nurkissa asumassa.
Ja jälleen kerran mulla oli edessä se tilanne, ettei ollut tiedossa mitään paikkaa. Onnekseni Jussi oli juuri päässyt eroon siellä majailevasta tyypistä ja mä pääsin livahtamaan sisään. Muutamien kirosanojen jälkeen Jussi otti asian hienosti. "Kai sun sit on tultava tänne, jos ei muutakaan paikkaa ole." (Se oli jo ehtinyt ajatella pääsevänsä ainakin hetkeksi asumaan yksin).
Jussi oli hieno, suorapuheinen mies, joka kuoli aivan liian aikaisin. RIP Jussi ja fuck cancer.

"...lehdistö suitsuttaa ja kaikki diggaavat, mutta levyjen myynnin kanssa on vähän niin ja näin. ... Fucking World on ylpeä ja peräänantamaton bändi joka pitää päänsä ylhäällä rankkasateessakin. Toisaalta ripaus tervettä itseironiaa ja huumoria olisi varmaan tervetullutta sillekin. Jimi Suménin tuotanto kuulostaa muuten kumman lattealta." T. Ranta, Kouvolan Sanomat 4.11.1988

Tähän Tamin arvioon on pakko kommentoida, että levyhän myi muistaakseni noin 2500-3000 kappaletta. Olin ensin hieman pettynyt kuullessani tuon myyntimäärän. Olin kuvitellut, että kyllähän sen nyt pitää ainakin 5000 kpl myydä. En kyllä tiedä mihin ajatukseni perustui. Hyvä määrähän toi 2500 kpl kuitenkin on.
Myös levyn tuotannon latteuteen otti Tami ihan oikeutetusti kantaa.
Meidän touhu varmaan näyttäytyi ulospäin kovin vakavahenkisenä ja totisena, mikä on hyvin ymmärrettävää, koska otimme homman vakavasti ja totisesti. Varsinkin kun nauhuri pyöri, kamera kävi tai olimme keikalla. Mutta kyllä me osattiin myös nauraa itsellemme.

Kuva: Kari Lahtinen

Takaisin keikkoihin. Jossain vaiheessa Jani sai päähänsä, että mä saan ottaa vastuun siitä, polttaako hemmot keikalle mennessä pilveä vai ei. Mä kun olin ainut, joka ei polttanut. Ja voi vittu mitä narinaa se oli. “Eiks me nyt voitais polttaa ihan pienet paukut, kun keikka on niin kaukana ja tässä on monta tuntia aikaa? Kyl me sit keikalla ollaan jo ihan kuosissa. Eiks nyt vois…?!? Ihan pienet vaan…?!?” 

Aaargh!!! Toi oli ihan tuhoon tuomittu ajatus, enkä mä jaksanut todellakaan kuunnella moista rutinaa, senkun polttavat, kunhan ovat keikalla kuosissa. Mä itse olin olut/känni -miehiä. Eikä me kyl keikkoja mokailtu krääsän tai kännin takia. Tai ainakaan mä en muista sellasta, eh.

"Levyn pääasiassa tuottanut Jimi Sumén olisi voinut paneutua työhönsä suuremmalla antaumuksella. Myös bändi itse joutaisi vähän skarppaamaan. Se voisi vaikkapa lakata elämästä "rokkiunelmaansa", ja yrittää välillä tehdä siitä totta." Kuusankosken Sanomat 7.11.1988

Tässäkin arviossa otettiin kantaa Suménin tuotantoon. Toi loppu jää mulle pikkasen arvoitukseksi. Miksi pitäisi skarpata? Sen takiako, kun me elettiin kirjoittajan mielestä "rokkiunelmaa"? Ja miten siitä tehdään totta? Jätetäänkö pois "rokkiunelma" ja eletään vaan elämää? Eikö meidän elämä ollutkaan totta? En ymmärrä.

