perjantai 14. joulukuuta 2018

4. Klimax tiivistyy

1983

Mietittiin Tommin poisjäämisen jälkeen uutta laulajaa, kokeiltiinkin, tai pikemminkin mietittiin paria, mutta ei siitä mitään tullut. Sitten katseltiin toisiamme: toi ei osaa laulaa (Nipe), ton äitikin on kieltänyt sitä laulamasta (Näkä), mutta hei, toihan osaa laulaa (Timo). Ja niinhän siinä kävi, että Timo alkoi laulamaan bassonsoiton ohessa. Ja näin syntyi se klassinen Klimax -kokoonpano.
Eka keikka Tommin lähdön jälkeen. Näkä-Nipe-Timo. (Kuva Liisa Räisä)
Voisi sanoa, että hyvin pienen ajan sisällä tapahtui kolme merkittävää asiaa: Tommin poislähtö, Vapaa Kaljan näkemisestä tullut ahaa-elämys; näinkin voi (ja kannattaa) hommia tehdä, sekä uuden treenikämpän saaminen.

Tässä vaiheessa biisit vaihtui täysin, unohdettiin kaikki Tommin aikaiset biisit. Heti ekoissa treeneissä syntyi biisi Sankarit, joka itseasiassa on kopio yhdestä Vapaa Kaljan biisistä. Mä tykästyin bändiin valtavasti ja koitin tapailla yhtä niiden biisiä, enkä tietenkään osannut sitä soittaa, mutta se mun renkutus kuulosti yllättävän hyvältä. Tehtiin siitä sitten oma biisi.


Tässä näyte tuosta varkaudesta. Ensin pätkä Vapaa Kaljan biisiä Sota vastaan sota, ja sen jälkeen Klimaxin Sankarit. Huomattavissa pientä yhteneväisyyttä, eikös?!

 

Vapaa Kaljan näkeminen vaikutti muutenkin tosi paljon. Niiden laulaja-basisti oli eräskin Roppolan Jani, joka oli muuttanut hiukan aiemmin Pieksämäelle sivariin. Tuo mies tulee myöhemmin vaikuttamaan meikäläisen musajuttuihin ja ylipäätään elämään valtavasti. Tuolloin miestä katsoi kaukaa pelonsekaisesti ja kunnioittaen. Olihan kyseessä kuitenkin Fucking Finlandin laulaja! Siis ihan oikea kuuluisuus. (Tuolla kyseisellä ekalla keikalla oli muuten paikalla Janin vieraana eräätkin Lahti ja Roitsu, tuttuja Bastards -yhtyeestä. Näitäkin kuuluisuuksia me pikkupojat vilkuilimme kaukaa. Hyvä ettei sormella osoiteltu, että "kato, noikin on tuolla".)

Alettiin tekemään uusia biisejä Timon kanssa yhdessä. Molemmat teki sekä sävellyksiä, että sanoituksia. Vaikka mä tykkäsinkin, ja tykkään yhä edelleen hc-punkista, niin pakko myöntää, että kyllä mun sydän sykkii enemmän melodiselle punkrockille. Ehkä meidän musa varsinkin tuolloin alussa oli kuitenkin enemmän hc-punkkiin kallellaan. Timon laulu kylläkin oli enemmän oikeaa laulua, eikä pelkkää huutamista.
Oli mahtavaa, kun sai rinnalle kaverin, jonka näkemys musiikista oli niin samankaltainen kuin itsellä. Eikä tuo ole muuttunut mihinkään, yhä edelleen meillä on Timon kanssa samansuuntainen näkemys siitä, millaista musaa haluamme kimpassa soittaa.

Samassa rytäkässä saatiin siis uusi treenis vanhalta työväenopistolta, eli Työkkäriltä, jossa oli reilusti tyhjää tilaa. Siellä treenasi meidän lisäksi mm. Klunssi, Vapaa Kalja, $tyx ja paljon muita bändejä.
Nipe ja Näkän selkä treeniksellä.
Työkkärillä treenattiin lähes päivittäin. Ja jos ei treenattu, niin vietettiin siellä muuten vaan aikaa. Käytännössä lähes asuttiin siellä. Mäkin menin sinne ennen kouluun menoa, ja takaisin heti koulusta päästyä. Yöksi kotiin nukkumaan ja seuraavana päivänä sama uudestaan.

Tutustuttiin nopeasti Roppolan Janin kanssa, mikä oli sikäli hienoa, koska sillä oli oma asunto, jossa pystyttiin hengailemaan. Nyt oli toinenkin mesta treeniksen lisäksi, missä viettää aikaa. Ja tottakai me laitettiin heti Nipen kanssa kiljut käymään Janin vaatehuoneeseen.
Janin kautta tutustuttiin mm. myös Räsäsen Eijaan (nyk. Keinänen), silläkin oli oma asunto. Hengailumestojen lisäksi meillä oli nyt myös useampi hakija. Ei tarvinnut aina pyytää Timon siskoa Saria (Keminen, nyk. Manninen) hakemaan juotavaa.

Mentiin mukaan Pielmun toimintaan ja saatiin sitä kautta paljon keikkoja. Ja muutenkin oli mahtavaa kuulua “vanhempien” tyyppien porukkaan. Mehän oltiin vielä kuitenkin ihan junioreita.

Nyt kun oltiin saatu oikea treenikämppä, niin pitihän mun saada oma vahvistin. Olin antanut, tai myynyt sen aiemmin ostamani Farfisan Fiaskon tyypeille ja soittanut itse jollain omatekemillä vahvistimilla. Kävin Pieksämäen Musiikissa katsomassa olisiko siellä mitään kivaa (lue: halpaa). No olihan siellä joku Vox AC 30 combo. Kokeilin sitä ja kysyin paljonko maksaa. 950 markkaa. Kun toinen liikkeen myyjistä kuuli mulle kerrotun hinnan, alkoi kauhia kinastelu siitä, ettei sitä niin halvalla voi myydä. Mutta kun toinen oli jo mulle hinnan sanonut, niin sillä mentiin. Ostin vahvistimen osamaksulla. Hyvä pelihän se oli.

