Hitmen 3

1991

Kun Fucking Worldin loppu näytti olevan varma, piti alkaa miettimään soittouran jatkoa. Eihän tässä vaiheessa viitsinyt jäädä eläkkeelle.

Hitmen 3:n varhainen paita.
Kuvassa Jussi Liukkonen (R.I.P.)

Alkuvuodesta 1991 olin nähnyt Hitmen 3:n keikalla Shadow Clubilla ja tykännyt bändin meiningistä. Ja pian sen jälkeen, kuin kohtalon oikusta, näin bändin laulaja-kitaristi Jyrki Huotarin Backstage klubilla. Kun Jyrki oli tuttu mies muutaman vuoden takaa, niin menin tietty juttusille, sanoen että "ota mut bändiin, mulla on hyvä demppikäsi!" Hitto mikä mainospuhe.

Olin suhteellisen humalassa tuona iltana, enkä muista ihan varmaksi mitä Jyrki mulle vastasi. Hän soittikin mulle parin päivän päästä ja kyseli, jotta muistinko mitä oltiin puhuttu. “Hmm... joo-o... tuota, kyllä mä jotain muistan.”

Olivat bändin kesken miettineet asiaa ja tulleet siihen tulokseen, että voisihan mua kokeilla. Olivat kuitenkin aikeissa ottaa bändiin toinen kitaristi jossain vaiheessa.

Mulle tuli tässä taannoin "uutena" asiana, että Hitmenissä oli mua ennen toisena kitaristina lyhyen aikaa Maaseudun Tulevaisuuden Juissi Vainiola. Saattoi asiasta ollut silloin aikanaan puhetta, mutta en moista asiaa enää muistanut.

Hitmenissä soitti Jyrkin lisäksi basisti Mikko Järvinen ja rumpali Ari Lahti. Mikko taisi ajatella, että pitääkö tollanen “rokkitähti” ottaa bändiin, mutta onneksi Mikko tiesi mut myös Klimaxista (eikä siis pelkästään Fucking Worldistä). Ehkä se hiukan jeesas meikäläistä.

Hitmenillä oli tuolloin treenis Harjun nuorisotalolla (joka sopi mulle varsin hyvin, kun mä asuin tuohon aikaan viereisellä kadulla). Sovittiin treenit ja kokeiltiin. Mä tykkäsin heti meiningistä, biiseistä ja niistä tyypeistä! Ihan helvetin tervettä meininkiä. Ei mitään egoilua, ei starailua, ei sekoilua. Eikä kukaan käyttänyt kiellettyjä päihteitä! Tosi rento meininki. Mä olin ihan innoissani.

Ja vielä enemmän olin innoissani siitä, kun jätkät suostuivat ottamaan mut bändiin! Mun oli kai tarkoitus helpottaa Jyrkin kitarointia, mutta eihän siinä niin käynyt, pikemminkin päinvastoin. Jyrki joutui itse soittamaan lähes kaikki piipaa/tilulilu -jutut. No mä tein sitä mitä osasin parhaiten, eli soittaa komppikitaraa.

Bändin jätkistä Jyrki ja Ari olivat vähän niinko älykköjä, hyvällä tavalla. Molemmat opiskeli tuohon aikaan yliopistolla. Tuntui, että miettivät tarkkaan mitä puhuivat, ja puhuivat älykkäistä asioista ja tavallisista asioista älykkäästi. Ja jos ei ollut tarvetta puhua, olivat hiljaa.

Basisti Mikko oli mun mieleen, kunnon perinteinen suomalainen murahtelija. Ei turhaan höpötellyt, jos paikalla oli ulkopuolisia. Mikosta jäi aina se kuva, että silloin kun se sanoi jotain bändin asioista, silloin kannatti kuunnella. Mikko ja mä oltiin selkeästi duunariosastoa, vaikka kyllähän Jyrki ja Arikin tekivät (akateemisia) töitä opiskelujen ohessa.

Pikku uutinen Rumbassa.

Mua ei haitannut yhtään, että liityin Fucking Worldin jälkeen “vähemmän tunnettuun” bändiin. Ja että “joutui” aloittamaan kaiken alusta, melkein nollapisteestä; Hitmen 3 oli kuitenkin suhteellisen uusi bändi. Ainut levytys oli Stupidojen kautta vuoden 1990 lopussa tullut March & Die -7" EP.

Nyt jälkikäteen kun ajattelee Hitmenin aikaa, niin se oli kovin repaleinen. Rumpaleita vaihtui, Jyrki oli pariin otteeseen ulkomailla opiskelemassa pari vuotta yhteensä, sitten Mikko muutti Brysseliin, mä vaihdoin kitarasta bassoon… Mutta mennään nyt edes jokseenkin aikajärjestyksessä tää stoori. 