Helmikuussa mentiin jälleen studioon äänittämään uutta singleä. Ei mitään muistikuvaa mikä studio oli kyseessä, enkä muista edes missä se sijaitsi. Saattoi olla Pitäjänmäellä.
EDIT: Hei pöljä, kannattaa tsekata kalenterista: studio oli Soundtrack, joka sijaitsee Pitäjänmäellä.

Tällä kertaa äänittäjänä oli Tegelmanin Jussi, joka oli miksannut meitä livenä. Varsin mainio mies.
Biisit oli Sex (Is Always Good For The Heart) ja Angels In The Room.
Nää sessiot ei vaan jotenkin onnistunut yhtään. Biisit ei mun mielestä ollu parhautta. Mä en ikinä tykännyt Sexistä (ehe ehe), se oli jotenkin niin erilainen, eikä mun mielestä meidän oloinen biisi. Kyl se keikalla meni ihan ok, mutta ei siitä sinkkubiisiksi ollut. Siis mun mielestä.

Enhän mä TIETENKÄÄN näitä asioita sanonut kenellekään silloin aikoinaan. Mä tyytyväisenä tein sen mitä pyydettiin. Olin omasta mielestä pelkkä rivisoittaja. Ja se riitti mulle varsin mainiosti. Jälkeenpäin on helppo todeta, että olisi ehkä pitänyt ottaa enempi kantaa kaikkiin päätöksiin. Turha nyt jälkikäteen russuttaa. Mutta täytyy myös todeta se, että ei niitä russutuksen aiheita kuitenkaan ollut kovin paljoa.

Nyt kun kuuntelin tuon A-puolen biisin pitkästä aikaa uudelleen, niin ei se nyt niin kauhea olekaan. Toki se on erilainen kuin meidän siihenastinen linja. Itse asiassa tähän väliin voisi mainita sen, että Janihan ei koskaan halunnut asettaa itselleen tai bändille rajoja musiikin suhteen. Jani on aina ollut avarakatseinen musiikin suhteen ja halukas kokeilemaan kovinkin erilaisia lähestymistapoja. Me muut oltiin enempi perinteisemmän (punk)linjan kannalla.
Tässä muutama poiminta Janin kommenteista eri lehtien jutuista:

"Mä en haluaisi asettaa mitään rajoja. Jos me tehtäis vaikka lastenlaululevy, niin se olis Fucking Worldia." 

"Tiettyjen rajojen rikkominen on meidän tavoitteemme. Meillä ei ole mitään musiikillisia tai kielellisiä rajoja. Fucking Worldin seuraava levy voi olla vaikka jazzia!" 

"Toimittaja löytää bluesin pohjaa ja luulen kuulevani jatsia. Fucking World?
Jani: Ensinnäkään sillä ei ole mitään väliä, mitä musiikkia me soitetaan, me voidaan ottaa vaikutteita vaikka mistä, mutta silti me soitetaan Fucking Worldia." 

"Kyllä mä haluaisin tehdä sovituksellisesti vähän rohkeampia biisejä. ... Mua kiinnostaisi periaatteessa kokeilla aivan erilaisia systeemejä, koittaa hiukan avartaa tätä; vaikka turhaahan se olisi, nää jätkät soittaisivat kuitenkin omalla tavallaan." 

Studiossa oltiin yöaikaan, koska se tuli paljon halvemmaksi. En mä kyl oikein tiedä oliko se kauhean hyvä idea. Kyllähän pohjat saatiin nopeasti soitettua, mutta kun aamuyöstä piti soittaa B-puolen Angels In The Roomiin kitaranäppäilyä, niin eipä se mennyt Janilta eikä multa ihan putkeen. Kauheata räpeltämistä molemmilla. Sanoin Janille, että tää on ihan hirveän kuuloista, mutta Jani vaan nauroi, että noin se on just hyvä. Ja sinne se huojuva kitarointi jäi.

