17. Punkkia ja mäkihyppyä (The Fucking World)

1988

Vuodenvaihteessa 87-88 tapahtui henkilökohtaisessa elämässä iso muutos. Meillä oli ollut vuoden kimppa-asunto Sturenkadulla Janin ja yhden kaverin kanssa, mutta - yllätys, yllätys - vuokrasopimusta ei jatkettukaan. En muista enää miksi ei koitettu löytää uutta asuntoa kimpassa, vaan jokainen lähti omilleen, kuka minnekin.
Mulla alkoi tässä vaiheessa parin vuoden asunnottomuus. Aluksi, eli heti vuoden -88 alussa kannoin kassini ja kissani Mariankadulle Krunikkaan, jossa silloinen tyttöystäväni asui HYKSin työntekijöiden asuntolassa. Siellä siis asui kymmenisen naista, jokaisella oli oma pieni huone ja yhteiset suihku- ja keittiötilat. Ja sinne minä siis majoituin ajatuksella "jos mä tässä hetken viivyn kunnes löydän asunnon jostain". No, enhän mä edes etsinyt asuntoa. Jotenkin toi kavereiden nurkissa oleminen tuntui niin tutulta, kun oli asunut jo vuosia jonkun/joidenkin kanssa kimpassa, ettei se oikeastaan haitannut.
Paitsi, että kyllä se välillä vitutti, kun ei ollut mitään omaa. Edes omaa sänkyä. Eikä aina edes avainta.

Kuva: Petri Anttonen

Vuoden ensimmäisessa Rumbassa (1/88) oli vuoden 1987 Rumbapolli, eli lukijoiden äänestämät suosikit. Fucking World oli Uusi kyky -kategoriassa sijalla 3, edellään Boycott ja Clifters. 15 ääntä enemmän ja oltais oltu kakkosia. Human Rights oli Biisit-kategoriassa sijalla 12.
Bändi-kategoriassa jäätiin juuri ja juuri 15:sta ulkopuolelle.

Rumba 1/88.

Helmikuussa mentiin tekemään toista singleä Pokolle. Pyydettiin taas Hannu Leidéniä puikkoihin. Biiseiksi valikoitui Man For Sale ja Bad Hat.
Studiossa ollessamme huomasimme siellä lojumassa erilaisia soittimia. Joku sai idean, että mitäs jos tekisimme A-puolen biisiin intron, jossa jokainen soittaisi jotain itselleen outoa soitinta. Mulle tietysti tyrkättiin helvetin iso haitari kouraan. Enhän mä jaksanut (saati osannut) pitää sitä oikealla tavalla, vaan mä pidin sitä kiinni lattiassa toisella jalalla ja nostelin kahdella kädellä samalla painaen koskettimia (jotka mulle näytettiin, enhän mä olisi oikeita ääniä muuten löytänyt). Sitä paitsi siitä härvelistä lähti niin jumalattoman kova ääni, että mut komennettiin käytävään soittamaan. Olisipa jollain ollut kamera mukana...

A-puolen Man For Sale on suht perinteinen rokkitsipale, joidenkin mielestä liiankin perinteinen. “Pieksämäen Popeda”, tokaisi Salmisen Timppa, kun biisin kuuli.
Hyvä keikkabiisi se kuitenkin oli. Kuuletko muuten keskellä biisiä Janin sanovan: "Buy this record"? Siellä se on, kuuntelepa tarkkaan. Joissain muissakin biiseissä on Janin kuiskauksia, mutta en just nyt muista missä.
B-puolen Bad Hat oli mukana jo joillain Janin aikaisemmilla bändeillä, tosi vanha biisi siis. Itse asiassa tota biisiä soitettiin myös FSF:n keikoilla vuonna 1986.

Aamulehden Allakka-liite 8.10.1988:
"Man for Sale -biisin, joka on singlenä tuottanut yhtyeelle mainetta, Jani sanoo omistaneensa tyhjäpäisille macho -bändeille. -Haluamme soluttautua syvälle rock-bisnekseen ja tuoda julki myös tämän alan epäkohtia, Jani kertoo."  

Alkuvuosi meni keikkojen osalta jotenkin ohi. Tehtiin tammi-maaliskuussa vain kaksi keikkaa (Turku ja Kouvola). Olikohan meillä näihin aikoihin meneillään ohjelmatoimiston vaihto? Lähdettiin Rocktopsista ja mentiin S-Tuotannolle (myöhemmin Welldone). Vaihdon syytä en muista, en ollut siinä hommassa mitenkään aktiivisena mukana. Olisiko syynä ollut keikkojen puute?