Keikalla Kinolinnassa. Taisi olla toinen keikka triona.
Kerran yksi sekopää puukotti reiät molempiin Voxin ämyreihin. Olin aluksi, että nyt meni vahvistin paskaksi, mutta paikalle osunut Kenttu sanoi, että hän korjaa ne hetkessä. Laittoi liimaa ja käsipyyhepaperia viiltokohtiin, ja avot, mun mielestä soundi vain parani!
Pari vuotta myöhemmin Rudi Lukkarinen (Ratsia, Rudi) nappasi luvatta Voxin mukaansa erään ryyppyreissun jälkeen. Meillä kyllä oli ollut puhetta, että hän ostaa sen, mutta saa sen mukaansa vasta, kun on maksanut. Nappasi sen mun vielä nukkuessa mukaansa, eikä tietenkään maksanut sitä ikinä. Eipä miestä enää näkynyt Pieksämäellä tuon tempun jälkeen, siihen loppui miehen vierailut (lue: ryyppyreissut) meikäläisen luona.
Joskus 80-luvun loppupuolella näin Rudia Helsingissä. Oli mies hiukan nolon oloinen. Eikä sillä silloinkaan mitään rahaa ollut. Eikä Voxia. En mä siitä enää sille jaksanut vihoitella.



Ihan alkutaipaleella käytiin soittamassa muutama keikka Haukivuoren koululla. Ekalla kerralla meitä oli kyyditsemässä mun isä (!). Isäukko ei tykännyt, kun meillä oli biisi jossa soitettiin yhtä sointua ja Timo lauloi Maamme-laulun sanoja siihen päälle. Oli se sen verran perinteinen mies, että tuo oli hänen mielestä rienausta.
Porukkahan noilla koulukeikoilla seisoskeli seinien vierustalla, mutta yksi tyttö tuli tuolin kanssa ihan lavan eteen istumaan. Vähänkö me ihmeteltiin sitä. Tuo tyttö tuli sitten keikan jälkeen esittelemään itsensä ja kertoi, että kun hänellä on niin huono näkö, niin siksi hänen piti tulla ihan lavan eteen. Nimekseen kertoi Räkä, tunnetaan nykyisin myös Liken kustannusjohtajana Päivi Paappasena.


Keikalla Pieksämäen Ylä-asteella.
Toinen kerta Haukivuoren koululla
ei mennyt ihan niin nappiin. Silloin oltiin juovuksissa, ja meillä oli jotain alkoholia mukana, ja eikös nää järjestäjät/opettajat löytäneetkin ne viinat ja kaatoivat viemäriin.

Siinä remutessa meni sitten yksi peili rikki ja mut raahattiin useamman opettajan tentattavaksi. Siinä jotain kiroilin, niin joku näistä vanhuksista tokaisi: "Älä kirua, poika!" Jos olet nähnyt Tabun Kyläkäräjät -sketsin, niin samanlainen meininki oli tuollakin. Laittoivat sitten 60 markan laskun uudesta peilistä.

Mietteliäs Näkä Työkkärin rappusilla.
Kun kaivelin vanhoja arkistoja tätä blogia varten, löysin listauksen Klimaxin biiseistä. Näistä seuraavista biiseistä mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Sen verran osaan kuitenkin tulkita listausta, että nämä ovat ihan niitä vanhimpia biisejä, mitä Klimax on tehnyt: Jeesus pommi, Täydellinen kuolema, Sotilaspoika, Tää maa on vankila, Suomi -83, Rasistiset kansanedustajat, Laitokset, Rock-tähdet, Historiaa, Järjetöntä, Maailmanloppu.

Mä niin haluaisin kuulla noi biisit. Tai edes lukea sanoitukset. Perkele, kun ei aikoinaan tajunnut tallentaa kaikkia biisejä... Saati säästää edes sanoituksia.

EDIT: löysin Suomi-83 -biisin sanat. Hitto, tää on kovaa kamaa.

Suomi-83
Ei oo ikää
Et saa viinaa
Et saa tehdä mitään

Mut sä haluut juoda
Sä haluut naida
Mut haluutsä muka ÄÄNESTÄÄ!!!!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

3. Punkin uhoa (Klimax)

1983

Keväällä/alkukesästä oltiin Klimaxin kanssa treenattu kokonaisena bändinä jo puolisen vuotta. Oli mahtavaa, kun mukana oli basistikin. Timo ei vielä tässä vaiheessa tehnyt biisejä, vaan kaikki oli enemmän tai vähemmän mun tekeleitä. Kun ei oikein osannut soittaa covereita, eikä ne tuntuneet täysin omalta jutulta, niin pakkohan se oli alkaa tekemään omia biisejä. Ei ollut paljon vaihtoehtoja. Ja kun mulla ei ollut käsitystä biisien tekemisestä, niin ne saattoi olla mitä tahansa. Aika suoraa ja yksinkertaista kaahausta yleensä. Tässä näyte keväältä -83. Biisin nimi on Tuhotkaa!



Nyt kun Klimax oli oikea bändi, jolla oli nimi ja biisejäkin, niin mietittiin, että eikös oikeat bändit tee keikkoja. Miksei siis mekin.

Mä olin käynyt katsomassa keikkoja jo muutaman vuoden ajan, olin nähnyt esim. Hassisen KoneenSleepy SleepersinRattuksenSäkän, Hanoi Rocksin, sekä liudan koulubändejä.
Eka keikka, jonka näin oli Danny-show, silloin sen mukana ollut naislaulaja oli muistaakseni Vicky Rosti. Kaveri pölli äidiltään rahaa ja osti itselleen, mulle ja broidille liput. Meidän äitee ei tykännyt yhtään, kun joutui jälkikäteen maksamaan ne liput takaisin.