Ihan turha luulla, että laittaisin siitä tänne näytettä. Hävettää edelleen.

No joo, kuuntelin nyt kuitenkin tuon Angels In The Room -biisin ja jos ei lasketa niitä kämmäilyjä kitaranäppäilyjen kanssa, niin tää on kyl paljon parempi versio, kuin mikä me tehtiin toka LP:lle. 

"Oikeita kapinallisia tapaa nykyään valitettavan harvoin. Sellaisia, joiden mielipiteistä löytyy yhteiskunnallisen leveyden lisäksi myös syvyyttä. Tai oikeita anarkisteja, ne ovat vielä harvemmassa. Fucking World on ajoittain niin vahvasti ajassa kiinni, että ajoittainen kliseenomaisuus voidaan kuitata käännösvirheeksi." MU, Karjalainen 23.10.1988

Single oli siis tarkoitus julkaista lopputalven aikana. Mutta sitten alkoi kuulumaan kummia. Poko vaati Janilta kustannussopimuksen tekemistä, johon Jani ei ollut halukas. Pian oltiin tilanteessa, jossa Poko sanoi, että jos kustannussopimusta ei tehdä, niin sinkkua ei julkaista.

No ei julkaistu. Jani siis ei tehnyt sopimusta. Mulle se oli varsin ok. Ja olihan se julkaistava sinkkukin ihan paska.
Siitä oltiin jo keretty tekemään koelevyt, taidan olla bändistä ainoa kellä on se edelleen tallessa.

Olin jo laittamassa tähän sinkun A-puolen, mutta laitanpa nyt kuitenkin ihan piruuttaan B-puolen, eli Angels In The Roomin, jossa on niitä kämmäilyjä.

Yhtäkkiä oltiin siis tilanteessa, ettei meillä ollut enää levy-yhtiötä. Eikä me alettu edes aktiivisesti etsimään uutta yhtiötä, vaan jatkettiin keikkojen tekemistä, olihan meillä sentään ohjelmatoimisto ...vielä.
"Ainekset ovat varsin tutut. Vahvat kitarat, uhmakas laulu ja komeat chorukset. Pojat ovat tätä kauraa vääntäneet varsin pitkään ja se kuuluukin. Sitä paitsi toisen taustakööriläisen ääni kuulostaa ilmiömäisesti Clash-mies Mick Jonesilta." Raketti 11/88

20. Hallelujah! (The Fucking World)

1988

Pokon mainos Rumban takakannessa.

Ensimmäisen pitkäsoiton julkaisun jälkeen mentiin promoreissulle Tampereelle, ensin Rockstopin kuvauksiin Tohloppiin, ja sit tekemään pressiä. Poko myös syötti ja juotti meitä. Taidettiin ottaa jotain promokuviakin.
Muuten hyvä reissu, mutta mä olin silloin just tietysti yövuoroissa. Lähdettiin aamulla heti mun yövuoron jälkeen Tampereelle, kun Nevakaren Rockstopin kuvauksilla oli sovittu aikataulu aamupäiväksi. Sit koko päivä pyörittiin siellä Tampereella. Takaisin ajettaessa torkahdin autossa hetkeksi, ja sit olin taas Postin ovella. Takaisin yövuoroon lähes samoilla silmillä. Kylläpä olin seuraavana aamuna väsynyt, kun pääsin töistä.

Huvitti se Rockstopin videointi; soitettiin playbackinä lavalla ja kameramies oli siellä meidän seassa kuvaamassa. Mähän juoksin koko ajan sitä kameramiestä karkuun. Enemmän varmaan näkyy mun persettä, kuin naamaa.
Ja mä katkoin sitä nauhoitusta tehdessä kitarasta jatkuvasti kieliä. Mä sain neljä kieltä poikki playback -esityksessä!
Meidät myös puettiin frakkeihin, tai mitä ne hienot puvut on, ja siinä me rivissä mukamas laulettiin biisin mukana, tehden käsillä jotain koreografiaa, huh huh. Mä siellä täällä unohtelin aukaista suutani, tulin mukaan taas kun huomasin. 

