6. Se on jossain (toinen demo, Klimax)

1985

Vuoden -85 alussa oltiin soitettu poikien kanssa jo kaksi ja puoli vuotta, oltiin mukamas jo kauhian kokenut bändi. No, toki me oltiin koettu kaikkea uutta ja ihmeellistä kimpassa. Sekä bändinä, että ihmisinä. Enpä olisi tuolloin uskonut, että vuosi -85 jää Klimaxin viimeiseksi vuodeksi. Mähän kuvittelin, ettei mikään ikinä muutu, ja että hommia jatketaan samalla tavalla loputtomiin. Sitä vaan eli niin tiukasti just siinä hetkessä, miettimättä sen enempää tulevaisuutta.
Onneksi tuolloin aika ei mennyt niin hurjaa vauhtia eteenpäin kuin nykyisin, ja tuon viimeisen vuoden aikana kerkesi tapahtumaan vielä paljon hienoja asioita.

Mikki vinossa Lempäälässä.
Kuva: Janne Sistonen.

Ekan demon tekemisestä oli kulunut vajaa vuosi, ja tuntui, että uusia biisejä vaan tulee ja tulee. Kerrankin Timo tuli treeneihin ja sanoi, että hänellä olisi yksi biisi, mutta ei tiedä onko se nyt niin hyvä ja kannattakohan sitä edes kokeilla. Kokeiltiin kuitenkin, ja jumalauta, biisihän toimi ihan älyttömän hyvin.

Se biisi oli Raportti Stutthof. "Kauniit nussittiin, rumat poltettiin..."

Ulo -fanzine.

Pohdittiin poikien kanssa, että on aika tehdä toinen demo. Ja niinpä helmikuun puolessa välissä mentiin Rolling Studioon, Kuopioon, jossa ystävämme Poliisivaltio oli käynyt nauhoittamassa jotain. Olihan siellä käynyt paljon aiemmin myös pieksämäkeläinen Säkäkin.

Kitarasoundit ei oikein onnistuneet, mä kun olin edelleen ihan onneton vahvistimien kanssa, enkä uskaltanut säätää soundeja kun pelkäsin, että sekin soundi joka nyt tuli, häviäisi johonkin enkä enää saisi aikaiseksi niinkään hyvää soundia. Enkä tietenkään voinut/uskaltanut kysyä apua äänittäjältä (Tegelmanin Pekka-kohan-se-nyt-oli?) Ihan sama juttu ku ekalla keikalla. Ja ekan demon kanssa, mut silloin kävi hyvä tuuri soundin suhteen.
Toki mä uskalsin oman vahvistimen kanssa kikkailla, mutta muiden vehkeet oli pitkään sellaisia, etten osannut/uskaltanut säätää. Ja kun olin niin ujo, en uskaltanut pyytää keneltäkään vieraalta apua. Siksipä mulla olikin Distortion-pedaali, sillä kyllä sai tarpeeksi säröä aikaiseksi.

En muista montako tuntia meillä tällä kertaa oli aikaa, mutta ei meillä mikään kiire kyllä tullut, koska biisit soitettiin jälleen yleensä ekalla otolla sisään. Mitäpä niitä hieromaan. Äänitettiin tällä kertaa kaikkiaan kymmenen biisiä.

Kun oltiin studiolla, huomattiin, että kaljat alkaa loppumaan ja kello on niin paljon, että kaupat menee just kiinni. Lähdettiin nopeasti studiolla mukana olleen Jantusen Mikan kanssa läheiseen kauppaan kokeilemaan, josko saataisi ostettua olutta. Mehän oltiin kaikki tuossa vaiheessa vielä alaikäisiä. Kerettiin kauppaan ja oltiin mietitty hyvä stoori, miksi mulla ei oo henkkareita mukana. Ja tietysti se kassaneiti kysyy papereita. Minä siinä selittämään tarinaa, mutta kassaneiti, joka kyllä oli kovin ymmärtäväinen ja mukava, ei suostunut myymään. Meidän takana jonossa oli vanhempi rouva, joka kuultuaan tilanteen sanoi, että hän kyllä uskoo sinua ja voi ostaa ne oluet. Kylläpä Kuopiossa olikin mukavia vanhempia rouvasihmisiä. Ja hetken kuluttua juopuneita nuoria punkkareita.

Tuolla kakkos-demolla on Se on jossain -biisi. Toin kerran treeneihin mun äidin kasetin ja soitin siitä pojille biisin, jota ajattelin meille coveriksi. Biisi oli Tapani Kansan Äidin pikkupoika. Pojat eivät biisistä innostuneet, mutta kasetilla seuraavana tullut biisi innosti. Ja se oli juurikin tuo Merja Rantamäen Se on jossain. Pojat halusivat tehdä siitä meille oman version. Olin mukamas vähän aikaa katkera, kun mun idea ei kelvannut, mutta oikeasti olin itsekin innoissani tuosta biisistä. Vähänkö mä ihmettelin silloin, ja oikeastaan edelleenkin, kun Timo vaan kuunteli biisiä ja löysi saman tien soinnut siihen. Ei onnistu meikäläiseltä noin helposti. No, Timo onkin muusikko.

Näkä ja Timo päissään.

Meillähän oli biisi, jonka nimi on Vain hiljaisuus. Rue Morguen yksi biisi alkaa sanoilla "vain hiljaisuus". Sattumaa? Eipä taida olla.

Yksi yllättävä cover-biisi, jota ei äänitetty, mutta soitettiin keikoilla, oli Stray Catsin Storm The Embassy. Mä olin tuohon aikaan todella tiukka musavalinnoissani; minähän en mitään tötterötukka-musaa kuuntele, perkele. Mutta toi biisi vaan iski meihin kaikkiin niin lujaa, että pakkohan sitä oli soittaa.