Melkein näin myös Ratsiankin. Ne soitti lähes vastapäätä meidän kotitaloa talvella -79. Olin tuolloin 11-12 vuotias. Kävin talon vieressä ihmettelemässä hienoja värivaloja ja kauhiata meteliä. Kuulin siis Ratsian, mutta en nähnyt. Paitsi niitä valoja.

Pieksämäellä toimi Elävän musiikin yhdistys, Pielmu. Me tunnettiin sen puheenjohtaja Kikru (Anna-Kristiina Karjula), joka oli meidän koulukaveri, ja hänen kanssaan tuli puheeksi, että mekin voitais joskus tehdä keikkoja.

Kesällä -83 Heikinlammen lavalla järjestettiin keikka, johon meidät pyydettiin mukaan. Jumankauta, me päästään keikalle! Ei me edes mietitty, ollaanko me valmiita siihen, vai ei. Sinne vaan veri veti.
Otsikko Pieksämäen lehdessä.
Klimaxin eka keikka soitettiin 23.7.1983 Pieksämäellä, Heikinlammen lavalla. Muut bändit tuolla keikalla oli Vapaa Kalja ja Klunssi.
Klimaxin eka keikka 23.7.1983
Näkä, Nipe, Tommi ja Timo
Mulla oli tuolla keikalla Anti-Nowhere Leaguen paita, jonka yksi kaveri oli tuonut Lontoosta. Paidan selässä luki "I hate people". Minä kun en ihmisiä vihannut, niin vedin maalilla ruksin sen tekstin päälle. Kannanotto sekin.

Mun kitarasoundit tuolla keikalla oli ihan persiistä, kun enhän mä ujona pikkupoikana kehdannut keneltäkään kysyä apua. Ja kun siitä vahvistimesta lähti jonkinlainen ääni, niin sillä oli sit mentävä. Taisi olla jopa ihan ensimmäinen kerta kun soitin oikealla kitaravahvistimella. Siellä luki ihmeellisiä sanoja niin kuin gain, reverb, intensity, volume (sen mä tiesin!), jne. Ei lukenut, että tästä nupista säröä... Eikä mulla vielä tuossa vaiheessa ollut ihmevekotinta, joka olisi tilanteen pelastanut, eli säröpedaalia.

Paahdettiin biisit kauhiata vauhtia, ehkä vieläkin nopeammin, kuin mitä oltiin treenattu. Varmaan siksi, kun pelotti niin paljon ja halusi äkkiä pois. Biisit oli sellaisia vajaan minuutin mittaisia rypistyksiä. Mä sahasin kauhiasti edestakaisin, nopeimmissa biiseissä Timo yleensä soitti yhtä sointua, kun eihän se olisi millään pysynyt mun perässä.

Pieksämäelle oli eksynyt joukko punkkareita Jyväskylästä ja yksi niistä, Hyvönen, sekoili meidän keikan aikana lavalla. Se hyppi mm. lavalta veteen, näytti persettään ja mulkkuaan. Sillä oli joku paska kitara, jota se mukamas soitti meidän mukana. Sen sekoilu vei ihmisten huomion pois meidän paskasta musasta. Ja ihan hyvä niin.
Keikasta on olemassa äänite. Itseasiassa mun isä oli mankan kanssa nauhoittamassa keikkaa. Jossain vaiheessa kasetilta kuuluu, kun faija huutaa "heittäkee järveen se jätkä!" Ei tainnut tykätä Hyvösen sekoilusta. Eipä sen puoleen, ei se kyl tykännyt meidän soitostakaan.

Timo lauloi keikalla yhden biisin. Huvittaa vieläkin, kun se lauloi siinä näin: miksi ihmiset on niin tyhmiä? Koska ne on niin vitun tyhmiä!

Tässä maistiainen tuolta keikalta: Huorat kuolee kuppaan (jossa ei kritisoida huoria, vaan niille kupan tartuttavia liikemiehiä).



Ojalan Pertti kirjoitti keikasta Pieksämäen lehteen mm. näin: "Klimax sai nuorimpana aloitusvuoron ja antoi valaisevan esimerkin nykyisen punkrockin luonteesta. Soitto oli primitiivistä ja luotisuoraa sahausta ja lauluosuudet suoraa huutoa ilman vauhtia hidastavia hengenvetoja, nyansseja tai muita hienouksia. Kuin modernia primaaliterapiaa.
Laulut olivat äärimmäisen lyhyitä energiapurkauksia ja tekstit - kuten päivän punkissa on tapana - useimmiten hyökkääviä kannanottoja yksilöllisyyden puolesta ja kaikkia mahdollisia yhteiskunnan valtarakenteita vastaan.
Jännittäminen näytti hieman häiritsevän ja sekoittavan Klimaxin esiintymistä, mutta valitettavinta oli täysin ulkopuolisen häirikön lavalletulo. Omalla kyltymättömällä esiintymishalullaan kaveri hämmensi Klimaxin jäseniä ja lopulta tönäisi bändin setin raiteiltaan."


Pertti kyllä hieman kaunistelee tilannetta. Ei se meidän setti siitä mihinkään muuttunut, ihan samanlaista se olisi ollut ilman Hyvösen sekoiluakin.

Olipas muuten mahtavaa, kun lehdessä oli meistäkin juttua. Se tuntui jotenkin oudolta. Mutta mahtavalta. Nyt me ollaan todellakin oikea bändi, kun nimi on mainittu lehdessä.

