22. Tallinna-Haapsalu (The Fucking World)

1989

"Mahorkan tuoksu leijailee ympäriinsä sekoittuen länsitupakan hajuun. Tuossa tuoksussa on jotain mystistä. Silloin tällöin mietin, ja jopa ehkä kaipaankin sen tuoksua."

Tallinna

Huhtikuussa Rumba järjesti rock-henkisen ystävyysmatkan Eestiin. "Valuuttavapaata kulttuurinvaihtoa", niin kuin menomatkalla laivalla johonkin viralliseen lappuun kirjoitettiin. Bändeinä oli Suomesta Shadowplay ja Fucking World. Samoilla bändeillä, lisättynä eestiläisillä Röövel Ööbikillä ja Babachilla oltiin soitettu aiemmin maaliskuussa Helsingissä Vanhalla.

Mulla ei ole mitään muistikuvaa kuka tai miksi meidät otettiin mukaan tonne. Mutta hyvä, että päästiin.

Mentiin Tallinnaan hyvissä ajoin (aikaeron takia, heh) ja oltiin siellä kaikkiaan viisi päivää ja soitettiin kaksi keikkaa. Eka keikka oli jossain klubilla (taisi olla Kino Kosmos nimeltään) ja toinen oli keskeneräisessä (?) jäähallissa. Siis ihan helvetin isossa ja kylmässä mestassa. Se oli kyllä yksi oudoimmista keikkapaikoista jossa on tullut soitettua.

Tässä ote Joose Berglundin Stupido Records 30 vuotta kirjasta: "Lupailtu 'jäähallikiertue' supistui pariin keikkaan Tallinnassa, joista toinen todella oli Katriorgin vanhassa jäähallissa. Halli ei ollut muutamaan vuoteen nähnyt jäätä, eikä paljoa muutakaan remonttiaktiviteettia. Lepakkoluola oli tuohon halliin verrattuna luksusta. Takahuonetarjoiluista ei ollut tietoakaan, vaan Fukkari-kitaristi Näkä haki meille kaupasta virolaisia kalasäilykkeitä. Puutikulla siinä sitten popsittiin sardiinia suoraan purkista ja huuhdeltiin vodkalla alas."

Toi koko matka oli kauhiata juopottelua. Tai siis ainakin osalla meistä, osa porukasta sai käsiinsä morfiinia ja lukittautuivat hotellihuoneeseen. “Kivun lievitystä, varmuuden vuoksi.” Toki mullekin tarjottiin mahdollisuutta tutustua mister Morfiiniin, mutta jätin tapani mukaan väliin moiset tuttavuudet.
Joku ilta oltiin jossain baarissa, ja siinä samassa porukassa oli paikallinen nätti nuori tyttö. Toki kiinnostuin ja koitin päästä juttusille. Tuntui, että homma jo hiukan lämpeni, kunnes selvisi, että tytön poikaystävä istui siinä vieressä. Mä ihmettelin meininkiä, mutta se poika oli vaan, että ei haittaa, anna mennä vaan. No en antanut. Eihän tollanen nyt oo mistään kotoisin, että annetaan joidenkin ulkomaan rokkipellejen tehdä mitä huvittaa.

Taidettiin saada jotain pientä päivärahaa Rumbalta. Ei mitään isoja summia ja silti tuntui, että oli miljonääri. Huvitti kun syötiin hotellin ravintolassa ja melkein kilpailtiin kuka saa maksaa. Ja listalta tilattiin kalleinta sapuskaa. Huonepalvelu toimi myös moitteetta. Mikäs siinä ollessa, kun olutta kannettiin huoneeseen asti. Eipä tuon jälkeen ole vastaavaa tullut harrastettua.

Jonain välipäivänä mentiin koko revohka johonkin Tallinnan ulkopuolelle syömään, juomaan ja saunomaan. Pysähdyttiin jossain tienvarsibaarissa, jossa oli piikki auki. Pyysin vodkaa limulla. Lasi yli puoleen väliin vodkaa ja ihan vähän limua. Pyysin laittamaan lisää limua, jolloin baarimikko kysyi: “eikö vodka hyvä?” No olihan se ihan jees, mutta kun vatsa kipuili jo muutenkin ja halusin aloittaa hiukan kevyemmin. Mulla oli tuohon aikaan viski-kuuri menossa, eikä mun vatsa siitä tykännyt. Fiksuna poikana tuumin tuolloin, että kyllä se on kahvi, kun rikkoo vatsan. Lopetin siis kahvin juomisen... ja jatkoin viskin juomista. Eikä vatsa parantunut yhtään.