Aloitettiin heti tiukka treenaaminen, koska mun ensimmäinen keikka Hitmen 3:ssä oli alle kahden kuukauden päästä siitä, kun Fuckarit soitti viimeisen keikkansa. Nopeaa toimintaa. Ja nopeita oli ne Hitmenin biisitkin. Oli ihan helvetin nastaa soittaa taas nopsaa punkkia. Ja riisuttua sellaista. Biiseistä oli karsittu kaikki ylimääräinen pois. Paluu perusasioihin. Ja siitähän minä tykkäsin. Olenko varmasti maininnut tarpeeksi useasti, että tykkään soittaa nopsaa punkkia?!?

Ihan ekoissa treeneissä kysyin yhden biisin jälkeen, että laulaako Jyrki siinä jotain “lovesta”, niin kuin olin kuulevinani. No ei laulanut, biisin nimi oli Malicious Damage. Ja niin kuin mä olin kuulevani, että Jyrki laulaa jostain tosi kivasta ja ihanasta aiheesta. Myöhemmin kyllä huomasin, ettei Jyrkin tekstit olleet kivoja ja ihania, mutta ikuinen romantikko minussa halusi kuulla juuri tuossa biisissä kivoja juttuja.

Toisinaan treenit Harjulla oli hauskoja; viereisessä huoneessa treenas Tarharyhmä, jota jäätiin välillä kuuntelemaan. Mä tykkäsin Tarharyhmästä tosi paljon.

Aika nopeasti mun bändiin tulon jälkeen oli puhetta, että tehtäis mini-LP. Sovittiin, että mennään elokuun alussa jälleen kerran Studio Equaliziin Kirvesmäen Antin kanssa. Heh. Kuulostaako tutulta: levy-yhtiönä Stupidot, studiona Equaliz ja äänittäjänä Antti Kirvesmäki? Niin minustakin. Kyllähän Stupiot joskus naureskeli, ettei tosta perkeleen punkkarista pääse millään eroon.

Hitmen 3: Näkä, Ari, Jyrki ja Mikko.

Nämä mini-LP:n äänityssessiot toimi ihan eri tavalla, kuin Fucking Worldin kakkoslevyn äänitykset vuotta aiemmin. Soitettiin biisit sisään ilman ihmettelyjä. Tosin basisti Mikko ei ikinä tykännyt olla studiossa. Näin Mikko sanoi eräässä Rumban haastattelussa myöhemmin: “...mutta kyllä levynteko on vielä keikkailuakin vittumaisempaa.” Taattua Mikkoa.

Ja voi hitto sitä Arin rummuttelua. Se oli aika pitkälti Buzzcocks-tyylistä paukuttelua. Ja bassari pomputti välillä miten sattuu. Sitä rummuttelua ihmetteli moni muukin mun lisäksi. Mutta hyvin Ari soitti, ja se sopi Hitmenin musiikkiin tosi hyvin, ei siinä mitään. Arin historiastahan löytyy sellainen bändi kuin Syyskuu, jonka pitkäsoittoa ei kyllä pysty kerralla kokonaan kuuntelemaan niiden soundien takia.

Jyrkillähän oli 1980-luvulla ollut Järjen Ääni ja Segajuk -bändit Saarijärven aikoihin. Soitti hetken aikaa myös Maaseudun Tulevaisuudessa. Helsingissä ennen Hitmeniä sillä oli muistaakseni Zlonk -niminen bändi. Ja soittihan se rumpuja mikä-sen-bändin-nimi-nyt-olikaan, jossa Oze lauloi. (Tääkin asia selviäisi jos menisin Punkmuseon arkistoon kaivelemaan, mutta enpä mene. Menkää te.)

Jyrki, Näkä, Mikko ja Ari.

Mikolla oli aikoinaan ollut Depressio-niminen bändi. Muista bändeistä en sit tiedäkään. Pitääkin joskus kysyä siltä. Soitettiin Klimaxin (vai Viimeisen Rakkauden?) kanssa 1985 tai 1986 Mikon järkkäämissä bileissä Suolahdessa, jossa soitti myös Järjen Ääni. Soittikohan siellä myös Depressio? En muista. Mutta sieltä asti ollaan tiedetty toisemme.