Keikan jälkeen Tommin vanhemmat olivat sitä mieltä, että Tommin on paree etsiä itselleen uusi harrastus, tuollainen julkinen räyhääminen ja rivouksien huutaminen ei sovellu heidän pojalleen. Ja kun siitä vielä lehdessäkin kirjoitetaan... Mitähän naapuritkin ajattelee...
Eli laulaja Tommi lopetti rokkiuransa samantien. Noh, toisaalta ihan ymmärrettävää, kun Tommi oli tuossa vaiheessa vasta 13-vuotias.

Tommin lopettaminen tuntui aluksi ikävän pysäyttävältä jutulta, mutta nyt mun ei tarvinnut olla yksin miettimässä jatkoa. Oli selvää, että jatketaan joka tapauksessa Nipen ja Timon kanssa. Ja olihan se keikalla oleminen sellaista hommaa, että sitä halusi lisää. Vaikka se niin pelottavaa olikin.

2. Rotusorrosta Klimaxiin

1982-1983

Keväällä 1982 mun luokkakaveri kertoi serkustaan Nipestä (Pasi Niemi), jolla on kuulemma rummut ja se osaa laulaa. No, ei ollut, eikä osannut. Mutta Nipellä oli hyvä myyntipuhe; kertoi osaavansa soittaa Sex Pistolsin Belsen Was a Gas -biisin kitaralla. Selvä, perustetaan bändi.

Punk rock oli siinäkin mielessä mahtava asia, että sen mukana tuli ajatus, että kuka tahansa voi perustaa bändin. Ja kuten minä olin todistanut, siihen ei paljoa vaadita.
Niin kuin suuri suosikkini Ratsiakin lauloi: Älkää jumaloiko kusipäitä, vaan perustakaa itse bändejä. Siihen jokainen pystyy, jos vain haluu yrittää.

Tuon koulunpihalla käydyn keskustelun jälkeen olimme Nipen kanssa muutaman seuraavan vuoden ajan todella tiiviisti yhdessä. Touhusimme yhdessä bändiä, sekä kaikkea muuta mahdollista. Nipe on edelleen yksi hienoimmista ihmisistä mitä tunnen.

Kävi ilmi, että ne rummut oli Nipen kaverin Tynkän (Tommi Lyyra). Roudattiin ne rummut Nipen huoneeseen (asuivat onneksi omakotitalossa) ja ihmeteltiin kuka soittaa mitäkin. Tottakai rumpujen omistaja joutui laulajaksi. Nipestä tuli siis rumpali. Itseasiassa Nipe taisi kyllä yrittää laulaa ihan alussa, kun Tommi halusi rumpujen omistajana välttämättä soittaa niitä. Olisiko Nipe vahvempana saanut kammettua Tommin pois rumpupallilta?! Tai ehkäpä se meni niin, että kaikki kyllä huomattiin, ettei Nipestä oikeasti olisi laulajaa tullut.
Nipehän ei tässä vaiheessa vielä osannut soittaa rumpuja, mutta sillä oli samanlainen palo bändissä olemiseen kuin mulla, eli soittotaidolla ei ollut niin väliä. Nipe kylläkin alkoi pian käymään soittotunneilla erään Jypä Raution luona. Jypästä kuulemme myöhemmin lisää.
Eikä mennyt todellakaan kauaa, kun saatiin Nipen isän autotalliin rakennettu työhuone käyttöömme. Ehkä metelillä oli osuutta asiaan.

Oli hieno huomata kuinka kannustavia ja pitkäpinnaisia Nipen vanhemmat olivat, kun antoivat meidän meuhkata kotonaan, sitä meidän hapuilua ei tosiaankaan ollut varmasti kiva kuunnella. 

Alussa soitettiin siis tuota Belsen Was a Gas -biisiä, tosin Vandaalien versiona. Ruvettiin samantien tekemään omia biisejäkin. Se oli tavallaan helppoa, koska meillä ei ollut basistia, niin mä sain soittaa biisit miten halusin (tai osasin). Ei tarvinnut soittaa biisejä aina samalla tavalla.
Eihän me tässä vaiheessa vielä osattu soittaa, varsinkaan yhteen, mutta into oli kova. Kunpa mukana olisi ollut joku, joka olisi osannut soittaa kunnolla, niin olisi voinut mullekin sanoa kuinka kannattaa tehdä, ja kuinka ei. Mutta ihan helvetin hienoa oli kyllä soittaa, kun oli oikeat rummut ja laulaja. Oli hemmetinmoinen harppaus eteenpäin vuoden takaiseen sekoiluun verrattuna.

Bändillä oli nimikin: Rotusorto, joka kylläkin nopeasti huomattiin paskaksi nimeksi ja unohdettiin. Äänitettiin treenejä, tehtiin niistä kasetti: Rotusorto: Ongelmajäte.
"Me ollaan Rotusorto ja muusikoita vituttaa!"

Mulla on vielä tallessa tuo kasetti. Olisiko peräti ainut kopio. Ja hyvä niin. Kuuntelin kasetin läpi tämän blogin innoittamana, ja huh... 

"Oikeat" biisit koostuu yleensä yhdestä sointukierrosta, jota soitetaan koko biisin ajan ja Tommi huutaa siihen päälle. Mä halusin ottaa kantaa jo tuossa vaiheessa (14-15 vuotiaana!), eli mukana oli biisejä, joissa kritisoidaan kovasti eri asioita. Yhdessä biisissä lauletaan "vihaan tätä systeemii", ja kuinka se rajoittaa meidän elämää. Mitähän me oikeasti tiedettiin tuohon aikaan ja tuon ikäisinä jostain systeemistä? Tai politiikasta? Mutta noista asioista kai piti silloin laulaa. Sinne punk-muottiin oli helppo pudota, kun ei ollut vielä syntynyt täysin omia ajatuksia, tai näkemyksiä asioista.
Ajankuvan mukaisesti mukana oli myös armeija-vastainen biisi, kuten myös kirkon-vastainen biisi. (Kerrottakoon tässä vaiheessa, että en käynyt armeijaa, ja erosin kirkosta samana päivänä, kun täytin 18 vuotta.)