Sinkku julkaistiin huhtikuun alussa. Heti perään tulikin meikäläiselle mieluinen keikka; lämpättiin uudelleen aktivoitunutta Sham 69:ä. Muistan ikuisesti, kun istuskeltiin Lepakolla soundcheckiä odottaen ja Jimmy Pursey kävelee meidän luokse, puristaa kättä ja esittelee itsensä. Kyllä oli Pieksämäen poika taas ihmeissään. Ja onnessaan. Ihan samanlainen fiilis kuin edellisenä kesänä, kun Pelle Miljoona kehui keikkaa. Ei noi idolit silloin mitään tavallisia ihmisiä ollut, ne oli staroja.
 
Tuolle keikallehan tuli jonkun verran skinejä. Oli hienoa, kun Jimmy Pursey sanoi lavalta, että eihän niitä ole kuin kourallinen ja teitä on helvetin paljon enemmän, heittäkää ne ulos. Ja näinhän sitten toimittiin. Siellä oli skinien joukossa yksi mun lapsuudenystävä, Kemppainen. Se yritti mulle jotain sönköttää, mä vaan käännyin ja kävelin pois. Sen jälkeen en ole miestä nähnyt. Kuulin kyllä vuosia sitten, että olisi kuulemma ampunut jonkun tyypin jossain baarissa Tampereella. Tiedä sitten onko totta.

Samana viikonloppuna soitettiin Jyrockissa Jyväskylässä. Siellä meille tultiin keikan jälkeen sanomaan, että soitettiin niin lujaa, ettei siellä pystynyt olemaan. Eihän me mitään tarpeettoman lujaa soitettu, ihan normaali voimakkuudella pelattiin, mutta meidän mukana ollut miksaaja (jätetään nyt nimi mainitsematta) oli niin paukuissa, että tykkäsi luukuttaa tosi lujaa. Tai sitten ei tajunnut luukuttavansa niin lujaa. Ihan tutkalla se kyllä oli. Ja ainahan bändi saa nää moitteet, vaikkei sitä soittaessaan tiedä yhtään kuinka lujaa/hiljaa se musa tulee yleisöön päin.

Olin tutustunut Murtomäen veljeksiin Jaakkoon ja Rikuun. Olivat muuttaneen vähän aiemmin Rovaniemeltä Helsinkiin. Heillä oli bändi nimeltä Uni. Ehdottivat, että tehtäis huhtikuussa kimpassa pohjoisen rundi, heillä kun oli kontakteja sinne. Ja heillä oli täysmittainen bussi, jolla päästäisiin näppärästi kulkemaan koko porukka. Lopulta paikoiksi järjestyi Tornio, Rovaniemi (kaksi keikkaa) ja Kemi.
Lähdettiin ajamaan yötä vasten kohti pohjoista, ettei tulisi kiire. Eka keikka oli keskiviikkona Torniossa jossain nuorisotalolla, tai vastaavassa paikassa. Eipä juuri muistikuvia paikasta, eikä keikasta.

Kuvaaja tuntematon.

Rovaniemellä soitettiin kahtena peräkkäisenä päivänä Kesäpaikassa. Tupa oli täynnä mahtavia ihmisiä ja meno oli katossa.
Keikkojen välissä Jalla Jalla haastoi meidät mäkihyppykisaan. Pojat olivat rakentaneet niiden treeniksen viereen hyppyrimäen. "Pikkupäissään" siellä sitten kisailtiin ennen illan keikkaa. Jypä yritti kaksi kertaa hypätä, ekalla kerralla kaatui just ennen hyppyrin nokkaa, toisella kerralla onnistui jotenkin ohittamaan hyppyrin nokan. Ei tulosta.
Kenttu hyppäsi suoraan, tai vinoon, mittakeppien sekaan kaataen ne kaikki. Tulos taisi olla noin puoli metriä.
Meikäläinen leiskautti mahtavan noin 2,5 metrin lennon!
Jani oli meidän ainoa toivo saada edes jonkinlainen tulos aikaiseksi, mies kun oli nuoruudessaan hypännyt enemmänkin mäkeä. Taisi hypätä reilut viisi metriä.
Turha kai sanoakaan, kuinka kisassa kävi. Sanon kuitenkin, hävittiin selvin numeroin. No, Jallan pojat (tai ainakin osa niistä) oli oikeasti hypänneet isoistakin hyppyrimäistä. Melkein ammattilaisia siis. 