Kuva: Janne Mäkinen

Tuolla Rumban reissulla oli mukana ainakin Stupidon pojat Joose ja Jorma, sekä edesmennyt päätoimittaja Kuusinen (joka siellä saunaillassa näytti mulle, miten voi päätellä onko tulossa täysikuu, vai oliko se jo. Tätä olen useasti koittanut muistella, mutta ei vaan tule mieleen mikä se jippo oli. Enkä jaksa googlailla. --- No joo, googlasin kuitenkin. Nyt mä tiedän. Tiedätkö sä?)

Oli siellä paljon muitakin, mutta enhän mä enää muista ketä. Meidänkin porukkaan kuului ainakin kaksi "roudaria", eli kaveria ketkä halusi lähteä mukaan juopottelemaan.
Joku yö, kun oltiin menossa jostain baarista hotellille, vai oltiinko me menossa Villun luo jatkoille, mutta joka tapauksessa yritettiin löytää taksia. Ei näkynyt taksia, eikä juuri muutakaan liikennettä. Villu sanoi, että odottakaa hetki. Sit se lähti säätämään ja eikös vaan saanut puhuttua tavallisen joukkoliikennebussin meidän käyttöön. Sillä sitten köröteltiin määränpäähän. Kun et saa taksia, ota bussi.

Oisko ollut viimeisenä iltana, kun Jani tuli poski ruvella hotellille. Olivat olleet jossain kadulla, kun paikalliset olivat alkaneet uhitella, tai toisin päin. Siinä sekoilun ytimessä eräs meidän porukasta oli kaivanut linkkarin taskustaan, kuulemma peloittelu tarkoituksella. Jani oli mennyt väliin, ja siinä sekavassa tilanteessa paikallinen urho oli potkaissut Jania naamaan. Jotain tollasta tyhmää ja sekavaa siellä oli käynyt. Kyllä vitutti.

Suomeen palatessa yksi meidän mukana ollut “roudari”, jonka nimeä en viitsi mainita, tuli takaisin perse täynnä sitä poikien hommaamaa morfiinia.

Itse keikoista mulla ei ole juurikaan mitään muistikuvaa. Kai ne ihan ok meni?! Shadowplay oli ainakin pirun hyvä siellä jäähallissa.

Kulttuuritalo

Pian Eestin reissun jälkeen soitettiin akustisesti Vasemmistofoorumin tapahtumassa Kulttuuritalolla.

Siellä oli menossa illallinen ja me sinne samaan aikaan soittamaan akustisesti muutama biisi. Diili oli hyvä: kolme biisiä - kaksi tonnia rahaa, vai olikohan se kaksi biisiä - kolme tonnia rahaa? Heti meidän soiton jälkeen kuultiin, että muuten kiva, mutta kun tuli niin kauhean lujaa. Mitähän ne olisi tuumanneet, jos oltais soitettu ihan oikea sähköinen keikka?

Olihan se nyt ihan absurdi tilanne soittaa punkkia, vaikkakin akustisesti, kun juhlaväki syö illallista. Ei oltu ihan oikeassa paikassa.
Myöhemmin illalla JMKE soitti samassa paikassa oman keikkansa. Oli huvittavaa katsoa, kun siististi pukeutuneet juhlavieraat pisti jalalla komeasti Tere Perestroikan tahtiin. Silloin ei enää syöty, silloin näemmä juotiin.

Haapsalu

Tässä vaiheessa mun henkilökohtaisessa elämässä taas sattui ja tapahtui. Sekoilu jatkui, eikä suhteet pysyneet kasassa. Pakko myöntää, etten todellakaan ollut mikään paras seurustelukumppani tuohon(kaan) aikaan. Oli muutoksia ilmassa. Isojakin muutoksia, joista en vielä tiennyt mitään, mutta niistä hiukan myöhemmin lisää.