Mukana on myös biisejä, jotka on aikamoista tajunnanvirtaa, niissä ei ole mitään selkeyttä, vaan eri osia (jos niitä on) soitetaan ihan miten sattuu, ei kuitenkaan kahta kertaa samalla lailla. Nää on ihan syystäkin merkattu kasetille nimellä "ylijäämämusiikkia".
Sanoituksia oli osa valmiina ja Tynkä niitä lauloi kun me Nipen kanssa vaan soitellaan niitä näitä. Toisinaan, tai aika usein, Tynkä joutui lennosta keksimään lisää sanoja, kun biisit ei vaan meinaa loppua millään, improksi tuota kai nykyään kutsuttaisiin.

Mukana on myös Kaaoksen Kytät on natsisikoja oikeilla sanoilla, mutta omilla soinnuilla! Kun mä en löytänyt korvakuulolta biisin sointuja, niin soitin ihan omiani. Sama juttu Rattuksen Rumia Ruumiita -biisin kanssa. Aikamoista.
Ihan kasetin lopusta löytyi vielä Vandaalien Auschwitz oli rautaa ja Laman Bussi. Pitäisi melkein laittaa nää versiot Häklille ja Epelle malliksi, kuinka asiat tehtiin Pieksämäellä vuonna 1982...
Tässä näytepala syksyltä -82. Kooste kolmesta biisistä: Pummi, Rotusorto ja Rumia ruumiita (Rattus "cover").



Aika nopeasti tyyli muuttui sahaavammaksi, nopeammaksi, enempi hc-tyyliseksi. Mä olin suhteellisen innoissani hc-bändeistä ja olisin halunnut meidänkin bändistä sellaisen. Toisaalta Nipe ei ollut soittajana tuossa vaiheessa vielä niin kehittynyt, että olisi voinut soittaa niin nopeasti ku mä halusin. Toisaalta se oli ehkä ihan hyväkin juttu.

Jossain vaiheessa loppuvuodesta -82 mietittiin, että eikös bändissä pitäisi olla basistikin. Paikallinen heavybändi Desert Plains oli juuri hajonnut ja kun me tiedettiin, että niiden basisti Pete (Petri Ikonen) on hyvä tyyppi, niin tottakai pyydettiin Petriä meille basistiksi. Pete kävikin kerran katsomassa meidän kohellusta ja nauraen sanoi, että hän ei ole meille oikea mies, mutta kokeilkaa heidän kosketinsoittajaa Timppaa (Timo Keminen). Pelotti mennä juttelemaan Timolle ekaa kertaa, kun se oli kuitenkin jo kokenut rock-muusikko, se oli soittanut ainakin yhden keikan (jonka mä muuten näin!) Uskallettiin kuitenkin pyytää Timo treeneihin, ja jumankauta, Timo halusi tulla bändiin! Eipä tuossa vaiheessa vielä tajuttu millainen kultakimpale saatiin mukaan. Tai että tästä alkaisi koko elämän kestävä ystävyys.

Timohan oli enempi heavy-mies, mutta me alettiin Nipen kanssa "aivopesemään" sitä, eli soitettiin sille punkkia ja lainattiin levyjä. Ja kyllähän Timo innostui, kun kuuli bändejä kuten Jam, Clash, Stranglers, Stiff Little Fingers

Nyt kun meillä oli ihan oikea bändi kasassa, niin pitihän sille saada kunnon nimi. Meillä oli kaikenlaisia huonoja nimi-ideoita, niin kuin Disaster, ja jo edellä mainittu Rotusorto, mutta mikään niistä ei tuntunut hyvältä.
Keväällä 1983 Nipe ja Timo selailivat pornolehteä, sieltä löytyi hassu sana: Climax. Suomennettiin se ja näin bändi sai nimen johon kaikki olivat tyytyväisiä: Klimax.
Samoihin aikoihin myös minä sain uuden nimen. Nipe oli alkanut kutsumaan mua Näkä -nimellä.

perjantai 2. marraskuuta 2018

5. Suvivirsi (Eka demo, Klimax)

1984

Jossain vaiheessa tuli poikien kanssa puheeksi, josko tehtäisi demo, kun noita biisejäkin on. Nipe oli nähnyt lehdessä mainoksen, että Helsingissä kuulemma olisi studio. Sinne siis.

Meillä oli rahaa sen verran, että saatiin neljä tuntia aikaa Studio 303:sta. Mentiin paikalle ja soitettiin biisit livenä sisään. Kitaravahvistimena siellä oli Peaveyn Classic, ja sattumoisin siinä oli ihan siedettävä soundi valmiina. Kylläpä kävi tuuri.
Pohjien soittoon ei kauaa mennyt, oltiin treenattu biisit niin hyvin, ettei niissä ollut mitään ongelmia. Useimmat biisit soitettiin ekalla otolla sisään.
Pohjien soiton jälkeen mentiin Nipen kanssa tarkkaamoon kuuntelemaan, kun Timo alkoi laulamaan. Muistan elävästi sen, kuinka jännitettiin Nipen kanssa miten Timo biisit laulaa. Pelättiin vielä siinä vaiheessa, että osaako se laulaa vai ei. No osasi. Todellakin. Ei ole sen jälkeen tarvinnut pelätä.

Samassa studiossa oli käynyt vähän meitä ennen mikkeliläinen Nussivat Nunnat. Kyseltiin studiomieheltä, että ollaanko me parempia ku ne. Heh. Kauhia kilpailuvietti päällä. No ei me kyllä oltu parempia ku Nussivat Nunnat. Kukaan ei oo.