Ohjelma tuli ulos ihan vuoden -88 lopussa. Meidän osuus alkaa kohdassa 17.48. Ja täältä se löytyy:

https://areena.yle.fi/1-50165017?seek=1068

Mehän soitettiin useamman kerran Lepakon yöbileissä. Ne oli kyllä hienoja tapahtumia. Jengi oli kieltämättä aika sekaisin. Sekä väsymyksestä, että muista nautintoaineista. Yöbileissä tuli notkuttua useamman kerran ihan vieraanakin.
Yksien bileiden jälkeen lähdettiin aamulla Kemisen Timpan kanssa kohti Kontulaa, jossa Timolla oli sivarikämppä, ja jossa mä tuolloin majailin. Pysähdyttiin rautatieasemalla ostamaan Möttöset ja koitettiin pokata tyttöjä. Pyydettiin muutamaa tyttöä lähtemään meidän kanssa "nukkumabileisiin".

Kukaan ei suostunut. Ihme meininkiä.

Ja ne meidän bileet olisi oikeasti ollu nukkumabileet, oltiin nimittäin ihan ryytyneitä kaikesta juopottelusta ja valvomisesta. No, "biletettiin" sitten kaksistaan.

Suosikki 8/88

Oltiin Jypän kanssa Suosikin Jukebox Juryssä arvioimassa Tapani Ripatin valitsemia biisejä. Suurimmaksi osaksi ihan kauheata paskaahan se meille soitti.

Oli siellä toki jokunen hyväkin biisi, niin kuin Yari & Onnensoturit, jolle annoin täyden kympin. "Tämä mies ei ole koskaan tehnyt mitään skeidaa. Eikä tee vieläkään. HYVÄ!"
Jukebox Juryn jälkeen mulle tuli joku hiton sähke, tai vastaava vanhan ajan juttu, jossa ilmoitettiin palkkiosta. Olisiko ollut 100 markkaa. Ja olihan siellä hyvät kahvit ja pullat tarjolla. Ei paskempi keikka.

Lopetettiin vuosi 1988 kunnon keikkasumaan; soitettiin reilun kahden viikon aikana 12 keikkaa. Oli kovin erilaisia keikkapaikkoja: Backstage, Lahden Torvi, Satakuntatalo, Rauma, Vuoritalo, Kannas, Turku, Lepakko, Sörkan vankila…

Ton kahden viikon aikana soitettiin kahtena peräkkäisenä päivänä kaksi keikka molempina päivinä - ja tietysti mulla oli yövuorot menossa silloinkin.

Maanantain 5.12. jälkimmäinen keikka oli Kannaksessa. Siellä piti soittaa eestiläisiä bändejä, mutta ne tyypit eivät saaneet viisumia, joten keikan järkänneet Idioottikaksoset, eli Joose Berglund ja Jorma Ristilä pyysivät Fuckareita paikkaamaan. Tapahtuman lipputuloilla piti jotenkin jeesata eestiläisiä. Lopulta niillä rahoilla julkaistiin kaksi 7”:sta, JMKE:n Tere Perestroika ja Babachin Russkaya Vodka. Oltiin siis osaltamme auttamassa Stupido Recordsia syntymään. 

Tuon Kannaksen keikan jälkeen menin taas Postiin yöksi hommiin ja aamulla Kemisen sivarikämppään. Sinne oli muutkin bändin pojat menneet nukkumaan. Kerkesin ottamaan siinä tunnin-kahden unet, kunnes oli lähdettävä Sörkan vankilaan päiväkeikalle. Nää vankilakeikat on todellakin omanlaisia tapahtumia. Jengi istuu rauhallisesti tuoleilla ja välillä huutelevat jotain biisien välissä. Itsellä oli aina sellainen olo, että en varmana katso yhtään yleisöön päin. Pää alhaalla soittelin menemään. (Ihan kuin olisin ns. normikeikoilla katsellut sen enempää yleisöä, enhän mä uskaltanut.)