Toukokuussa mentiin heti uudestaan Eestiin. Tällä kertaa Haapsaluun, jossa oli Haapsalu Kevad -niminen tapahtuma. Mentiin pari päivää ennen keikkaa Haapsaluun. Sinne päästyämme meidät vietiin heti johonkin kulttuurikeskukseen, jossa oli menossa iltamat. Ajateltiin lähteä katsomaan millainen pitäjä Haapsalu oikein on, mutta ovella olikin tiukkoja ja tylyn näköisiä tyyppejä estämässä meidän ulos menemisen. Ihmeteltiin, että mikäs juttu tää nyt on, kun ei saada lähteä sieltä kulttuurikeskukselta mihinkään. Selvisi, että emme saa kulkea kaupungilla ilman, että paikallinen järjestäjä on mukana. Saatiin puhuttua, että se edellisen reissun poikien tallinnalainen “kontakti”, joka oli tullut sinne Haapsaluun, oli meidän vastuuhenkilö. Hänen kanssaan saatiin kulkea kaupungilla. Mutta missään, siis MISSÄÄN tapauksessa merelle ei saa mennä! Se oli ehdottomasti kiellettyä. Eikä saanut olla kännissä.

Tällä tallinnalaisella kontaktilla oli isänsä auto lainassa. Ajeltiin sillä autolla liian isolla porukalla, eikä sillä tyypillä ollut ajokorttia. Ja lisäksi hänellä oli isohko tukku Amerikan dollareita, joka oli tosi, tosi huono juttu. Taisi olla pikkasen maistissakin vielä. Niin ja taisi olla vielä tuliaisiakin meidän pojille, eli säkki ruohoa.

Ja tietysti miliisi pysäytti meidät. Me oltiin ihan varmoja, että nyt lähti heppu samantien vankilaan. Mutta ei, sai jonkun pienen sakon ja määräyksen viedä auto meidän kotiinlähdön jälkeen Tallinnan poliisiasemalle. Kilvet ottivat pois, ne sai takaisin sitten Tallinnan poliisilta. Mutta se sai kuitenkin edelleen ajaa sitä autoa. Eivät onneksi ratsanneet autoa, eli eivät löytäneet niitä dollareita, eikä ruohoa. Jos olisivat, niin silloin olisi häkki heilahtanut. Ja me oltais oltu aikamoisessa kusessa.

Soitettiin keikka ulkona linnan raunioiden keskellä. Tai en mä tiedä oliko se linna, mutta siltä se vaikutti. Mä olin vähän aiemmin hankkinut itselleni langattoman systeemin. Siellä mä sit juoksentelin pitkin isoa pihaa. Ihmiset katsoivat ihmeissään, osoittelivat mua ja supattelivat. Oli todennäköisesti ensimmäinen langaton systeemi Haapsalussa. Möin muuten ton langattoman muutaman vuoden jälkeen 69 Eyesin Timo-Timolle.

Keikan aikana yleisö istui kiltisti tuoleilla ja olivat ihan hiljaa biisien väleissä, mikä oli tosi omituista. Me katseltiin poikien kanssa toisiamme ihmetyksen vallassa, mitä helevettiä täällä tapahtuu...

Ja kun keikka loppui, niin ihmiset vaan lähtivät saman tien pois sen enempiä taputtamatta. Mistään encoreista ei tietoakaan. Olivat varmaan onnessaan, kun pääsivät pois. Olikohan niitä nätisti "pyydetty" olemaan paikalla koko keikan ajan?

Saatiin kuulla, että oltiin ensimmäinen länsimainen rockbändi Haapsalussa.

Jotain rahaa me siellä saatiin eikä kaikkea saatu millään kulutettua ja ennen Haapsalusta pois lähtöä piti päästä niistä lopuista eroon, niitä kun ei saanut viedä Suomeen. Jypä ainakin antoi loput omat rahansa jollekin mummolle jossain kauppakeskuksessa ja sanoi "ma armastan sind". Kauheasti se mummo jotain selitteli, mutta eihän me mitään ymmärretty. Taisi olla onnessaan.

Poislähtö olikin sitten oma episodinsa. Samaan aikaan meidän kanssa sinne Eestiin lähti joitakin ohjelmatoimiston tuttuja. Lähtiessä satamassa (Helsingissä) S-Tuotannon Sampo antoi kaikki laivaliput näille oululaisille, koska “teihin ei voi luottaa, hävitätte liput kuitenkin”. Oltiin siis sovittu, että treffataan tää porukka satamassa ja ne tulee samalla laivalla takaisin Suomeen. Mennään terminaaliin, eikä näitä tyyppejä näy missään. Aikaa kuluu ja laivan lähtö lähenee, eikä niitä "vastuullisia" tyyppejä - eikä meidän laivalippuja - näy missään. Eikä meillä tietenkään kellään ollut rahaa, että oltais voitu ostaa uudet liput. Näytti jo siltä, että joudumme jäämään perseaukisina yöksi Tallinnaan. Lopulta pitkän keskustelun jälkeen tää meidän paikallinen kontakti sai jotenkin puhuttua ihan viime tipassa meille liput laivaan.

