16. Kitaristin vaihto ja eka vuosi takana (The Fucking World)

1987

Syksyllä, Japen poislähdön jälkeen, alettiin etsimään uutta kitaristia. Kokeiltiin aluksi yhtä tyyppiä, joka notkui usein Lepakolla. Se oli jotenkin tosi varautuneen oloinen, eikä oikein osannut ottaa meihin mitään kontaktia. Ei siis läpäissyt testiä. Vuosia myöhemmin kuulin, että tämä sama tyyppi olisi sairastunut skitsofreniaan. Selittää paljon.

Janille oltiin vinkattu eräästä tyypistä, joka kannattaisi ottaa testiin. Otettiin ja testattiin. Mies oli nimeltään Toni Laine. Sillä oli pitkä tukka, hienoja kitaroita ja Marshallin vahvistin. Ja osasihan se piru vie soittaakin. Aika rokkimeininki sillä kyllä tuntui olevan, jotain Aerosmithin riffiä se aina soitteli.
 

Gärdefest, Tukholma
Kuva: Tuija Hartikainen

Mulla oli kuitenkin alusta asti sellainen tutina, ettei Toni välttämättä ole meille oikea mies. En tiedä mikä siihen oli syynä, olihan Toni varsin mukava mies. Ehkä se oli liian rokkimies meille. Kyllähän meille kuittailtiin siitä, että otettiin bändiin “Hanoi”-mies. Oli röyhelöpaitaa, jne.
Toisaalta eipä varmaan Tonillakaan ollut helppoa tulla niinkin sisäänpäin lämpiävään porukkaan, ku mitä me silloin oltiin. Me oltiin kuitenkin tunnettu toisemme jo vuosien ajan. Nyt jälkeenpäin kun ajattelee, niin meillähän oli bändissä tavallaan sellainen jako, että Kenttu ja Jypä oli tiiviisti yhdessä ja sit mä ja Jani oltiin se toinen parivaljakko. Sit se viides jäsen joutui tavallaan tasapainoilemaan siinä välissä, eikä välttämättä löytänyt paikkaansa.

Kuvassa oikealla vanha kitaristi Jape.
Kuva: Jouko Lehtola

Tonin bändiin tulosta on jäänyt elämään eräs valheellinen tarina. Eli sen tarinan mukaan me otettiin bändiin “väärä” kitaristi. Näin tarina mulle kerrottiin: eräs bändiä hyvin lähellä ollut henkilö kertoi, että hän tietää meille hyvän kitaristiehdokkaan. Ei kuitenkaan tiennyt tyypin nimeä, antoi vaan tuntomerkit.
Ja kun saman näköisiä hemmoja oli kaksi, niin me kysyttiin tietysti sitä väärää. Se toinen, ketä meidän olisi pitänyt tarinan mukaan pyytää koesoittoon oli Make, joka oli soittanut Cartoon Rockersissa ja myöhemmin Usher Boysissa.

Me muka siis erehdyttiin hemmosta, ja pyydettiin Laineen Tonia koesoittoon.

Toi tarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa, enkä ymmärrä miksi mulle noin alun perin edes kerrottiin. Sen verran vakuuttavasti se mulle kerrottiin, että tokihan mä siihen uskoin ...ja paljon myöhemmin tietysti kirjoitin siitä Fuckareiden kokoelma-CD:n kansiin. Sori Toni, mun moka.

Aloitettiin kova treenaus ja nopsastihan Toni sai biisit haltuun. Oli vähän pakkokin olla nopsa, koska meillä oli muutamia keikkoja tiedossa. Eka Tonin keikka oli Tampereella syyskuun loppupuolella. Hiukan mä ihmettelin, kun lähdettiin vikoista treeneistä ennen keikkaa ja Toni kysyi multa ja Janilta mitä vaatteita me meinataan laittaa päälle keikalle. Hmm?!?