Demoa, jota kutsutaan yleisesti "Suvivirsi-demoksi", lähetettiin joihinkin mestoihin, esim. pienlehtiin. Laitettiin ilmo myös Rumbaan, sitäkin kautta saatiin kasetteja "myytyä".
Demolta napsittiin biisejä useammallekin kokoelmakasetille. Kuinka hienoa se olikaan, kun joku otti yhteyttä ja sanoi, että haluaa meidät mukaan kasetilleen.

En enää muista kenen idea oli tehdä oma versio Suvivirrestä. Mut mun idea taisi olla se pätkä Emmaa siellä keskellä.




Muistan hyvin sen hetken, kun luin Lihanukke -zinestä ensimmäisen arvion demosta. Pelotti, että teilataanko meidät tyystin. No ei teilattu. Tykkäsivät perkeleet. Oli hieno tunne. Joku tuntematon ihminen tuolta suuresta maailmasta tykkää meidän bändistä!
Lihanukke
Laitettiin demo Erosen Riston kautta myös amerikkalaiseen punklehteen Maximum Rock’n’Rolliin. Sitä kautta tuli yllättävän paljon yhteydenottoja ulkomailta. Oli jotenkin hassua laittaa meidän musaa ulkomaille.
MRR #14/84
Vaikka tuntui, että koko ajan oli lähettämässä kirjeitä sinne ja tänne, niin toki olisi voinut olla vieläkin aktiivisempi. Tavallaan itselle riitti se, että sai soittaa bändissä hyvien ystävien kanssa. Kaikki muu oli bonusta.

Niin ja olisi varmaan kannattanut tehdä demoon ihan oikeat kannet. Tai edes ostaa aina uusia kasetteja, minä kun pöllin välillä mutsilta sen kasetteja ja äänitin päälle. Kerrankin joku ulkomaan heppu laittoi kirjeen, ja kiitti kasetista, myös siitä hassusta musiikista, mitä tuli meidän demon jälkeen.

(EDIT: Löysin kirjeen, sen on lähettänyt chicagolaisen Rights Of The Accused -yhtyeen kitaristi Jay.
"Thanks also for the funny terrible Finnish music on the tape. Do you steal tapes from your parents like I do? The part with the little baby was pretty funny too!")

Iisalmesta saatiin oikein rahaakin.
Kuva: Satu Isoaho
Yksi kaveri (Teemu Säilä) lupasi tehdä meille paidat. Otettiin valokuvia ja sit se väsäsi kolme kappaletta niitä paitoja. Mun mielestä se paita näytti ihan paskalta, niin möin sen sit yhdelle hc-punkkarille. Kylläpä kannatti, perkele. Olisi ollut mukava muisto tuosta ajasta. Onkohan Nipellä tai Timolla paidat vielä tallessa?
Teemuhan teki meille myös jonkun keikkajulisteenkin.

Kesällä -84 ostin Sistosen Jonilta Säkän vanhat HH-merkkiset laulukamat. Muut pojat lähti Interrailille ja meikä ostaa kesätyörahoilla laulukamat, vaikka en ole ikinä laulanutkaan… Halusin panostaa bändiin.
Noilla kamoilla treenasi ja jopa keikkaili myöhemmin esim. Fucking World ja Hitmen 3. Joskus lainasin kamoja myös Jore Vastelinin Dead Societylle. Nykyisin tuo lauluvahvistin on Rue Morguen Larilla kitaravahvistimena. Toisaalta, aika hyvä sijoitus.


Suunniteltiin parin kaveribändin kanssa kokoelmakasetin tekoakin, kassulle oli nimi ja bändit olemassa: The Fuckers Show, bändeinään Klimax, Fiasko, Poliisivaltio ja Vapaa Kalja (paitsi että Vapaa Kalja oli tainnut just tässä vaiheessa muuttaa nimensä, niiden uusi nimi oli Royal Sin. Ja hyvin pian tämän jälkeen Roppolan Jani perustikin tän bändin pohjalle Romanttisen Sementin.) Ei sitten saatu kasettia ikinä julki. Harmi. Mulla taitaa olla ainut kopio kyseisestä kasetista. Klimaxin osuus olisi ollut eka demo kokonaisuudessaan.

Poliisivaltion Kara kuuntelee Klimaxin demoa.
Peku tarkkailee vasemmalla.
Lähetettiin demo myös Propaganda-Vileniukselle. Se halusi pari biisiä tulevalle kokoelma-LP:lle Finnish Spunk / Hard Beat. Lähetettiin master-nauha Vileniukselle saatesanoin: "älä muuta soundeja". Me kun luultiin, että siinä vaiheessa voi vielä miksata biisejä, tai ainakin jotenkin muuttaa soundeja. Finnish Spunkilla on Klimaxilta kaksi biisiä: Suvivirsi ja Moskova. Yhtään bändikuvaa ei lähetetty, en kyllä muista miksi.
Jälkikäteen kun juttelin Vileniuksen kanssa, niin hän olisi halunnut julkaista meitä enemmänkin, jotain EP:tä se oli muistaakseni miettinyt. Mutta eipä se meidän kanssa tuollaisesta mitään tuolloin puhunut. Ja me ei vaan oltu jostain syystä kauhian innoissaan Propagandasta. Siitä kun oli kaikenlaisia juttuja liikkeellä. Kyllähän se lähetti meille jonkun sopimuspaperinkin, mutta ei me sitä allekirjoitettu.

Meillä itsellä ei ollut rahaa, eikä edes ajatustakaan, että oltaisi julkaistu omakustanne. Eikä me kylläkään edes tyrkytetty demoa kenellekään levy-yhtiölle sillä ajatuksella, että siitä olisi levy tehty. Oltiin vaan pirun tyytyväisiä ja ylpeitä, että oltiin saatu demo ylipäätään tehtyä.