Tehtiin keikkoja aina kun siihen oli mahdollisuus. Eihän niitä nyt niin paljoa ollut, ja pääasiassa keikat oli Pieksämäellä, mutta käytiin me myös mm. Suonenjoella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lempäälässä, Iisalmessa, Haukivuorella, Suolahdessa.

Kerran oltiin Palokassa keikalla jossain nuorisotalolla ja oltiin kuultu, että Sielun Veljet laittaisi Tiikeribalsamia temmiin ennen keikkaa saadakseen hyvän meiningin aikaiseksi. No tokihan mekin halusimme kokeilla samaa. Takahuoneessa juuri ennen keikkaa olimme kaikki sepalukset auki ja temmit kourassa laittamassa balsamia esinahan alle, kun paikan buukkaaja tuli kertomaan, että nyt lavalle. Kyllä oli miehen ilme näkemisen arvoinen.
Kyllähän se balsami poltteli kikulissa aikansa, mutta ei siitä mitään enempää hyötyä kyllä ollut. Aika nopeasti unohdettiin moinen juttu.

Otsikko Pieksämäen lehdessä.

Yksi kaveri ajatteli yllättää tyttöystävänsä lemmenpuuhissa ja laittoi salaa balsamia temmiin ennen aktia. Ei ollut tyttö tykännyt, kun alkoi alapäässä kuumottamaan.

Keikan alussa Timo puhui kauniisti juuri murhatusta Indira Gandhista. Ja ekassa biisissä laulettiin: kaikki eläimet kuolee tästä maasta...
Timollahan oli toisinaan tapana lukea lavalla runoja ennen keikkaa. Jotain Pablo Nerudaa esimerkiksi.

Pieksämäen lehti.

Yksi juttu, joka nauratti, oli kun jossain pienlehdessä oli maininta, että Timo on mennyt mukaan Nukketeatteri -bändiin. No, ei mennyt siihen bändiin, vaan Timohan oli mukana nukketeatterissa, eli sellaisessa oikeassa nukke-hommassa.

Mehän oltiin mukana myös Pieksämäen nuorisoteatterissakin (mä olin valomies, kun en uskaltanut/osannut näytellä). Osallistuttiin Pielmun ja muutenkin Pieksämäen toimintaan, esim. yhdessä nuorisotoimiston kanssa. Järkättiin paljon erilaisia keikkoja, oli esim. Rauhanteltta (YK:n pakolaisavun hyväntekeväisyys-tapahtuma), oli mielenosoituksia, oltiin vaikuttamassa nuorisotalon syntyyn, tehtiin ystävyys/kulttuurinvaihtoa Lempäälän kanssa, järkättiin inkkarileiri, tehtiin elokuva, jne. Touhuttiin siis kaikkea mahdollista. Pakko oli itse olla aktiivinen, jos halusi, että jotain tapahtui.

Timo, Näkä ja Aku.

Tavallaan Pieksämäellä oli kiva asua just ton takia, että siellä oli mahdollisuus touhuta kaikkea. Toisaalta se oli myös todella takapajuinen pikku kaupunki, jossa esimerkiksi turpaan saamisen pelko oli läsnä koko ajan.
Sulla on korvarengas, olet siis homo. Turpaan. Sulla on nahkatakki, eli olet kova jätkä. Turpaan. Ja lista jatkuu...

Pieksämäellä oli vireää musatoimintaa tuohon aikaan. Bändejä oli tosi paljon. Muisteltiin mun Facebook -kavereiden kanssa mitä kaikkia bändejä siellä toimi vuosina 83-86. Tässä listaus: Fiasko, Romanttinen Sementti, Klunssi, Fuuga, Jano, $tyx, Kwashi Orkor, Vapaa Kalja, Paavo Välimeri, Chantilly Lace, Pxies, Jambi, Carrion Birds, Chile, Der Angst, Modehause, Veronique, Van Spurgu, Fucking Machine, Tuliapina, Valepappi, Nitro, Prinssi, Progress, Vapauden Tuulet.

Valitettavasti nää bändit ei koskaan, Klunssin singleä lukuun ottamatta, päätyneet levylle. Esim. Romanttinen Sementti oli niin kova bändi, että se olisi voinut päästä pitkällekin. Ja sama juttu $tyxillä, mutta siinä homma taisi mennä vituiksi oikeasti hullun, mutta taiteellisen laulajan takia. Tää nyt ei tähän oikeasti kuulu, mutta $tyxin laulaja pääsi vuosia myöhemmin lööppeihin tapettuaan erään kuuluisan voimistelijan äidin.

Otsikko Pieksämäen lehdessä.

Yksi kimppahomma kaupungin kanssa oli matka Kansainvälisen Nuorisovuoden päätapahtumaan Poriin. Siellä oli torilla lava, ja mehän poikien kanssa kysymään josko saadaan soittaa, kun ollaan ihan orkesteri. Saatiin lupa, ja eikun toimeksi. Kerettiin soittamaan biisi-kaksi, kun poliisit tuli paikalle ja pisti homman poikki. Just oli hyvä meno päällä, prkl. Saatiin kuulemma liikaa meteliä aikaiseksi. Tai vääränlaista meteliä, tiedä tuosta. Tää oli just tuon ajan meininkiä; annetaan nuorisolle mahdollisuus toteuttaa itseään ...mutta ei kuitenkaan. Varsinkaan, jos se on tuollaista meteliä.