Totaalikieltäytymistilaisuus, Turku
Kuva: Katriina Etholén

Tää seuraava oli hämmentävä juttu: meidät pyydettiin mukaan televisio-ohjelmaan nimeltä Onko tietoa (olikohan se edes ton niminen?). Se oli joku tietovisailu -ohjelma, jonka toinen juontaja oli Pekka Laiho. Idea oli se, että oli kaksi joukkuetta (eri kaupungeista?), joilta kyseltiin kaikenlaisia kysymyksiä ja voittaja pääsee jatkoon. Joukkueet eivät olleet samassa tilassa, vaan homma hoidettiin ns. etänä.Kuvaukset oli tietysti just silloin, kun mun piti olla töissä. Ja mä kun olin joutunut olemaan luvatta töistä jo sen verran paljon, niin päätin, etten mene kuvauksiin. Osaltaan jätin menemättä myös senkin takia, että oli vaarana, että olisin saattanut joutua puhumaan telkkarissa!
Kuvaukset oli Lepakossa meidän treeniksellä, jossa bändin lisänä oli muutama kaveri jeesaamassa. Oli huvittavan näköistä, kun jätkät poltti koko ajan röökiä, niin siellä oli ihan karsean paljon savua. Hyvä, että jätkiä edes näkyi sen savupilven takaa.
Noh, eihän jätkät pärjänneet kisassa. Harmitti ihan perkeleesti, koska siellä kysyttiin sellaisia kysymyksiä, joihin olisin tiennyt vastaukset. Yhtenä kysymyksenä oli esimerkiksi, että piti tietää tietty määrä Helsingin lähijunien tunnuksia. Eikä jätkät tienneet sitäkään! Lohdutuspalkinnoksi saivat "Ei oo tietoo"-paidat. Mä oon koittanut etsiä tietoa tästä ohjelmasta, mutta mistään ei löydy mitään. Muistaako kukaan tällaista ohjelmaa?

Jossain vaiheessa Pokon tyypit kertoi, että nyt tehdään tulevaan sinkkuun kunnon video! Heillä on tiedossa tyypit, joilla on käsikirjoitus valmiina. Treffattiin nää videon tekijät Lepakossa ja he kertoivat ideastaan. Olivat ihan tohkeissaan, kun kertoivat kuinka meidät puettaisiin kanoiksi ja kokit ajaa meitä takaa ajatuksenaan tehdä meistä ruokaa. Ja lopulta me kaikki "kanat" oltais isossa kattilassa.
Mitä vittua!? Se palaveri loppui nopeasti. Ja arvatkaa tehtiinkö tuota videoa? Huh huh...

Mun ajatus videolle oli, että oltais menty akustisten kitaroiden kanssa keskellä ruuhka-aikaa Forumin kulmalle estäen autojen kulkeminen. Oltais varmaan saatu turpaan ja jouduttu putkaan, mutta hyvää materiaalia oltais varmasti saatu aikaiseksi. No, ei pojat tuohonkaan ideaan lämmenneet. Jäi sitten video tekemättä.

Pokon mainos Rumbassa.

Eka Poko-sinkku This Is The Fucking World julkaistiin marraskuussa -87. Sinkku nousi listallekin, oli ainakin top 15. Olikohan tässä vaiheessa se, kun meitä ei huolittu Levyraati -ohjelmaan nimen takia!? Vai olikohan se sittenkin ekan pitkäsoiton yhteydessä? Niin tai näin, niin kyllähän toi kertoo, millaisessa ilmapiirissä Suomessa silloin oltiin.

Ostin muuten aikoinaan joskus -90 luvulla tuon singlen itselleni Oskun Divarista, mä kun olin antanut kaikki omat kappaleeni pois levyn ilmestyessä. Hiukan nolotti mennä kassalle. Sanoin siinä Oskulle, että minä muuten soitan tällä levyllä. Kannatti sanoa, Osku antoi levystä alennusta!

Marraskuussa käytiin uudemman kerran Tukholmassa. Oltiin sovittu, että lähdetäänkin päivää aikaisemmin, ettei laivakännäily sotke keikkaa. Sikäli kehno päätös, koska se sovittiin niin myöhään, etten kerennyt sopimaan vapaata töistä. Soitin sitten matkalla laivaterminaaliin pomolle Postiin, että mä olenkin jo nyt menossa sinne Tukholmaan, että mulle olikin kerrottu väärä lähtöpäivä. No, sieltä tuli taas se sama kysymys: "Tuutko kuitenkin ensi viikolla töihin?" Tokihan minä tulen.

Sovittiin menomatkalla, että nyt ollaan kunnollisia, eikä juopotella. Ainakaan paljoa. Käytiin syömässä helvetin isot lihapulla-annokset ja ajoissa nukkumaan. Ja tietysti herätään keskellä yötä ihmettelemään, että mitäs nyt… Ja tottakai alettiin juomaan tax freestä ostettuja viinoja. Ihan vitun järkevää.

Soitettiin tällä kertaa Tukholmassa kaksi klubi-keikkaa. Meillä oli oikein miksaaja mukana. En enää kyl muista tän miksaajan nimeä. Meillähän oli muutenkin kavereita mukana näillä reissuilla, kun järjestäjä, eli Echo, sai hoidettua ilmaiset laivamatkat.