Tehtiin Hitmenin kanssa kohtuullisesti keikkoja, varsinkin Helsingissä. Ja toisinaan keikkojen jälkeen mentiin Kipin (Timo Kiippa) luo jatkoille. Kipillä kun oli yleensä viinaa, mies kun joutui matkustelemaan työnsä puolesta aika paljon. Se kiinalainen Tequila kummitteli monen monta kertaa. Tuntui, ettei sitä saanut tuhottua millään. Kylläpä se olikin pahaa, huh.

Kipihän jeesasi meitä levynkansien kanssa. Sillä kun oli hienot tietokoneet ja ohjelmat jo tuohon aikaan. Taisi ottaa myös valokuvat meidän julisteeseenkin. Kipi on hieno mies!

Turun Tinatuopissa kesällä -91

Jossain vaiheessa Mikolla pamahti jalat toimimattomaksi. Mies ei pystynyt kunnolla kävelemään. Tehtiin joku keikka niin, että Mikko istui, tai nojasi baarijakkaraan soittaessaan. Muuten ei olisi pystynyt seisomaan. Joutui kävelemään kävelykepin kanssa, ja huonosti silloinkin. Kävi muutamallakin lääkärillä, eikä kukaan osannut sanoa mistä ongelma johtui. Kunnes yksi lääkäri sanoi suoraan, että se johtuu jostain viasta keuhkoissa, kun jalat ei toimi. Onneksi löysivät lopulta syyn ja saivat miehen kuntoon.

Mini-LP Perfect Copy julkaistiin syksyllä 1991 ja sai varsin hyviä arvioita. Soiteltiin keikkoja ja tehtiin joitakin lehtijuttuja. Rumban haastis oli hauska, kun kukaan ei oikein puhunut mitään. Kattelin aikani sitä hiljaisuutta ja ajattelin, että pakkohan jonkun on jotain puhua ja aloin itse höpöttämään kaikenlaista. Tää oli sikäli outoa, koska olin Fucking Worldissä ollut haastatteluissa aina täysin hiljaa.

Ton Rumban jutun otsikkona olikin "Hiljaisten miesten raivo". Todella osuva otsikko.

Mehän soitettiin muutamaa Wiren coveria, esmes 12XU ja Outdoor Miner. Jossain vaiheessa tehtiin yksi keikka, jossa soitettiin pelkästään Wireä. Ai helvetti, kun oli kova sessio saada parikymmentä lähes tuntematonta biisiä haltuun tosi nopeasti. Mä en ollut bändiin jostain syystä koskaan tutustunut niitä paria tunnetuimpaa biisiä enempää. Tän session jälkeen piti ottaa Wire haltuun, loistava bändi! Varsinkin alkuvaiheessa.

Wire-keikalla oli komeaa, kun Jyrkillä oli sanoituslappuina Wiren levyjen sisäkannet, joissa ne sanat oli printattuna. Siinä se keikan aikana käänteli niitä kansia ja etsi oikeita kohtia. Soitettiin siis Wiren kahden ekan levyn biisejä. Loistavia biisejä.

Mini-LP:n mainos Rumbassa

Soitettiin lokakuun alussa 69 Eyesin treenikämppäbileissä. Menin ennen keikkaa lähistöllä asuvan työkaverini Hempan luokse aloittelemaan. Ja kylläpä me aloiteltiinkin hyvin. Niin hyvin, että kun piti alkaa soittamaan, niin mä en saanut kitaraa vireeseen. Edes viritysmittarilla. Bazie sen sit viritti mulle. Mutta eipä siitä ollut juurikaan hyötyä, kun en jumalauta pystynytkään soittamaan. En siis yhtään. Kädet eivät vaan toimineet.

Olin juonut tuona päivänä väkeviä, niinko viskiä, niin sehän pisti kädet off-asentoon. Olipa outoa. Pää kyllä toimi, mutta kädet vaan roikkuivat toimettomina. Noh, pistin sitten kitaran veks ja menin yleisön sekaan katsomaan, kun pojat jäivät soittamaan. Ei vaan aina natsaa.

Onneksi ei ollut mikään “oikea” keikka. Ja naureskellen muut ton homman otti.

Eka vuosi Hitmen 3:ssä oli takana. Olipa ihan hiton hieno vuosi, noin niinko rokkimielessä, omassa elämässä kaikki ei ollutkaan ihan niin hienoa, mutta palataan siihenkin hiukan myöhemmin.

Lisäys: Huvitti, kun tsekkasin Hitmenin loppuvuoden -91 keikkoja. Keikkapäivät oli tiistai, maanantai, maanantai, keskiviikko, torstai ja lauantai. Eipä nykyään taideta enää tehdä keikkoja ihan jokaisena viikonpäivänä.