Olen hypännyt mäkeä kaksi kertaa, kerran talvella Rovaniemellä, ja kerran kesällä Helsingin Herttoniemessä. Molemmat kerrat tietty Jalla Jallan kanssa, tai oikeastaan niiden pakottamana. Oli hupaisaa, kun Jalla Jalla erään kerran tuli Helsinkiin keikalle mäkisukset mukana. Siis kesällä. Kyllä ihmiset katseli pitkään, kun mentiin metrossa niiden suksien kanssa. "Missäs se hyppyrimäki oikein on?"
Löydettiin oikeaan paikkaan, ja jollain ilveellä muistaakseni Jalla Jallan laulaja Harri sai hoidettua avaimen, jolla saatiin se alastulorinteen yli menevä ketju pois. Ja sitten vaan hyppäämään.
Jani vanhana mäkikotkana sanoi, että "kantapäät ylös, kun ponnistat". Hitto, että mua hirvitti siinä laskun aikana, ai saatana. Mietin, että mihin hittoon sitä on taas tullut lähdettyä. Kaikkea siinä lyhyen liun aikana kerkesikin ajattelemaan.
Mutta hyvin se meni, en edes kaatunut. Pylly taisi ottaa pikkisen maahan kiinni, ja käsillä oli autettava, mutta pystyssä pysyin. Tää Herttoniemen mäki oli siis paljon isompi, kuin se Jallojen oma mäki siellä Rovaniemellä. Enää en moisiin juttuihin suostu lähtemään.

Aijoo, paljastetaanpa tässä yhteydessä tämäkin: aikoinaan (ennen internettiä) Rumbassa oli Mysteeripalvelu -niminen palsta. Lukijat saivat lähettää sinne kaikenmaailman kysymyksiä, ja palstan aina avulias setä niihin vastaili. Aluksi siinä taisi olla isäntänä Santtu Luoto, ja myöhemmin Tomi "Roudi" Hämäläinen. Mä lähettelin paljon hassuja kysymyksiä "Stupid Question" -nimimerkillä. Yksi kysymys oli nimenomaan Jalla Jallan mäkihyppy -ennätyksistä. Laitoinkohan mä kaikkiaan 9 kysymystä. Kaikkiin ei tullut vastausta. Mä kyllä tiesin itse jo etukäteen vastauksen osaan niistä kysymyksistä, mitä sinne lähetin, niinko esim. "Mitä lukee New Model Armyn The Ghost of Cain -levyn kannessa olevan nahkatakin selässä?" (Osa tekstistä jää vyönsoljen taakse piiloon.) Tokihan mä baarissa "paljastin" Roudille olevani nimimerkin takana.

Kuva: Kari Lehtinen

Nyt takaisin tarinaan ja Rovaniemelle. Soitettiin molemmat keikat siis Kesäpaikassa ...keskellä talvea. Ja muistaakseni tehtiin siellä jonkinlainen lipunmyyntiennätyskin. Jälkimmäisellä keikalla soitti tuolloin vielä itselle tuntematon Greenhouse. Silloin vielä ilman AC-päätettä. Näidenkin kanssa on tullut vuosien varrella touhuttua useamman kerran keikkojen merkeissä. Ja muutenkin. Vallan mukavia ihmisiä ovat.

Kauheeta sekoilua siellä Rovaniemellä kyllä oli… Mutta keikat soitettiin hyvin. Jotkut rovaniemeläiset muistelivat vuosienkin jälkeen, kuinka eräs bändimme jäsen oli sammunut ennen keikkaa ja kun se saatiin hereille, veti se blossit ja samantien lavalle soittamaan. Ja soitti niin kuin pitääkin, tosi hyvin.

Ton pohjoisen rupeaman vika keikka soitettiin jossain baarissa Kemissä. En oikein odottanut keikalta juuri mitään, mutta siellähän oli ihan hillitön meininki! Soitettiin pöydillä, tuopit kaatuili ja ihmiset oli ihan sekaisin.
Ja sekaisin olin minäkin. Koko reissun. Kylläpä olikin hiljainen ja pitkä - ihan helvetin pitkä - kotimatka. Mutta hyvä reissu oli kaiken kaikkiaan.