Eka keikan jälkeen horjuttiin pienessä sievässä yömestaa kohti. Meitä oli siinä isompi porukka. Tää meidän miksaaja oli pikkisen “väsynyt” ja käveli porukan viimeisenä vähän hitaammin kuin me muut. Jotenkin me sit unohdettiin se kadulle, kun mentiin yöpaikan rappukäytävään. Se oli kattellu, että tonne ne menee, mutta kun pääsi kohdalle, niin ovi oli tietty lukossa. Oli sit päässyt jotenkin sisään rappukäytävään, mutta eihän se tiennyt mikä ovi oli meidän. Oli sit kuunnellu kaikkien ovien takana ja lopulta löytänyt oikean oven. Hups, sori.

Kuva: Marja-Leena Helin

Oltiin lähdetty Tukholmaan tiistaina ja tultiin takaisin Helsinkiin seuraavana maanantaina. Ja lähdettiin saman tien Tampereelle, jossa Pokolla oli 10-vuotisbileet. Epe halusi meidät sinne soittamaan. Oltiin kieltämättä hiukan väsyneitä kaiken sen Tukholmassa ja laivoilla rellestämisen jälkeen. Ja jotenkin tuntui, että oltiin ihan väärässä paikassa. Ja tietysti meidät oli laitettu soittamaan viimeisenä.
Olihan siellä paljon tuttuja naamoja musiikkipiireistä, ja kaikki kauhessa kännissä. Ja hiton paljon oli mustaa makkaraa.

Iltalehti 8.10.87

Joulukuussa tehtiin eka “oikea” rundi, kun reissattiin Giddy Upsin kanssa peräkkäisinä päivinä Porvoo, Kouvola, Mikkeli, Helsinki. Oikein bussilla kuljettiin, oli roudaritkin mukana ja kaikkea. Ihan niinko oikeat bändit tekee.

Giddy Upsit oli varsin mukavaa porukkaa ja ottivat meidät hyvin vastaan. Olihan siinä pikkasen sellanen fiilis, että ihan ku ne ois lukiopoikia ja me amislaisia, mutta ei se häirinnyt. Hyvät fiilikset jäi hemmoista.
RIP Aki Sirkesalo.

Näistä keikoista saatiin "hyvä" liksa, muistaakseni jotain 50 markkaa per ukko. Kyllä huvitti.

Asiaa puitiin myöhemmin Rumban haastattelussa:

"Surkuhupaisia kokemuksia Fucking Worldilla riittää: julkisuudessa on puhuttu bändin pitkästä rundista, jonka päätteeksi kundeille lyötiin käteen viidenkympin palkkashekit.
- Ei se nyt niin pitkä rundi ollut, viitisen keikkaa vain... mutta silti rahat menivät jonnekin muualle. Kun me kerrottiin Lepakolla muille soittajille liksamme suuruus, olivat ensimmäiset kommentit linjalla 'ei voi olla totta - nyt kusetatte'. Että tällainen ei voisi ikäänkuin olla mahdollista."

Lopetettiin vuosi -87 Tavastian (21.12.) ja Lepakon (26.12.) keikkoihin. Tää olikin hurja vuosi. Soitettiin vuoden aikana karvan vajaa 30 keikkaa. Sen lisäksi tapahtui todella paljon kaikkea hienoa. Vaikka oli tehnyt rokkijuttuja jo useamman vuoden, tuntui että nyt kaikki vasta lähti kunnolla liikkeelle. Kaikki muuttui astetta, tai pariakin isommaksi. Tuli "ulkopuolisia" tyyppejä tekemään töitä meidän kanssa, niinko levy-yhtiön ja ohjelmatoimiston tyypit.
Kannatti todellakin muuttaa Helsinkiin! Pääsi kunnolla soittamaan punkrokkia!

Yksi hieno juttu oli se, kun Rumban numerossa 11/87 oli tekijöiden omat play-listat, niin kaikilla listan tehneillä oli mukana Fucking Worldin ‘Human Rights’ EP.

En tiedä onko tuota ennen, tai sen jälkeen kukaan pystynyt samaan. Eikä mua haittaa yhtään, vaikka vuosia myöhemmin kuulin, että tuolloin oli Rumban toimistossa ollut etukäteen puhetta, että porukat ovat laittamassa EP:n omalle listalleen. Vähän niinkuin "mä laitan sen listalle, kai säkin laitat."

Kuva: Petri Anttonen