Kylläpä vitutti koko sotku. Mutta päästiin kuitenkin kotiin.

17. Punkkia ja mäkihyppyä (The Fucking World)

1988

Vuodenvaihteessa 87-88 tapahtui henkilökohtaisessa elämässä iso muutos. Meillä oli ollut vuoden kimppa-asunto Sturenkadulla Janin ja yhden kaverin kanssa, mutta - yllätys, yllätys - vuokrasopimusta ei jatkettukaan. En muista enää miksi ei koitettu löytää uutta asuntoa kimpassa, vaan jokainen lähti omilleen, kuka minnekin.
Mulla alkoi tässä vaiheessa parin vuoden asunnottomuus. Aluksi, eli heti vuoden -88 alussa kannoin kassini ja kissani Mariankadulle Krunikkaan, jossa silloinen tyttöystäväni asui HYKSin työntekijöiden asuntolassa. Siellä siis asui kymmenisen naista, jokaisella oli oma pieni huone ja yhteiset suihku- ja keittiötilat. Ja sinne minä siis majoituin ajatuksella "jos mä tässä hetken viivyn kunnes löydän asunnon jostain". No, enhän mä edes etsinyt asuntoa. Jotenkin toi kavereiden nurkissa oleminen tuntui niin tutulta, kun oli asunut jo vuosia jonkun/joidenkin kanssa kimpassa, ettei se oikeastaan haitannut.
Paitsi, että kyllä se välillä vitutti, kun ei ollut mitään omaa. Edes omaa sänkyä. Eikä aina edes avainta.

Kuva: Petri Anttonen

Vuoden ensimmäisessa Rumbassa (1/88) oli vuoden 1987 Rumbapolli, eli lukijoiden äänestämät suosikit. Fucking World oli Uusi kyky -kategoriassa sijalla 3, edellään Boycott ja Clifters. 15 ääntä enemmän ja oltais oltu kakkosia. Human Rights oli Biisit-kategoriassa sijalla 12.
Bändi-kategoriassa jäätiin juuri ja juuri 15:sta ulkopuolelle.

Rumba 1/88.

Helmikuussa mentiin tekemään toista singleä Pokolle. Pyydettiin taas Hannu Leidéniä puikkoihin. Biiseiksi valikoitui Man For Sale ja Bad Hat.
Studiossa ollessamme huomasimme siellä lojumassa erilaisia soittimia. Joku sai idean, että mitäs jos tekisimme A-puolen biisiin intron, jossa jokainen soittaisi jotain itselleen outoa soitinta. Mulle tietysti tyrkättiin helvetin iso haitari kouraan. Enhän mä jaksanut (saati osannut) pitää sitä oikealla tavalla, vaan mä pidin sitä kiinni lattiassa toisella jalalla ja nostelin kahdella kädellä samalla painaen koskettimia (jotka mulle näytettiin, enhän mä olisi oikeita ääniä muuten löytänyt). Sitä paitsi siitä härvelistä lähti niin jumalattoman kova ääni, että mut komennettiin käytävään soittamaan. Olisipa jollain ollut kamera mukana...

A-puolen Man For Sale on suht perinteinen rokkitsipale, joidenkin mielestä liiankin perinteinen. “Pieksämäen Popeda”, tokaisi Salmisen Timppa, kun biisin kuuli.
Hyvä keikkabiisi se kuitenkin oli. Kuuletko muuten keskellä biisiä Janin sanovan: "Buy this record"? Siellä se on, kuuntelepa tarkkaan. Joissain muissakin biiseissä on Janin kuiskauksia, mutta en just nyt muista missä.
B-puolen Bad Hat oli mukana jo joillain Janin aikaisemmilla bändeillä, tosi vanha biisi siis. Itse asiassa tota biisiä soitettiin myös FSF:n keikoilla vuonna 1986.

Aamulehden Allakka-liite 8.10.1988:
"Man for Sale -biisin, joka on singlenä tuottanut yhtyeelle mainetta, Jani sanoo omistaneensa tyhjäpäisille macho -bändeille. -Haluamme soluttautua syvälle rock-bisnekseen ja tuoda julki myös tämän alan epäkohtia, Jani kertoo."  

