14. Lepakon hämyt (The Fucking World)

1987

Alkuvuosi 1987
Meillähän ei ollut Helsingissä treenistä, mikä hankaloitti toimintaa huomattavasti. Pari kertaa saatiin käydä treenaamassa Narrissa Pasilassa, mutta pääasiassa treenattiin Pieksämäellä, jossa osa bändistä vielä tässä vaiheessa asui.

Blondi-Näkä.

Kuva: Katriina Etholén

Käveltiin kerran keväällä -87 Töölössä Janin kanssa, kun vastaan käveli Helistön Kimmo, joka oli mulle tuttu mies Kadotetuista. Vaihdettiin siinä kuulumisia ja satuttiin kysymään, tietäisikö hän mitään treenistä. Kimmo ehdotti, että menkää kysymään Lepakosta, siellä saattais olla tilaa. Mentiin siitä suurin piirtein saman tien Lepakkoon kysymään asiaa. Juteltiin asiasta Hopposen kanssa ja meidän ihmetykseksi ja suureksi iloksi vapaata tilaa löytyi. Saatiin siis Lepakon kakkoskämpästä treenis, jaettiin tavarakoppi Wanna Beesin kanssa. Samassa kämpässä treenasi myös Nights of Iguana. Oli ihan mieletön fiilis saada treenikämppä Helsingistä, ja varsinkin Lepakosta. Enää ei tartteis lähteä Pieksämäelle treenaamaan. Ja sikäli muutenkin hyvä juttu, koska Jypä, Kenttu ja Jape olivat jokainen pikkuhiljaa muuttamassa joka tapauksessa Helsinkiin.

Lepakosta tulikin meille rakas kotiluola. Siellä tuli vietettyä paljon aikaa, treenattiin monta vuotta ja soitettiin monen monta keikkaa. Kerran ihan alkuvaiheessa kun treenattiin, niin sinne pamahtaa kesken kaiken tyyppi, jolla on joku ihme kypärä päässä. Siinä se sählää, sauhuaa ja kuuntelee hetken treenejä, ja lopulta sanoo: "pakko myöntää, että Harri Jones on oikeassa, Fucking World ON kova bändi." Sit se häviää paikalta yhtä nopeasti kuin oli paikalle tullutkin. Mä ihmettelen, että kukas hitto toi nyt oli. Kenttu siihen, että etkö tunnistanut. No en tunnistanut. Se oli Räkä Malmi. "Ai toi on Räkä Malmi?"
Yksi mun suurista suosikkilevyistä on Pete Malmin soolo-LP. Yhä edelleen.

Siellä treeniksellähän kävi kaikenmaailman popparit "nuuhkimassa" meininkiä ja rassaamassa piippua. Aikamoista säätöä siellä oli useammankin kerran.
"Onks kellään mitään?"
"No hitto ei kyl oo."
"Ootteko jo karstannu noi jemmapiiput?"
"Ei olla. Pitäiskö?"
"No pitäis."
Siellä välikatossa oli muutamakin jemmapiippu, ja sit nää alkaa hoonaamaan niitä ja kiroilevat kun maistuu niin paskalta.

Yksi asia mikä mua ärsytti ihan perkeleesti, oli ne ainaiset jamit. Meidän piti treenata, ja eikös sinne pamahda poppareita sauhuttelemaan ja sit ne halus alkaa jammailemaan. Yleensä mä hävisin paikalta siinä vaiheessa. Mua ei saanu mukaan kumpaankaan puuhaan. Ihan helvetin puuduttavaa katsella, kun tyypit jamittaa/jumittaa samaa bluesia kymmeniä minuutteja. Jani koitti puhua mua mukaan niihin jamisessioihin, mutta enhän mä sellasta paskoa halunnut (lue: osannut) soittaa.

4.5.1987 KY Exit, Helsinki.

Kuva: Katriina Etholèn

Kerran odotettiin rumpali-Jypää saapuvaksi treeneihin. Ei näy, ei kuulu. Sattumalta Tokela (Melrose) tulee paikalle ja lupautuu soittamaan rumpuja. Hyvin toimi. Lahjakas mies.

Tokelasta on toinenkin muisto: se tuli taas kesken meidän treenien hengailemaan, ja kun lopetettiin yksi biisi, se kysyi, että laulettiinko me siinä “Another piece of cake”. Vastattiin ettei laulettu, ja Tokela siihen, että hyvä, sit hän käyttää sen itse. Osaatte varmaan arvata, mikä seuraavan Melrosen levyn nimi oli.