Mutta tokihan se oli hienoa päästä levylle. Mähän tykkäsin noista Propagandan kokoelmista (Russia bombs Finland ja Hardcore 83), joten olihan se mahtavaa olla siellä "isojen" bändien seassa. Mutta toisaalta, ei toi kokoelma kyllä mitään isompia hurraa-huutoja aiheuttanut meidän leirissä.

Keikkoja soitettiin siellä täällä, pääasiassa Pieksämäellä. Mutta käytiin me myös mm. Suonenjoella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lempäälässä, Iisalmessa, Haukivuorella, Suolahdessa (jonka keikan järkkäsi tuleva bändikaverini, Hitmen 3:n Mikko Järvinen. Tuolloin en miestä vielä tuntenut. Samalla keikalla soitti Järjen Ääni -niminen bändi, jossa soitti toinen tuleva Hitmen 3-kaveri, Jyrki Huotari. Jyrkiäkään en vielä tuolloin tuntenut sen paremmin.)

Soitettiin Puntala Rockissakin. Mentiin perjantaina paikalle ja sanottiin, että meillä on bändi, saadaanko soittaa. Joo, saatte soittaa, mutta vasta lauantaina. Noh, alettiin sitten juomaan viinaa ja kun oltiin mukavassa jurrissa, tuli tää tyyppi sanomaan, että teillähän oli bändi, nyt samantien soittamaan. Toki mentiin. Mutta oltiin niin kännissä, ettei siitä tullut oikein mitään. Sen verran siitä oli hyötyä, että keikan jälkeen sovittiin, että jatkossa ei kännin takia keikkoja mokailla.

Tehtiin treeniksellä Roppolan Janin kanssa muutaman biisin nauhoitus. Tällä nauhalla on pari sellaista biisiä mitä ei muualta löydy. Esim. Mä aion elää, jossa laulettiin niinkin kaukaisesta asiasta, kuin täysi-ikäisyydestä (kun sä täytät 18, et jaksa innostuu).
Tehtiin myös biisi koe-eläimistä. Meillähän oli oikeasti ajatus, että oltais yritetty murtautua koe-eläin labraan. Kuopiossa sellainen kuulemma oli. Ei sitten tietenkään päästy puheita pidemmälle. En kyllä enää muista mitä olimme aikoneet siellä tehdä.

Vuodenvaihteessa 84-85 järjestettiin Pieksämäellä ulkoilmakeikka! Hiukan pelotti kuinka homma toimii, kun pakkasta oli kuitenkin ihan perkeleesti. Mutta kun lavalla oli useampi lämmitin, niin kyllä siellä soittamaan pystyi.

Toi olikin mahtava tapa juhlistaa erittäin hienoa vuotta 1984! Se on ollut itselle ihan parasta aikaa, kasvun aikaa. Sai jakaa uusia, hienoja kokemuksia ihan parhaiden tyyppien kanssa!


torstai 1. marraskuuta 2018

1. Alkuräjähdys, eli mistä kaikki alkoi?! (Anti-Polio)

1981-1982

Kaikki alkoi vuoden 1981 alussa, kun Pieksämäellä asuintalomme kellarissa istuin kolmen luokkakaverin kanssa ihmettelemässä maailman menoa. Yhtäkkiä saan päähäni, että mitäs jos perustetaan punkbändi! Muut ihmettelee, että ääh, ei kiinnosta. Ainoastaan kaverini Rauno (Häkkinen) on asiasta innostunut.