Pari kertaa käytiin Sörkassa ja kerran Keravan nuorisovankilassa soittamassa. Hienoa oli kieltämättä päästä esittämään tyypeille musaa. Siellä kun ei taida liiemmälti huvituksia olla. Joskus olin myös Jalla Jallan, Kelpo Poikien ja Kumikamelin mukana Kakolassakin. 

Sörkan jälkeen mentiin Lepakolle roudaamaan kamoja veks, niin eikös vastaan kävele Harri Jones, joka meidät nähdessään riemastuu: “Jumalauta! Siinähän on bändi! Te tulette illalla tuuraamaan Hearthilliä yläkertaan. Niiden laulaja on kipeä.” Lepakossa oli sinä iltana, itsenäisyyspäivänä, isot Itsari-88 -bileet. Siellä soitti mm. Topi Sorsakoski & Agents, Sielun Veljet, Clifters…
Aluksi vähän mietitytti koko homma; jätkillä oli krapula ja mä olin nukkunut vain muutaman tunnin. Mutta sitten Harri loihe lausumaan: "Lyhennetään teidän treenikämpän vuokravelkaa xxx:n verran." Jep, tullaan toki. Onneksi mentiin, sillä toi oli yksi parhaita keikkoja, mitä ikinä soitettiin. Tupa oli täynnä ja bändi rokkasi hienosti.

Siellä oli paikalla kuvausryhmä, eli koko ilta kuvattiin useammalla kameralla. Myöhemmin eräs Radio Cityn/Elmun tyypeistä tyrkkäsi mulle VHS-kasetin kouraan ja sanoi, että tää saattais sua kiinnostaa. Kasetilla oli Fucking Worldin keikka lähes kokonaisuudessaan. Näytti pirun hyvältä ja kuulosti vielä paremmalta. Minä tapani mukaan pysyttelin poissa kirkkaista valoista.

Tässä yksi näyte Itsari -88 bileistä. Sieltä löytyy muutama muukin biisi, jos kiinnostaa.

Vuosi 1988 oli varsin kiireinen ja hyvä vuosi bändin kannalta. Saatiin vihdoin julkaistua eka oma LP ja tehtiin pirusti keikkoja. Oli hyvä noste, kaikki näytti hyvältä.

Omassa elämässä vuoden -88 alussa alkoi muutaman vuoden irtolaisuus/poste restante -jakso, eli olin ilman omaa kotia, osoitetta ja virallista asuinpaikkaa.

(1980 luvulla oli vielä olemassa irtolaisuuslaki. Wikipedia: Irtolaisen määritelmä sisältyi lakiin. Irtolaisella tarkoitettiin esimerkiksi yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneitä, prostituoituja tai kerjäläisiä.)

Ihan vaan selvyyden vuoksi: mä olin toi eka.

Olikohan se vuosi -90, kun selvisi, että minua ei ollut virallisesti olemassa. Ainakaan Veroviraston mielestä. Odottelin verokortin tulemista, ja kun sitä ei näyttänyt tulevan, soitin verotoimistoon ja kysyin missä ongelma. No, ongelma oli se, että minua ei löytynyt heidän tiedoistaan. Olihan se sikäli hassua, kun olin kuitenkin ollut koko ajan töissä ja maksanut veroa. Ja yhtäkkiä minua ei verotoimiston mukaan ollutkaan olemassa, eivätkä he pystyneet tulostamaan mulle verokorttia. Ratkaisu oli, että mun piti saada hoidettua itseni kirjoille johonkin. Onneksi se onnistui ja sain taas maksaa iloisena veroja.