Alkuvuosi meni keikkojen osalta jotenkin ohi. Tehtiin tammi-maaliskuussa vain kaksi keikkaa (Turku ja Kouvola). Olikohan meillä näihin aikoihin meneillään ohjelmatoimiston vaihto? Lähdettiin Rocktopsista ja mentiin S-Tuotannolle (myöhemmin Welldone). Vaihdon syytä en muista, en ollut siinä hommassa mitenkään aktiivisena mukana. Olisiko syynä ollut keikkojen puute?

Sinkku julkaistiin huhtikuun alussa. Heti perään tulikin meikäläiselle mieluinen keikka; lämpättiin uudelleen aktivoitunutta Sham 69:ä. Muistan ikuisesti, kun istuskeltiin Lepakolla soundcheckiä odottaen ja Jimmy Pursey kävelee meidän luokse, puristaa kättä ja esittelee itsensä. Kyllä oli Pieksämäen poika taas ihmeissään. Ja onnessaan. Ihan samanlainen fiilis kuin edellisenä kesänä, kun Pelle Miljoona kehui keikkaa. Ei noi idolit silloin mitään tavallisia ihmisiä ollut, ne oli staroja.
 
Tuolle keikallehan tuli jonkun verran skinejä. Oli hienoa, kun Jimmy Pursey sanoi lavalta, että eihän niitä ole kuin kourallinen ja teitä on helvetin paljon enemmän, heittäkää ne ulos. Ja näinhän sitten toimittiin. Siellä oli skinien joukossa yksi mun lapsuudenystävä, Kemppainen. Se yritti mulle jotain sönköttää, mä vaan käännyin ja kävelin pois. Sen jälkeen en ole miestä nähnyt. Kuulin kyllä vuosia sitten, että olisi kuulemma ampunut jonkun tyypin jossain baarissa Tampereella. Tiedä sitten onko totta.

Samana viikonloppuna soitettiin Jyrockissa Jyväskylässä. Siellä meille tultiin keikan jälkeen sanomaan, että soitettiin niin lujaa, ettei siellä pystynyt olemaan. Eihän me mitään tarpeettoman lujaa soitettu, ihan normaali voimakkuudella pelattiin, mutta meidän mukana ollut miksaaja (jätetään nyt nimi mainitsematta) oli niin paukuissa, että tykkäsi luukuttaa tosi lujaa. Tai sitten ei tajunnut luukuttavansa niin lujaa. Ihan tutkalla se kyllä oli. Ja ainahan bändi saa nää moitteet, vaikkei sitä soittaessaan tiedä yhtään kuinka lujaa/hiljaa se musa tulee yleisöön päin.

Olin tutustunut Murtomäen veljeksiin Jaakkoon ja Rikuun. Olivat muuttaneen vähän aiemmin Rovaniemeltä Helsinkiin. Heillä oli bändi nimeltä Uni. Ehdottivat, että tehtäis huhtikuussa kimpassa pohjoisen rundi, heillä kun oli kontakteja sinne. Ja heillä oli täysmittainen bussi, jolla päästäisiin näppärästi kulkemaan koko porukka. Lopulta paikoiksi järjestyi Tornio, Rovaniemi (kaksi keikkaa) ja Kemi.
Lähdettiin ajamaan yötä vasten kohti pohjoista, ettei tulisi kiire. Eka keikka oli keskiviikkona Torniossa jossain nuorisotalolla, tai vastaavassa paikassa. Eipä juuri muistikuvia paikasta, eikä keikasta.

Kuvaaja tuntematon.

Rovaniemellä soitettiin kahtena peräkkäisenä päivänä Kesäpaikassa. Tupa oli täynnä mahtavia ihmisiä ja meno oli katossa.
Keikkojen välissä Jalla Jalla haastoi meidät mäkihyppykisaan. Pojat olivat rakentaneet niiden treeniksen viereen hyppyrimäen. "Pikkupäissään" siellä sitten kisailtiin ennen illan keikkaa. Jypä yritti kaksi kertaa hypätä, ekalla kerralla kaatui just ennen hyppyrin nokkaa, toisella kerralla onnistui jotenkin ohittamaan hyppyrin nokan. Ei tulosta.
Kenttu hyppäsi suoraan, tai vinoon, mittakeppien sekaan kaataen ne kaikki. Tulos taisi olla noin puoli metriä.
Meikäläinen leiskautti mahtavan noin 2,5 metrin lennon!
Jani oli meidän ainoa toivo saada edes jonkinlainen tulos aikaiseksi, mies kun oli nuoruudessaan hypännyt enemmänkin mäkeä. Taisi hypätä reilut viisi metriä.
Turha kai sanoakaan, kuinka kisassa kävi. Sanon kuitenkin, hävittiin selvin numeroin. No, Jallan pojat (tai ainakin osa niistä) oli oikeasti hypänneet isoistakin hyppyrimäistä. Melkein ammattilaisia siis. 

