maanantai 5. huhtikuuta 2021

20. Hallelujah! (The Fucking World)

1988

Pokon mainos Rumban takakannessa.

Ensimmäisen pitkäsoiton julkaisun jälkeen mentiin promoreissulle Tampereelle, ensin Rockstopin kuvauksiin Tohloppiin, ja sit tekemään pressiä. Poko myös syötti ja juotti meitä. Taidettiin ottaa jotain promokuviakin.
Muuten hyvä reissu, mutta mä olin silloin just tietysti yövuoroissa. Lähdettiin aamulla heti mun yövuoron jälkeen Tampereelle, kun Nevakaren Rockstopin kuvauksilla oli sovittu aikataulu aamupäiväksi. Sit koko päivä pyörittiin siellä Tampereella. Takaisin ajettaessa torkahdin autossa hetkeksi, ja sit olin taas Postin ovella. Takaisin yövuoroon lähes samoilla silmillä. Kylläpä olin seuraavana aamuna väsynyt, kun pääsin töistä.

Huvitti se Rockstopin videointi; soitettiin playbackinä lavalla ja kameramies oli siellä meidän seassa kuvaamassa. Mähän juoksin koko ajan sitä kameramiestä karkuun. Enemmän varmaan näkyy mun persettä, kuin naamaa.
Ja mä katkoin sitä nauhoitusta tehdessä kitarasta jatkuvasti kieliä. Mä sain neljä kieltä poikki playback -esityksessä!
Meidät myös puettiin frakkeihin, tai mitä ne hienot puvut on, ja siinä me rivissä mukamas laulettiin biisin mukana, tehden käsillä jotain koreografiaa, huh huh. Mä siellä täällä unohtelin aukaista suutani, tulin mukaan taas kun huomasin. 

Ohjelma tuli ulos ihan vuoden -88 lopussa. Meidän osuus alkaa kohdassa 17.48. Ja täältä se löytyy:

https://areena.yle.fi/1-50165017?seek=1068

Mehän soitettiin useamman kerran Lepakon yöbileissä. Ne oli kyllä hienoja tapahtumia. Jengi oli kieltämättä aika sekaisin. Sekä väsymyksestä, että muista nautintoaineista. Yöbileissä tuli notkuttua useamman kerran ihan vieraanakin.
Yksien bileiden jälkeen lähdettiin aamulla Kemisen Timpan kanssa kohti Kontulaa, jossa Timolla oli sivarikämppä, ja jossa mä tuolloin majailin. Pysähdyttiin rautatieasemalla ostamaan Möttöset ja koitettiin pokata tyttöjä. Pyydettiin muutamaa tyttöä lähtemään meidän kanssa "nukkumabileisiin".

Kukaan ei suostunut. Ihme meininkiä.

Ja ne meidän bileet olisi oikeasti ollu nukkumabileet, oltiin nimittäin ihan ryytyneitä kaikesta juopottelusta ja valvomisesta. No, "biletettiin" sitten kaksistaan.

Suosikki 8/88

Oltiin Jypän kanssa Suosikin Jukebox Juryssä arvioimassa Tapani Ripatin valitsemia biisejä. Suurimmaksi osaksi ihan kauheata paskaahan se meille soitti.

Oli siellä toki jokunen hyväkin biisi, niin kuin Yari & Onnensoturit, jolle annoin täyden kympin. "Tämä mies ei ole koskaan tehnyt mitään skeidaa. Eikä tee vieläkään. HYVÄ!"
Jukebox Juryn jälkeen mulle tuli joku hiton sähke, tai vastaava vanhan ajan juttu, jossa ilmoitettiin palkkiosta. Olisiko ollut 100 markkaa. Ja olihan siellä hyvät kahvit ja pullat tarjolla. Ei paskempi keikka.

Lopetettiin vuosi 1988 kunnon keikkasumaan; soitettiin reilun kahden viikon aikana 12 keikkaa. Oli kovin erilaisia keikkapaikkoja: Backstage, Lahden Torvi, Satakuntatalo, Rauma, Vuoritalo, Kannas, Turku, Lepakko, Sörkan vankila…

Ton kahden viikon aikana soitettiin kahtena peräkkäisenä päivänä kaksi keikka molempina päivinä - ja tietysti mulla oli yövuorot menossa silloinkin.

Maanantain 5.12. jälkimmäinen keikka oli Kannaksessa. Siellä piti soittaa eestiläisiä bändejä, mutta ne tyypit eivät saaneet viisumia, joten keikan järkänneet Idioottikaksoset, eli Joose Berglund ja Jorma Ristilä pyysivät Fuckareita paikkaamaan. Tapahtuman lipputuloilla piti jotenkin jeesata eestiläisiä. Lopulta niillä rahoilla julkaistiin kaksi 7”:sta, JMKE:n Tere Perestroika ja Babachin Russkaya Vodka. Oltiin siis osaltamme auttamassa Stupido Recordsia syntymään. 