19. Kesäkivaa -88 (The Fucking World)

1988

Heinäkuussa Ahvenanmaalla järjestettiin Pohjoismainen Rauhanleiri/festivaali. Sinne oli pyydetty Suomesta useampikin bändi, myös Fucking World. Helsinkiläisbändien kanssa lähdettiin aikaisin aamulla bussilla Turkuun, josta laivalla Maarianhaminaan. Muita bändejä, ketkä tuli samalla bussilla oli ainakin Hearthill, Freukkarit, GiddyUps ja Havana Blacks (tuolloin oli vielä s-kirjain nimessä). Aamulla, kun odoteltiin lähtöä rautatieasemalla, niin Hearthillin Samulia (Laiho) ei näy missään. Eikä sitä saanut puhelimella kiinni, eikä ollut aikaa lähteä etsimään. Hypättiin siis bussiin ilman kitarasankaria. (Myöhemmin illalla Samuli pamahti paikalle kertoen, että oli ollut viihteellä edellisenä iltana, eikä tietenkään ollut herännyt kellon soittoon. Tuli sitten lentämällä Maarianhaminaan.)

 

Laivamatkalla maistui olut useammallekin popparille. Oli aikamoinen meininki päällä heti aamusta.

Lopulta päästiin festaripaikalle metsän keskelle ja sielläkin ilottelu (lue: oluttelu) jatkui tukevasti.

Ennen meidän keikkaa Jypä meni nukkumaan (tai sammui) asuntoautoon, ja kun meidän soittoaika läheni, koitettiin saada mies hereille. Ei onnistunut millään. Kenttu sitten sanoi, että hän kyllä saa miehen hereille. Kävi hakemassa sangollisen vettä ja sanoi, että jättäkää reilusti tilaa. Heitti vedet Jypän päälle ja lähti saman tien juoksemaan karkuun. Ja hyvä että lähti, koska niin nousi Jypäkin ja lähti Kentun perään kauhiasti kiroillen. Kenttu juoksi ympäri nurmikenttää huutaen “se oon minä, Kenttu” ja Jypä perässä nyrkit pystyssä. Noh, ainakin heräsi.

 

Päivän ilottelu näkyi muidenkin bändien kohdalla, esim. Havana Blacksin rumpali Paku Pakkanen veti välillä ihan omaa show'ta. Se nousi välillä kesken biisin ylös ja käveli rumpujen ympäri kilkuttaen pelkästään peltejä. Bändin muut tyypit olivat hiukan ihmeissään.

 

Dave Lindholm soitti siellä soolokeikan. Yhdessä kohtaa sillä oli pitkähkö väli, missä se istui, poltti tupakkia, katseli yleisöä ja hoki harvakseltaan mikkiin pelkkää "joo... joo-o..." mantraa.

Yllä mainittujen lisäksi siellä soitti myös Good Evening Manchester, Ragnar Hare ja Levitators.

Keikkojen jälkeen istuttiin nuotiolla isolla porukalla. Siinä juttelin jonkun vanhemman “hippinaisen” kanssa pitkät tovit. Myöhemmin Kenttu kysyi, että tunnistinko kyseisen naisen. Enhän mä sitä tunnistanut. No, se oli Liisa Tavi.

Kuva: Anssi Männistö

Elokuussa soitettiin Ruis Rockin Röörissä. Olikohan se täällä, kun näin Boycotin Tommi Läntisen olutkarsinassa. Menin miehen luo ja sanoin: "Tommi vai Hombre? Tarjoo kalja?" Tommi vastasi: "Tommi, ja sopiihan se". Siinä jonotettiin oluet ja saatuani oman oluen kiitin kohteliaasti ja poistuin paikalta. Lähtiessäni kuulin, kun Tommi kysyi kassalta, että "olikos se viiskymppinen vai viissatanen millä maksoin?" Kauhian isoja rahoja noilla poppareilla.