Olen hypännyt mäkeä kaksi kertaa, kerran talvella Rovaniemellä, ja kerran kesällä Helsingin Herttoniemessä. Molemmat kerrat tietty Jalla Jallan kanssa, tai oikeastaan niiden pakottamana. Oli hupaisaa, kun Jalla Jalla erään kerran tuli Helsinkiin keikalle mäkisukset mukana. Siis kesällä. Kyllä ihmiset katseli pitkään, kun mentiin metrossa niiden suksien kanssa. "Missäs se hyppyrimäki oikein on?"
Löydettiin oikeaan paikkaan, ja jollain ilveellä muistaakseni Jalla Jallan laulaja Harri sai hoidettua avaimen, jolla saatiin se alastulorinteen yli menevä ketju pois. Ja sitten vaan hyppäämään.
Jani vanhana mäkikotkana sanoi, että "kantapäät ylös, kun ponnistat". Hitto, että mua hirvitti siinä laskun aikana, ai saatana. Mietin, että mihin hittoon sitä on taas tullut lähdettyä. Kaikkea siinä lyhyen liun aikana kerkesikin ajattelemaan.
Mutta hyvin se meni, en edes kaatunut. Pylly taisi ottaa pikkisen maahan kiinni, ja käsillä oli autettava, mutta pystyssä pysyin. Tää Herttoniemen mäki oli siis paljon isompi, kuin se Jallojen oma mäki siellä Rovaniemellä. Enää en moisiin juttuihin suostu lähtemään.

Aijoo, paljastetaanpa tässä yhteydessä tämäkin: aikoinaan (ennen internettiä) Rumbassa oli Mysteeripalvelu -niminen palsta. Lukijat saivat lähettää sinne kaikenmaailman kysymyksiä, ja palstan aina avulias setä niihin vastaili. Aluksi siinä taisi olla isäntänä Santtu Luoto, ja myöhemmin Tomi "Roudi" Hämäläinen. Mä lähettelin paljon hassuja kysymyksiä "Stupid Question" -nimimerkillä. Yksi kysymys oli nimenomaan Jalla Jallan mäkihyppy -ennätyksistä. Laitoinkohan mä kaikkiaan 9 kysymystä. Kaikkiin ei tullut vastausta. Mä kyllä tiesin itse jo etukäteen vastauksen osaan niistä kysymyksistä, mitä sinne lähetin, niinko esim. "Mitä lukee New Model Armyn The Ghost of Cain -levyn kannessa olevan nahkatakin selässä?" (Osa tekstistä jää vyönsoljen taakse piiloon.) Tokihan mä baarissa "paljastin" Roudille olevani nimimerkin takana.

Kuva: Kari Lehtinen

Nyt takaisin tarinaan ja Rovaniemelle. Soitettiin molemmat keikat siis Kesäpaikassa ...keskellä talvea. Ja muistaakseni tehtiin siellä jonkinlainen lipunmyyntiennätyskin. Jälkimmäisellä keikalla soitti tuolloin vielä itselle tuntematon Greenhouse. Silloin vielä ilman AC-päätettä. Näidenkin kanssa on tullut vuosien varrella touhuttua useamman kerran keikkojen merkeissä. Ja muutenkin. Vallan mukavia ihmisiä ovat.

Kauheeta sekoilua siellä Rovaniemellä kyllä oli… Mutta keikat soitettiin hyvin. Jotkut rovaniemeläiset muistelivat vuosienkin jälkeen, kuinka eräs bändimme jäsen oli sammunut ennen keikkaa ja kun se saatiin hereille, veti se blossit ja samantien lavalle soittamaan. Ja soitti niin kuin pitääkin, tosi hyvin.

Ton pohjoisen rupeaman vika keikka soitettiin jossain baarissa Kemissä. En oikein odottanut keikalta juuri mitään, mutta siellähän oli ihan hillitön meininki! Soitettiin pöydillä, tuopit kaatuili ja ihmiset oli ihan sekaisin.
Ja sekaisin olin minäkin. Koko reissun. Kylläpä olikin hiljainen ja pitkä - ihan helvetin pitkä - kotimatka. Mutta hyvä reissu oli kaiken kaikkiaan.