Tuon Kannaksen keikan jälkeen menin taas Postiin yöksi hommiin ja aamulla Kemisen sivarikämppään. Sinne oli muutkin bändin pojat menneet nukkumaan. Kerkesin ottamaan siinä tunnin-kahden unet, kunnes oli lähdettävä Sörkan vankilaan päiväkeikalle. Nää vankilakeikat on todellakin omanlaisia tapahtumia. Jengi istuu rauhallisesti tuoleilla ja välillä huutelevat jotain biisien välissä. Itsellä oli aina sellainen olo, että en varmana katso yhtään yleisöön päin. Pää alhaalla soittelin menemään. (Ihan kuin olisin ns. normikeikoilla katsellut sen enempää yleisöä, enhän mä uskaltanut.)

Pari kertaa käytiin Sörkassa ja kerran Keravan nuorisovankilassa soittamassa. Hienoa oli kieltämättä päästä esittämään tyypeille musaa. Siellä kun ei taida liiemmälti huvituksia olla. Joskus olin myös Jalla Jallan, Kelpo Poikien ja Kumikamelin mukana Kakolassakin. 

Sörkan jälkeen mentiin Lepakolle roudaamaan kamoja veks, niin eikös vastaan kävele Harri Jones, joka meidät nähdessään riemastuu: “Jumalauta! Siinähän on bändi! Te tulette illalla tuuraamaan Hearthilliä yläkertaan. Niiden laulaja on kipeä.” Lepakossa oli sinä iltana, itsenäisyyspäivänä, isot Itsari-88 -bileet. Siellä soitti mm. Topi Sorsakoski & Agents, Sielun Veljet, Clifters
Aluksi vähän mietitytti koko homma; jätkillä oli krapula ja mä olin nukkunut vain muutaman tunnin. Mutta sitten Harri loihe lausumaan: "Lyhennetään teidän treenikämpän vuokravelkaa xxx:n verran." Jep, tullaan toki. Onneksi mentiin, sillä toi oli yksi parhaita keikkoja, mitä ikinä soitettiin. Tupa oli täynnä ja bändi rokkasi hienosti.

Siellä oli paikalla kuvausryhmä, eli koko ilta kuvattiin useammalla kameralla. Myöhemmin eräs Radio Cityn/Elmun tyypeistä tyrkkäsi mulle VHS-kasetin kouraan ja sanoi, että tää saattais sua kiinnostaa. Kasetilla oli Fucking Worldin keikka lähes kokonaisuudessaan. Näytti pirun hyvältä ja kuulosti vielä paremmalta. Minä tapani mukaan pysyttelin poissa kirkkaista valoista.

Tässä yksi näyte Itsari -88 bileistä. Sieltä löytyy muutama muukin biisi, jos kiinnostaa.

Vuosi 1988 oli varsin kiireinen ja hyvä vuosi bändin kannalta. Saatiin vihdoin julkaistua eka oma LP ja tehtiin pirusti keikkoja. Oli hyvä noste, kaikki näytti hyvältä.

Omassa elämässä vuoden -88 alussa alkoi muutaman vuoden irtolaisuus/poste restante -jakso, eli olin ilman omaa kotia, osoitetta ja virallista asuinpaikkaa.

(1980 luvulla oli vielä olemassa irtolaisuuslaki. Wikipedia: Irtolaisen määritelmä sisältyi lakiin. Irtolaisella tarkoitettiin esimerkiksi yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneitä, prostituoituja tai kerjäläisiä.)

Ihan vaan selvyyden vuoksi: mä olin toi eka.

Olikohan se vuosi -90, kun selvisi, että minua ei ollut virallisesti olemassa. Ainakaan Veroviraston mielestä. Odottelin verokortin tulemista, ja kun sitä ei näyttänyt tulevan, soitin verotoimistoon ja kysyin missä ongelma. No, ongelma oli se, että minua ei löytynyt heidän tiedoistaan. Olihan se sikäli hassua, kun olin kuitenkin ollut koko ajan töissä ja maksanut veroa. Ja yhtäkkiä minua ei verotoimiston mukaan ollutkaan olemassa, eivätkä he pystyneet tulostamaan mulle verokorttia. Ratkaisu oli, että mun piti saada hoidettua itseni kirjoille johonkin. Onneksi se onnistui ja sain taas maksaa iloisena veroja.

3 kommenttia:

  1. Taas hieno kirjoitus! Aina yhtä suurella mielenkiinnolla luen näitä.

    VastaaPoista
  2. Vieläkö tämä joskus jatkuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tämä jatkuu. Tässä on ollut vaan kaikkea... Jospa vaikka ensi viikolla tulisi uutta luettavaa.

      Poista