Seuraavana(kin) päivänä oli kauhia juopottelumeininki koko porukalla. Oltiin Tinatuopissa, kun kuski vittuuntuneena vihdoin sanoi, että nyt porukka autoon ja Helsinkiin. Meitä oli siinä isompi porukka, oli mukana muitakin kuin bändin jätkiä, ja kauhia härdelli saada kaikki kyytiin. Lopulta päästiin matkaan ja oltiin ajettu varmaan puoliväliin asti, kun joku huurusilmäinen kysyy, että "missäs vitussa 'jäsen x' on?!" Siinä sit tehtiin pikainen laskutoimitus ja huomattiin yhden soittajan jääneen vahingossa Turkuun.

"Kyllä se sieltä jotenkin pääsee kotiin."

Eli ei käännytty hakemaan soittoniekkaa.
Noh, tämä 'jäsen x' oli huomannut a) auton kadonneen, ja b) olevansa yksin persaukisena Turussa. Onneksi siellä Tinatuopissa oli eräs kiltti ja avulias helsinkiläinen naisihminen, joka lupasi maksaa ystävämme bussimatkan Helsinkiin. Ja 'jäsen x' maksoi matkan takaisin tälle naisihmiselle ns. luonnossa, eli bussin takapenkillä.

Kuva: Anssi Männistö

Kerran kesken iltavuoron mulle soitetaan ohjelmatoimistosta, että joku bändi on joutunut perumaan keikan ja me tuurataan niitä. Ja että bussi tulee hakemaan tunnin päästä. Kiva selitellä pomolle, että nyt on mentävä.

Ja pomolta tuli se sama kysymys kuin aina ennenkin: "tuletko kuitenkin maanantaina töihin?" Ainahan minä tulin. Ihmetytti kyllä kuinka en saanut potkuja, mä jouduin kuitenkin monet kerrat ottamaan "omaa" vapaata keikkojen takia. Eikä ne edes ottaneet niitä tunteja palkasta pois, vaan laittoivat ne velkakirjalle. Jossain vaiheessa olin talolle niin paljon velkaa, että sanottiin etten saa enää edes vaihtaa vuoroja, ellen tee tunteja takaisin. Sit mä painoin pari viikkoa kahta vuoroa, että sain velat kuitattua. Perus postimeininkiä.

Porissa oltiin pariinkin eri otteeseen. Soitettiin siellä kaikkiaan kolme keikkaa. Jollain näistä Porin keikoista yöpaikkaan tuli mukaan juopottelemaan Dingon Jonttu. Mua huvitti, kun se “vauhkosi” meidän nimestä. “Ei teidän nimi voi olla Fucking World. Vaihtakaa nimeksi vaikka FC World.”

 

Elokuun puolessa välissä palatessani keikkaviikonlopun jälkeen "kotiin", eli tyttöystävän solukämppään, näytti tyttöystävä ovea. Menemättä tarkempiin yksityiskohtiin, on sanottava, että ihan ansaitusti heitti retaleen pihalle.

Eli olin taas koditon.

 

Onneksi mulla oli sattumoisin broidin alivuokralaiskämpän avaimet ja pääsin sinne majoittumaan väliaikaisesti. Olin siellä siihen asti, kunnes omakotitalon eläkkeellä oleva isäntäpari tokaisi: "Nyt saa hippi lähteä!"
Ei ilmeisesti ollut kovin järkevää mennä kännissä parin työkaverin kanssa sinne yläkertaan keskellä yötä kuuntelemaan musaa.

Eli käytännössä kerkesin olemaan siellä kaksi tai kolme viikkoa.

Tässä vaiheessa majoitusavuksi tuli luottomies ja vanha soittokaveri Keminen (Klimax, jne.), joka sanoi että kyllä hänen sivarikämppäänsä pääsee joksikin aikaa asumaan.