Olin innostunut punkista pari vuotta aiemmin. En osaa valitettavasti osoittaa tiettyä päivää, hetkeä, tai biisiä milloin tämä tapahtui. Eikä sillä niin väliä olekaan.
Isobroidini Jarkko (Jari Närhi) kuunteli kotona paljon musaa pikkumankastaan. Siellä soi perinteiset Sladet, Hurriganesit, Sweetit, Sleepparit... Ensimmäisiä hetkiä, kun tajusin diggaavani jotain biisiä oli, kun koulumatkalla (olin tuolloin ala-asteella) lauleskelin Sladen Far Far Away -biisiä. Kuudennella luokalla koulussa oli levyraati, johon sai viedä oman biisin mukanaan. Kerroin aamulla koulunpihalla kavereille, että mun biisi on "Aja hiljaa, isi". Kaverit naureskelivat, että jätkällä on mukana lastenlaulu. Mutta se olikin Kontran versio. Tykkäsin myös niiden Jerry Cotton -biisistä. Ja Sleepparihan oli myös ihan parhautta.
Jossain vaiheessa isobroidi hoksasi, että pikkujäbähän tykkää punkista. Sillä oli muutama kaveri ketkä tykkäsi punkista ja sitä kautta se toi mulle punklevyjä; Jamia, Stranglersia, Sex Pistolsia, Clashia... Siitä se sit lähti.
Ja takaisin tarinaan... Koska meillä oli kotona kitara, jonka isoveljeni Jarkko oli tehnyt puukäsitöissä, ilmoitan olevani bändin kitaristi. (Turha kai edes mainita, että en ollut ikinä edes yrittänyt soittaa kitaraa, saati pitänyt moista kapistusta sylissäni.) Rauno haluaa olla rumpali.
Veljeni tekemä “kitara” oli ihan kauhea kapistus. Eihän sillä oikeasti pystynyt soittamaan. Eikä sitä saanut edes vireeseen. Toki enhän mä edes osannut virittää… tai tiennyt, että niitä ylipäätään pitää virittää...
Iloinen jälleennäkeminen 37 vuoden jälkeen.
Asian huomattuani, yritin pummata äidiltä rahaa eräässä kaupassa olevaan “oikeaan” kitaraan. Se oli joku SG-kopio. Enhän mä sitä käynyt edes koittamassa, kunhan näin sen roikkuvan kaupan ikkunassa. Olisi maksanut muistaakseni 250 tai 350mk.
“Et sinä kuitenkaan jaksa kauaa sitä musiikkia harrastaa.” Näillä sanoilla äiti torppasi kitaran oston. Petyin tietysti raskaasti, mutta samalla ymmärsin kyllä äitiä. Rahaa ei todellakaan ollut laittaa mihinkään ylimääräiseen.
Äidin miesystävä kuitenkin toi jostain tosi paskan akustisen ja hoiti mulle kaverinsa kitaransoiton opettajaksi. Menin innoissani ensimmäiselle kitaratunnille sillä ajatuksella, että nyt musta tehdään kerralla punk-kitaristi. Jotain klassisia sointuja se mulle antoi kotiläksyksi.
Eräs koulukaverini, joka osasi soittaa kitaraa, vinkkas, että punkissa, ja rokissa muutenkin käytetään usein tällaista kuin barre-otetta. Tästä innostuneena menin vieläkin enemmän innoissani toiselle kitaratunnille. “Näytäpä mulle kuinka se barre-ote oikein otetaan!” No, eipä näyttänyt, vaan vaati, että jatketaan klassisten sointujen opettelua. Siihen loppui mun tunneilla käynnit ...ja alkoi pään hakkaaminen seinään. Jälkikäteen on helppo viisastella, että olisi vaan kannattanut käydä niillä tunneilla, olisi varmasti ollut helpompaa. Toisaalta, näin itseoppineena sain ainakin kehiteltyä omanlaisen, persoonallisen tyylin soittaa.
Koulukaverini sitten piirsi paperille kuinka se mystinen barre-ote otetaan. Toki mä tulkitsin sen piirustuksen väärin. Voi kun joku olisi tuolloin kertonut, että kahdella sormellakin saa otteen aikaiseksi… Mä vaan halusin päästä soittamaan punkkia, mutta kun sormet eivät vaan totelleet.
Kesällä -81 saimme käyttää Raunon perheen maatilan tallia musisointiin. Kun rahaa ei ollut, niin tehtiin kaikki itse, rummut, vahvistimet, kitarat ja bassot. Houkuteltiin Raunon naapuri Eero (Nykänen) basistiksi. Olin hätäpäissäni heti alkuvuodesta alkanut tekemään puukäsitöissä bassoa.
Jokunen tuttu kävi kokeilemassa laulajaksi, mutta kun ne näki meidän touhun, niin kääntyivät nopeasti takaisin. Me ei oikeasti osattu mitään. Toisaalta se ei haitannut, koska silloin meillä ei myöskään ollut mitään sääntöjä.
Tämä kitaraa soittava koulukaverini tuli jossain vaiheessa käymään ja katsomaan meidän touhuja. Hitto, kun sillä kesti ikuisuus saada kitara vireeseen. Eikä se edes saanut. Ei voinutkaan, koska aina kun kieli katkesi, mä siirsin kieliä niin, ettei jää turhia koloja. Kieliä oli liian vähän ja ne oli ihan väärässä järjestyksessä. Eikä sitä kitaraa siis muutenkaan saanut vireeseen. Mutta eipä se minua häirinnyt.
Ostettiin Pelle Miljoonan nuottikirja, mutta eihän me siitä mitään ymmärretty, kun ei osattu sointuja, eikä tajuttu niitä merkintöjä. Joku C#m oli ihan hepreaa. Eikä tuolloin ollut mitään Internettejä mistä olisi voinut tsekata noita juttuja.
Seuraava talvi meni Häkkisten pihassa olevassa leikkimökissä. Vedettiin pitkällä roikalla sähköt sinne. Olihan se kylmä ja pieni, mutta muuten ihan ok. Raunon isä ei muuten tykännyt meikäläisestä yhtään. Ilmeisesti pelkäsi, että vien poikansa pahoille teille.
Tässä vaiheessa me osattiin soittaa yksi biisi: Laman Raha. Myöhemmin saatiin toinen biisi, kun pyydettiin erästä kaveria näyttämään kuinka Anti-Nowhere Leaguen I Hate People menee. Hitto, n
yt meillä oli kaksi oikeaa biisiä mitä soitella.
Mun isoveljet Jarkko ja Ari (Närhi) katseli mun soittohommia ja ajattelivat jeesata pikkuveljeä. Ostivat mulle joululahjaksi Maya -kitaran! Se oli hieno Stratocaster-kopio. Hitto, että sillä oli helppo soittaa. Ja sen sai vireeseen! Se Maya pelasti mun soittouran.

Mun eka oikea vahvistin oli tän tyyppinen. (Kuva netistä)
Jossain vaiheessa tein paikallisesta musiikkikaupasta hienon löydön, siellä oli halvalla haitarivahvistin Farfisa, johon sai kerralla kiinni monta soitinta. Ai että se oli hieno. Annoin sen seuraavana kesänä HC-punkkareille. Enpä muista enää miksi niin tein, olisihan sille ollut itselläkin käyttöä.

Keväällä, kun Raunon isä sai lopulta metelöinnistä, tai minusta, tarpeekseen siirryttiin naapuriin Eeron autotalliin.
Myöhemmin keväällä koululla järjestettiin tapahtuma, jonne oltais saatu mennä soittamaan. Onneksi ei menty.
Mitään treeninauhoja ei ole säästynyt, enkä kyllä ole edes varma nauhoitettiinko me mitään. Toisaalta eihän meillä ollut kuin ne pari biisiä mitä soitettiin, mitäpä niitä äänittämään.
Eikä me mitään kuviakaan otettu. Eikä bändillä edes ollut kunnon nimeäkään. Yksi ehdotus oli Anti-Polio.
Näihin aikoihin Eerolla ja Raunolla rupesi molemmilla rokkitouhut hiipumaan. Kun näytti, että homma loppuu, niin mun piti alkaa miettimään tulevaisuutta uudelta kantilta. Mä en aikonut lopettaa tähän. Justhan mä pääsin vauhtiin!