Odoteltiin jälleen kerran erästä bändin jäsentä treeneihin. Mies tuleekin tunnin-pari myöhässä kauhia tohina päällä ja sanoo, että nyt olisi ainetta, jolla jaksaisi treenata aamuun asti. Hän kyllä tarjoaa. Mua ei moinen kiinnostanut ja mä pakkasinkin kamppeeni ja lähdin himaan nukkumaan, kun aamulla oli töihin meno. Olen monasti miettinyt millainen elämä mulla nyt olisi, jos olisin silloin jäänyt pulverin voimalla soittelemaan aamuun asti. Se oli yksi niitä tienristeyksiä, joissa pitää tehdä valinta. Tein mielestäni erittäin hyvän valinnan.

Keikalla Lepakon yöbileissä.

Kuvaaja tuntematon

Lepakosta on jäänyt paljon hienoja muistoja. Paitsi että sitä kellarin hajua ei ole ikävä. Ja se vitutti, kun sovittiin treenit joskus viikonloppuisin tosi aikaisin, ja kun meillä oli vain yksi avain, niin eikös siinä usein käynyt niin, että mä, joka olen yleensä aina ajoissa, usein jopa ennen sovittua aikaa, jouduin värjöttelemään ulkona, tai hengailemaan viereisellä huoltoasemalla odottaen sitä kellä ne avaimet oli.

Siellähän pyöri koko ajan paljon rokkiporukkaa. Mä kun olin niin ujo siihen aikaan, niin en juurikaan kunnolla tutustunut kehenkään. Meidän bändin hemmoilla oli vähän eri meininki, niillä kun oli näiden tyyppien kanssa pitkälti samoja "harrastuksia", niin aika nopeasti löysivät toisensa.

Näkä, Jani ja Jape. Huomaa Näkän Cyndi Lauper paita!

Kuvaaja tuntematon

Soitettiin eka keikka Lepakossa yö-bileissä 23.5.87. Keikka oli siinä kuppilassa. En enää muista ketä muita siellä silloin soitti. Mutta sen muistan, että olin varannut itselleni viinipullon keikan jälkeen ja se oli silloisen tyttöystävän kassissa. Keikan jälkeen menin iloisesti pöytään ja pyysin pullon itselleni. Juuri kun tyttöystävä oli sitä ottamassa kassistaan, niin se tiputti sen lattialle ja tottakai se hajosi. Voi kehveli, että minnuu otti päähän.

Meidän asunto Sturenkadulla oli sellainen mesta, että sinne eksyi ihan ihme tyyppejä. Kerran vitutti todella paljon, kun oltiin Jypän perheen kanssa käymässä Linnanmäellä ja palattuamme himaan, sinne oli tullut joku ihan tuntematon tyyppi yhden tutun mukana. No tää tuntematon hemmo oli just tykittämässä spiidiä hihaansa kun mentiin sisään. Sanoin saman tien, että nyt lähdet vittuun siitä tykittämästä. Kun olin ajamassa sitä ulos, niin pari meidän bändin tyyppiä oli, että odota ihan pikkasen, he ostavat ensin tältä hemmolta vähän pulveria.

Kerran meidän himaan tuli eräs Jouni, joka halusi lainata mun levyjä, kun sillä oli tulossa DJ-keikka. Olin hiukan epäileväinen, kun en miestä tuntenut, mutta joku sanoi, että lainaa vaan, se on hyvä tyyppi. Lainasin, enkä tietenkään saanut levyjä takaisin silloin kun oltiin sovittu.
Jonkun aikaa myöhemmin tää Jouni tuli Lepakossa meidän kämpään ku treenattiin. Kysyin tietysti siltä mun levyistä. Sillä oli mukana kassillinen levyjä, jotka mä selasin läpi. Ei ollu mun levyjä. Eikä se enää edes muistanut, mitä levyjä se multa lainasi, ja että onko hänellä enää niitä. Sit se sanoi, että ota siitä kassista mitä levyjä haluat. Enhän mä nyt muiden levyjä ala ottamaan. Olisi kyllä varmaan kannattanut, koska tuskin nekään levyt meni oikeille ihmisille takaisin.
Tuo Jouni oli eräskin Jouni Mömmö.