Kuva: Anssi Männistö

Haluttiin (tai ainakin/varsinkin mä ja Jani) alkaa bändin kanssa soittamaan myös akustisia keikkoja. Innostuttiin, kun Jalla Jalla teki hienoja akustisia "hyökkäyksiä" sinne tänne. Mäkin olin niiden kanssa soittamassa Turussa, vähän niinko vahingossa. Olin niiden mukana pyörimässä DBTL:ssä, ja kun yksi niiden akustinen keikka alkoi, mulle lykättiin Hiltusen Joukon vasenkätinen kitara kouraan. Enkä mä tietenkään osannut soittaa yhtään niiden biisiä. Mulla oli siis kitarassa kielet väärin päin, ja mulle huudeltiin sointuja siinä samalla ku soitettiin. Kauheeta räpeltämistä, mutta ihan pirun hauskaahan se oli. Ja sain "soittajana" ilmaista kaljaa.

Joskus paljon myöhemmin ollessani Turun Tinatuopissa baarimikko sanoo, että sustahan on kuva täällä seinällä. Siellä oli kuva tuosta samaisesta keikasta.

 
Käytiin Fuckareiden kanssa Pieksämäellä soittamassa akustinen keikka yhdessä baarissa, mutta eihän se siellä ketään kiinnostanut. Kyllä vitutti, kun jengi vaan höpöttelee (eli kun Pieksämäellä ollaan: huutaa) omiaan, kun me yritetään soittaa. Perkele. Ja mä kun luulin, että kaikki istuisi hiljaa ja kuuntelisi tarkkaavaisesti meidän musisointia. Pöh ja pah.
Myöhemmin eräässä Helsingin Sanomien haastattelussa todetaan näin: "Janin ja Näkän suunnitelmissa olleet akustiset esiintymiset ovat kariutuneet muun bändin rahapulaan; rytmiryhmän soittimet makaavat panttilainaamossa."

 

Meillä oli loppukesän/alkusyksyn aikana keikkoja mm. Sörkän vankilassa, Keravan nuorisovankilassa, Tavastialla, Vanhalla (Dash Rip Rockin lämppärinä), Harjun nuorisotalolla, Lepakossa...

Kuva: Petri Anttonen

Ensimmäinen pitkäsoitto julkaistiin myöhemmin syksyllä. Mä diggaan levyn kannesta edelleen. Siinähän pikkupoika on keskisormi pystyssä bändin seisoessa taustalla. Niin no, mitäpä minä sitä selittämään, tuossahan se kuva on yllä...

Tuo pikkupoika on Jypän poika Ville. Meni aika tiukille, että saatiin kuva otettua. Ville oli paikalla äitinsä kanssa ja kun sessiot venyi ja oli jo aika myöhä, ei Ville meinannut enää jaksaa. Ton kuvan ottamisen jälkeen Ville heitti maapallon (joka hänellä oli käsissään, mutta se tummennettiin pois lopullisesta versiosta) pois ja juoksi äitinsä syliin itkien, että nyt riittää.

 

Takakannen kuvaa Jani usein nauroi. Sanoi, että siitä näkee selkeästi, ketkä on maalaisia ja ketkä kaupunkilaisia. Kuvan ottohetkellä rytmiryhmä asui vielä Pieksämäellä. Ja tässä tuo kuva:

Kuva: Jussi Soininen

Levyn puoliskot on tällä kertaa merkattu seuraavasti: A-puoli on World Side ja B-puoli on Fucking Side. Ja joo, mulla oli osuutta tähänkin.

 

Mehän ei oltais haluttu sinkkubiisejä mukaan levylle, mutta Poko vaati sitä ehdottomasti. Alun perin meillä oli tarkoitus, että kun biisi on kerran levytetty, niin se on siinä, sitä ei muualta löydä.
Mutta näin vain markkinakoneisto sai tahtonsa läpi ja punkkarit jäivät aatteensa kanssa oppositioon.